Päivintalli

23/12/2025

Viisaat puhuvat vuorovaikutuksesta hevosen kanssa. Mitä sitten? Mitä väliä sillä on?

Ei välttämättä olekkaan, sillä geeneihinsä kirjoitetun yhteistyön halunsa pakottamana hevonen yleensä valitsee totella, kunhan se ymmärtää, mitä siltä haluan, eikä homma ole liian vaikea. M***a.... tää tie vie helppoon harhakuvaan vuorovaikutuksesta. Haluanko tosiaan olla joku despootti tai manipuloija tai simputtaja? Niitä kavereita näkyy maailman uutisissa ihan liikaa. Omassa pikku elämässäni minulla on onneksi edelleen valta ja vapaus valita rehellisyys. Myös vuorovaikutuksessa.

Vuorovaikutus on kahden kauppa, sen syttymiseen tarvitaan myös minun läsnäoloni. Sillä hevonen on kyllä tässä hetkessä läsnä koko ajan. Sehän on niiden supervoima.
Entäpä minä? Ihmiseläimenä vaaratutkani on hereillä, tunteet jylläävät ja aivot suoltavat ajatuksia niin menneessä tapahtuneesta kuin tulevista suunnitelmista. Sattumalta saatan pysähtyä, m***a se on kyllä poikkeus säännöstä.

Ellen sitten ala harjoitella. Me ihmiset ollaan niin hienoja, että tämmöistäkin asiaa, hetkeen pysähtymistä, voi harjoitella. Eikä se edes ole vaikeaa, kaikessa tarvii vain aloittaa. Vaikkapa hengitys, se kulkee koko ajan - jeee - ja kun hetken ajan tietoisesti seuraan omaa hengitystäni, oman kehoni liikettä, teen jo pienen läsnäoloharjoituksen. Oliko vaikeaa? Sen kun alkaa.

Kun oma hetkeen pysähtyminen alkaa sujua, voi kokeilla hevosen kanssa. Mitä tapahtuu, jos aluksi tekemisen sijaan pysähdyn myös ihan fyysisesti? Jään paikalleni ja hengittelen, vain onnellisena kohtaamisesta. Annan hevosen huomata, että nyt mun ihminen tosiaan on samalla aaltopituudella, avannut linjat ja odottaa vastausta.

Mulle on tapahtunut seuraavaa. Hevonen on alkanut tehdä ehdotuksia. Se voi tulla ihan lähelle torkkumaan tai vaikka kertoa katseellaan näkevänsä jotain huomion arvoista metsässä. Huolestumisen hetkellä se saattaa haluta takaisin kavereidensa luo. Kerran yksi mun hevonen tuli luo ja alkoi esitellä etujalkaansa, polven yläpuolella olikin pieni haava.... Hevonen voi töniä myös naulassa riippuvaa riimuaan tai sitten seistä hiljaa poissaolevana itseensä kääntyneenä, outoja ääniä päästellen.

Hevosen ilmeet ja teot kertovat sen tunteista. Näen ne, arvostan näkemääni. Myös omat tunteet voivat nousta pintaan. M***a vanha kiinalainen viisaus sanoo, että hurrikaanin riehuessa ei kannata ottaa kiinni ohi kiitäväistä tavaroista. Voin selvitellä ajatuksiani ja tunteitani tekemättä niille mitään, antamalla niiden nousta, ajelehtia ja haipua pois. Tyhjennän roskakorin ja hengitän taas.

Kun annan hevosen olla totta, myös itse oon totta sille. Kohtaaminen on vihdoin rehellinen.

Tälle rehellisyyden ja vastavuoroisuuden perustalle voi rakentaa kaiken. Tää on mun alkupiste.

Hyvää Joulun aikaa ja vähän taikaakin

21/12/2025

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden lyhin päivä, yksi ajan kierros päättyy. Tallin ovenpieltä valaisee pikkuinen kuusi, kaivoin sen juurineen ja istutin ämpäriin. Jospa se selviää, ja keväällä matka jatkuu puutarhassa.... kuten me muutkin, talvesta selvitään, valo lisääntyy taas. Ja pohjoistuulen myötä ilma on vaihtumassa, aamuheinillä näin hetken tähtitaivasta pilvien lomassa. Siellä ne ovat, tähdet, kuu ja aurinko, edelleen.
Ihanaa tätä päivää ja joulun odotusta

07/12/2025

Uusia ajatuksia?

Tapasin ajattelin, että teot ovat ainoita jotka merkitsevät. Totta toki loppupelissä, m***a miten tekojen MUUTTAMISEEN päästään?

Ihminen kelaa päässään kaavaa tunne - ajatus - teko. Vaikka saatan TUNTEA, että jokin on väärin, ei toimi, miksi vaan toistan samaa vanhaa tekojen kaavaa?
Yksi tulppa voi olla ajattelun jääminen välistä pois. Itsensä ja oman ajattelun kyseenalaistaminen on haasteellista, jopa pelottavaa ja noloakin. Etenkin, jos ajatukset (ja niistä johtuvat teot) eivät ole omiani vaan jonkun muun - auktoriteetin - istuttamia. Olen kiinni omassa (vai toisen) ajatuksessani. Miksi ihmeessä en voi antautua moninaisuudelle, että ajatuksissa on vaihtoehtoja? Että Roomaan voi viedä m***a tietä.

