Päivintalli

30/09/2025

”Voit unohtaa sen, jonka kanssa olet nauranut m***a et koskaan sitä, jonka kanssa olet itkenyt.” - Kahlil Gibran

26/09/2025

todella, hevosella ei lähtökohtaisesti ole lineaarista hierarkiaa!
M***a, hevonen voi käyttäytyä puolustavasti jos se on peloissaan, kipeä tai se joutuu kilpailemaan resursseista. Ja se on voinut oppia (meille) ikäviä tapoja päästäkseen uhkasta eroon....

Kuulin tarinan ratsastuskoulun hevosesta, josta kukaan ei tykännyt, kun se karsinassa luimi ja saattoi jopa näykkiä 🥲
Noh, kaverini alkoi sitten tietoisesti suhtautua tähän hevoseen eri tavalla. Ennen karsinaan menoa ja hevosen harjaamista ja varustamista hän jäikin karsinan ulkopuolelle, jutteli hiljaa hevoselle ja rauhoitti itsensä. Hengitti tietoisesti ja tarkkaili hevosta uteliaan hyväksyvästi. Odotti. Mitä kuuluu tänään?
Karsinassa hän jatkoi samaa, hidasta hommaansa, harjasi hevosen ja varusti kaikessa rauhassa. Niimpä nyt tämä hevonen, ainakin tämän ihmisen kanssa, uskaltaa käydä hevoseläimelle ominaiseen lempeään vuorovaikutukseen. Kuinka hienoa

So many people still call horses “dominant.”
They’ll say a horse kicked, pinned their ears, or pushed into a person because they’re trying to “dominate.”

But that idea has been scientifically debunked, even by Dr. David Mech, the very researcher who first popularized dominance theory in wolves. He later admitted his early conclusions were wrong, and that wolves (and by extension other species) don’t live in rigid “alpha” hierarchies at all.

Studies on equine social behavior (McDonnell, 2003; van Dierendonck et al., 2009) show the same holds true for horses. They don’t organize themselves in strict pecking orders. Instead, they live in fluid, cooperative social groups where leadership shifts depending on context. Most interactions are ritualized, ear position, body orientation, subtle movements, rather than violent attacks.

When we label horses as “dominant,” we frame them as power-hungry or dangerous. That makes it easy to justify harsh handling, because if the horse is out to control us, then we need to “control them first.”

But here’s the reality:

• Horses are conflict-avoiding prey animals.

• Aggression is rare and usually linked to pain, fear, or poor resource management.

• The vast majority of the time, they choose peace.

If horses were truly trying to dominate humans, most of us wouldn’t survive a single day at the barn. Think about how often people lose their tempers, use excessive force, or ignore signs of distress. Horses tolerate an extraordinary amount, more than almost any other large domestic animal.

The truth about their temperament isn’t dominance. It’s tolerance, cooperation, and peace-seeking. And that deserves our recognition, not excuses for violence.

25/09/2025

vahva viesti

Horses activate us. Some primal connection to all of life, to freedom and fate, and ultimately to ourselves.

There is no other animal that has been beside us in the ways they have. They pull us, carry us, inspire us, teach us, and even die for us. There’s something within them beyond the differences us humans have with each other. And they remind us it’s in us too.

I’ve never felt evil in a horse. Instead I’ve felt something that transcends good and evil, right and wrong, or any differences. And somewhere along the way I realized this: I haven’t met evil in a human either. And this is after sitting with murderers of humans and killers of horses.

This world is built on polarity, opposites, a spectrum of differences that allows us to know where we are, what we’re feeling, and where we’re going. But there’s a love inside all things that has no opposite of itself. Confidence has fear; kindness has meanness; giving has taking; peace has chaos. But this love transcends all that. Because it includes all that. And that’s the heartbreaking love the horse gives us.

It’s a love that sees itself in everyone and everything. And it’s strong, this love. “True strength can bend,” my friend Ray said. Weakness cannot. And neither can control. Try controlling the world and get ready to lose yourself.

This picture was taken at Common Ground this last weekend. At the demonstrations Tally and I did together I spoke about this universal language that transcends species and differences. Because all these people and kids and horses, we’re all a part of the same world, same fears, same pains. Tally has been through all of it. Yet here she is giving that love.

We gotta do the work, though. If we’re letting dishonesty, disconnection, or dominance run through us then our lives will become those very things.

The horses tell us this. They show it to us, so clearly.

We just gotta slow down and remember what we already know, what we already are, and what we already love.