Joku sanoi, että ihminen kelaa päässään samoja ajatuksia sellaiset 80% päivässä. Eli me ollaan kuin aikarailossa, johon meidät on jumittanut kasvatus, kulttuuri, kaverien paine, ympäristö ja elämä, jota eletään.
Siitä railosta on tosi vaikea kammeta ylös omin avuin, tarvitaan jonkin sortin sysäys. Vaikka sitten järkyttävä dokkari tai elokuva, uusi harrastus, paikkakunnan vaihto, kiinnostava kirja tai pysäyttävä keskustelu.

Iso tunnekokemus, joka muuttaa ajatuksia ja siten tekoja. Esim mä näin kerran dokkarin kanateollisuudesta (vieläkin oksettaa), enkä sen jälkeen ole voinut syödä broileria. Tästä kokemuksesta on kohta 15 vuotta, joten muutos on ollut pysyvä. Ihan helposti.

Muuta ajatus => teot muuttuvat. Siispä tarvitaan uusia ajatuksia, jotain oman itsen ulkopuolelta.
Toivon kuitenkin, että ajatusten muuttuminen voisi tapahtua sallivasti ja hyvässä hengessä, ettei tarvisi aina kokea sellaista viikon masennusta kanojen kohtalosta...
Että voin hyväksyä omat mahdollisuudet kasvaa edelleen, ihan koko ajan, kaikessa rauhassa. Ajatella, kokeilla uutta, antaa aikaa uudelle juurtua ja näin teko kerrallaan muuttua. Silloin muuttuu myös hevoseni elämä, ihan huomaamatta.

Luotan tunteeseen, haastan ajatteluni, löydän vaihtoehtoja, kokeilen, annan teon muuttua. Cool. Yksinkertaista, m***a ei helppoa.
Tsemppiä tähänkin joulukuun sateiseen päivään, mitä se tuokaan tullessaan 🐴

19/11/2025

Jokainen mun hevonen on opettanut mulle jotain! Ja oppi jatkuu

Horses will meet you exactly where you are—whether you know where that is or not.

One of the hardest truths in horsemanship is that you cannot separate the rider from the human being riding. You can learn theory, techniques, and timing—but if you don’t know what drives you at a deeper level, your horse will feel that gap long before you do.

Most of us move through the world with old narratives still running without our awareness in the background. Maybe you were taught, directly or indirectly, that you were small, inconvenient, or unimportant. Maybe you learned to keep your head down, not make waves, not ask for much. Or maybe you learned to overcompensate: to become hyper independent, to feel important.

Those early experiences don’t stay in childhood; they become the lens you see yourself through, and the filter you misinterpret the world through.

And the horse—sensitive, perceptive, honest—becomes a mirror for every part of that story.

A horse refusing or resisting becomes “rejection.”
A moment of hesitation becomes “I’m not good enough.”
A correction feels like conflict, and conflict feels dangerous.
Or, the opposite—you search for conflict because you expect it, and it feels safer to control it than wait for it.

None of this comes from malice. It comes from the unexamined places inside us, mirrored in the world around us.

But a horse isn’t rejecting you. A horse isn’t judging your worth. A horse isn’t reenacting the dynamics of your childhood. They are responding to the energy you bring, the clarity you offer, and the steadiness—or lack of it—behind your choices.

When we don’t know what drives us, we keep repeating the same emotional choreography over and over, in the barn and everywhere else. We avoid setting boundaries because we fear being “too much.” We micromanage because we fear losing control. We rush because we fear being behind. We freeze because we fear doing something wrong.

The real work is not really about the horse. It’s about getting curious about ourselves. Identifying the motives that subconsciously steer our hands, our timing, our expectations, our reactions. Asking, Where did this pattern come from? Who taught me this? And is it actually true?

Because once you see your own story clearly, the horse stops being a mirror of your inadequacy and becomes a partner in your growth.

Horses don’t need us to be perfect. They just need us to be honest—especially with ourselves.

And when we learn to operate from clarity instead of old wounds, our work with them becomes lighter, cleaner, more present… and our whole life tends to follow.

12/11/2025

niimpä, mutkien suoristaminen voi johtaa turhauttavaan umpikujaan 😓 Hyvä muistutus mulle, joka harrastan oman kärsivällisyyden kasvatusta 😁

The Catch-22 of Try.

Your horse appears to not enjoy doing the thing you're asking them to do. But they are not actually trying the thing you're asking them to do. Before they tried, they "told" you, they don't like the idea. They tell you by long delays, blocking you out, being distracted, even showing overt frustration. Often, they are not accomplished at the task you're asking them to do.

Is this a lack of consent. No, I do not think so.

A horse can only show preference or lack of preference to things they know. The rest is emotional avoidance.