———

Photo from Laura Butterworth

😊🐴🙏

22/09/2025

vaihteeksi ihan infopläjäys 😁

Tallin suunnittelu on ihanaa puuhaa. Jännää myös, sillä odotukset ovat korkealla, ja hevosten saaminen omaan pihaan aloittaa varmasti uudenlaisen elämänvaiheen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vasta jokapäivainen elämä hevosten kanssa alkoi todella opettaa minuu ymmärtämään tät....

21/09/2025

eipä kyll uskoisi, että on syyskuun 21.

16/09/2025

Kuinka totta voi kuva, sanat, tunne olla

For people that love horses but can find it hard in the world…

This is Zavier and Tally. When I look at this picture I see something booming out of it. I had just met Zavier that day, but I know Tally very well, and I know what she’s feeling with him right now. I saw it in her energy, her presence with him that day, and in her eyes.

It’s a language all horses know very well. It’s the presence of a human that just plain simply wholeheartedly unconditionally loves them. And it’s the presence of a human who sees them and understands them beyond words, beyond differences, beyond horse/human.

But this can be hard to feel in this world, because there are those who feel animals are as much friends and family as any human could be, and when animals are treated in lesser ways it can be heartbreaking. We’re in a time of change where animals are being understood and honored for more than just what they can do for us. I do believe it’s true, that how we treat animals reveals how we treat all of life. Animals have much to give in every way one can give of themselves, and when they are seen and honored for that, then we see what’s in Tally’s presence here with Zavier.

What’s in this image transcends western riding, English riding, reining, dressage, trail riding, jumping or anything else we can get a horse to do for us. And if it’s not in the eyes of the horse while they’re doing those things, then we only have the horse’s body in the halter and bridle and nothing else.

We can have the best of both worlds with horses. We can have the riding, and the connection. And the cool thing is that when you start from the connection, the riding just becomes a part of that.

And for those out there that feel the weight of the world as you see horses and animals in hard times…stay strong of heart. Because seeing it means you see it. You know. And just like in our own lives, when we become aware of hard things in us, it can be hard to sit with. But what’s real and true spreads like wildfire on the prairie. Once somebody sees it…once they FEEL it…it takes off from there.

The big truth is this: living by your heart with horses is its own reward right in that moment. And truth is like a lion…it doesn’t have to be defended, it just needs to be set free, and it will defend itself just fine.

😊🐴🙏

06/09/2025

Miten joku hevonen voi olla niin elävänä muistoissa?
Juteltiin hevosten luonteista, ja tallikaveri kysyi, millanen hevonen Nooke oli ollut?
Samassa hetkessä kyyneleet täyttivät mun silmät, sillä Nooke OLI.

Vaikea kuvailla, kuinka PELOTON se oli. Jo pikkuvarsana se kulki omia polkujaan, ja kun ratsastin Aniksella metsässä, se kulki kyllä mukana, m***a aina välillä sillä oli ihan omat tempaukset - se oikein otti vauhtia ja sukelsi voittoisasti läpi tiheimmän pusikon. HAA! Mikä tulisielu.

Pelottomuus oli myös ehdottomuutta, minä olen tässä ja nyt. Yksi vanha eläinlääkäri sanoikin, tästä hevosesta ei koskaan tule ihmisen palvelijaa.... Nooke ei kestänyt yhtään epämääräisyyttä. Ja alkuvuosina olin aika hämärä ja mulla oli paljon hankaluuksia Nooken tarvitseman selkeyden löytämisessä.

Myöhemmin Nooke kasvoi laumansa johtajaksi, joka piti järjestystä ihan olemalla. Se ei potkinut eikä purrut muita hevosia, katsoi kyllä ja joskus se saattoi vaan kävellä kinastelijoiden väliin. Sillä selvä. Kerran näin, kun se puolusti laumaa aidan ulkopuolella jolkottavalta hirveltä. Tamma kasvoi ja kasvoi ja sen passagesta olisi pitänyt saada kuva.
Enkä kyllä koskaan unohda meidän hevoskonstellaatiota. Nooke käveli kylmän rauhallisesti tulehtuneen ihmissuhteen väliin ja jäi siihen. Minä pidän huolta, minä puolustan. Ja se saattoi ihmisensä katsomoon asti ja jäi varmistamaan, kaikki hyvin?

Voi kuinka elävästi Nooke on taas mielessä ja kuinka kaipaan sen pelotonta vahvuutta. Ehkä se kaukaa jostakin muistuttaa minuu tänään yksinkertaisuudesta, rohkeudesta ja rakkaudesta. Kiitos

02/09/2025

aina riittää puuhaa 🐴🐴🐴
kokeillaan mudcontrol laattoja tuos Aulikin ja Onnin ruokintakaukalon edessä. Saas nähdä kuinka ne alkavat toimia, kunhan asettuvat ja tulee taas sateita.

Jukka rakensi myös Offelin ruokarauhaa ajatellen paluunestoportin, Ainokaan ei siitä mene läpi...

26/08/2025

ja vielä...... ahneudesta ja kunnianhimosta

Kurssit ovat aina mielen virkistäjiä ja ne ponnauttavat myös esiin kaikenlaista omaa reflektoitavaa. Aina peiliin katsominen ei ole imartelevaa - m***a - niin on vaan tehtävä.

Aino, mun viimeinen hevonen, on ollut ihana oma persoonansa, varsin erilainen kun mun edelliset hevoset. Jo aikaisin mulla oli tunne, että tämä ei ole ratsuhevonen.

No, on siihen ihan konkreettisiakin syitä; ensinnä Ainolla on tosi lyhyt selkä, se on sopiva jollekkin portugalilaisperseelle (miesoletetulle). Ja koko, Ainon kokoinen hevonen ei (nykytiedon mukaan) ihan eläisuojelullisista syistä jaksa kantaa meikätädin painoa. Ja koko ajan on ollut jonkunsortin intuitio - Ainolla on muu tehtävä täällä maailmassa.

M***a...
Varsana Aino oli nopea oppimaan ja rakasti pikku tehtäviä. Jossain vaiheessa leikit oli leikitty, ja aloin "kunnon koulutuksen" suuntana ratsuhevonen. Kunnianhimo otti helpon voiton, enkä kuunnellut sitä taustalla väreilevää tunnetta. Kyllä joka hevonen on tarkoitettu ratsastettavaksi, kun se kerran siihen on jalostettu, ahneus toitotti.

Tein sitten, mitä "kuului" tehdä, ja Aino muuttui koko ajan vaisummaksi. En ymmärtänyt sen hienovaraista vetäytymistä, ennen iloinen varsa kävi hiljaiseksi. No, silloin tulkitsin hiljaisuuden kuuliaisuudeksi. Aino kuitenkin osallistui, ja minä olin edelleen tyytyväinen. Tein asiat pehmeästi ja noudatin oppimisteoriaa ja hevostaito-oppeja. Minun ahneus ja kunnianhimo saivat edelleen ruokansa.

Lopulta tuli stoppi. Näin kuvasarjan, jossa Aino käveli mun perässä sellainen sitruunanhapan ilme naamallaan, että hämmästyin. Ja sama toistui useammassa otoksessa. Mikä häpeä, kaikesta kouluttautumisesta ja kaikista kursseista ja kaikista nameista huolimatta tämä hevonen ei tykännyt hommastaan, tykännyt siitä, mitä pyysin. En ollut uskoa silmiäni. Kunnianhimo oli sokaissut minut.

Ja kissa oli pöydällä. Mitä nyt?
En tosiaan halunnut jatkaa sitä mitä tein, koska se aiheutti sen mitä näin...

Kyse ei ole siitä, ettei hevosta saisi kouluttaa. Tottakai sen on opittava perusasiat, miten tämä meidän ihmisten maailma toimii, sehän on jokaisen kotieläimen perusoikeus ja vaatimus.

Kyse on siitä, MITEN koulutus tehdään. Kuinka eläin nähdään yksilönä, joka myös koulutuksen aikana säilyttää ilonsa, uteliaisuutensa ja intonsa. Koulutus on osa juuri tämän eläimen todellisuutta, ei mikään erillinen asennettava lisäosa.

Ja siitä, kuinka ihminen oppii kuuntelemaan omaa eläintään, näkemään sen persoonan ja sen tarpeet. Kuinka ihminen oppii kuuntelemaan omaa tunnettaan ja omia tarpeitaan. Kuinka kaksisuuntainen vuorovaikutus alkaa. Joskus vuorovaikutus on 50-50, joskus 30-70 joskus 0-100 ja kaikki päivittäiset lähtökohdat on hyväksyttävä. Sillä kuuntelenko eläintä vai omaa kunnianhimoani ja ahneuttani?

Uskallanko katsoa peiliin, Ainoon, ja oppia toimimaan kohti yhteistä hyvää?
Niimpä. Matkalla ollaan 🦄🦄🦄