If you told me you disliked Pistachio Ice Cream, but you never actually tried Pistachio Ice Cream, I would ask that you actually try the ice cream before you develop a preference or not for it.

This is a Catch-22 I have seen a lot of horse people get stuck on. Confusing their horses emotional avoidance and low relationship to try as a sign the horse doesn't like the thing they are asking them to do.

So what I have found helpful is the following process:

1. If they cannot do it easily, ask them to try it briefly.
2. If they cannot (yet) try it briefly, ask them to think about it.
3. If they cannot think about it (yet), ask them to think about thinking about it.
4. If they cannot (yet) think about thinking about it, ask them to think.
5. If they cannot think, you probably shouldn't be training them, or training this, right now. Turn them out, reevaluate and try another day.

It is time for a new Renaissance of TRY. Try got a bad rap in recent years because (surprise surprise) a bunch of folks with a penchant for violence co-opted try and rebranded Force as Finding the Try.

Reclaiming it for ourselves involves maturing our relationship to watching our horses actually grapple with new and uncomfortable things, before deciding with them what their true preferences are.

10/11/2025

"The quality Fuego was looking for in Helena was not determination but an enhanced self respect." Emelie Cajsdottir, All the Kings Horses. Tää on menossa I.H.AHAAn kirjakerhossa

01/11/2025

hyviä vinkkejä

This week is another of my favourite bodywork techniques, originating from Traditional Chinese Medicine and then being popularly adopted by Masterson Method,...

28/10/2025

Vähitelllen alan havahtua yhä enemmän hevosten ja lauman käyttäytymisen sääntöihin ja merkityksiin. Kuinka kaikkien panos on merkityksellinen eikä yhden poissaolo kuitenkaan tee laumaa toimintakyvyttömäksi - tehtävät vaan vaihtuvat. Kaiken tarkoituksena on selviytyminen, lajin olemassaolo.

Ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus perustuu kuitenkin (ainakin perinteisesti) yksipuolisesti ihmisen ideoihin. Tässä taas tarkoituksena on (ollut aluksi) ihmisen selviytyminen, nykyään enemmänkin ihmisen voitto, kunnia, status, raha, lohtu, lelu jne.

Miten siis selventää hevoselle sen mielestä ehkä varsin epäloogista puuhailua? Vaikkapa mennään kentälle tunniksi jolkuttamaan jotain kuvioita? Yhä uudestaan jostain syystä pysähdytään mystisessä paikassa X? Radalla kiidetään aina vaan vasemmalle? Ja miksi saa raippaa, kun pelottaa mennä yksin metsään ilmestyneen tukkikasan ohi? Jonkun on seistävä hievahtamatta paikallaan lasten lääppiessä. Meidän ihmisten ideat voi olla kummallisia!

Joten....
Voinko yrittää toimia hevosen kanssa tiiminä? Mitkä ovat hevosen vahvuuksia, entä miten voin itse auttaa tiimiämme? Voisinko aktivoida turvan, leikin, uteliaisuuden, ilon ja etsimisen tunnejärjestelmiä ja sitä kautta alkaa luomaan yhteistä todellisuutta? Tulla hevoselle merkitykselliseksi, mukavaksi supervirikkeeksi. Ja siinä samalla keskittyä, rauhoittua, oppia ja saada omia hyvän mielen tuntemuksia

18/10/2025

Ensimmäinen tosi kirpeä syysaamu, meill on nyt pakkasta sellaiset neljä astetta. Hevoset ovat lämpimiä, toiset torkuilla, toiset toimeliaina. Kuulen tikan hakkaavan, taivas on niin sininen ja rapsakat pähkinäpensaan lehdet putoavat. Mikä onni vaan pysähtyä ja katsoa ja kuunnella 🐴🍁☀️🌙

07/10/2025

Nostin tänään Kohanovin pakasta numeron 26 "Promise". Siinä kuvataan varsan syntymää ja tamman äitiyttä, ja puhutaan pyyteettömästä rakkaudesta. "Nurturing life, without manipulating it, is a fine line many people cross." Ja myös ihmiskontekstissa ehdollisesta rakkaudesta. Rakastan sinua, kunhan olet kiltti, menestynyt, laiha, nätti, hiljaa, sinulla on arvostettu ammatti ja vakaat tulot.

Oon ollut hevosteni kanssa monen mielestä melko lailla lälly. Se meinaa, että en ole asettanut niille sen kummempia tavotteita tai odotuksia. Nojaa - kun olin vielä muiden helmoissa, tottakai muiden ajatukset myös vaikuttivat minuun; kävin näyttelyissä, katsoin kilpailuja, otin hyppytunteja. Se oli ajan ja tallin tapa.

M***a omilleni muutettuani kunnon kansalaisuus, moni "niin kuuluu asia" on jäänyt taakse. Ei ehkä siksi, että ne nyt jotenkin olisivat olleet jotenkin epämiellyttäviä tai pahoja, vaan ihan siksi, että ne ovat minulle merkityksettömiä. Mitä enemmän olen hevosiini tutustunut, sitä enemmän minuu kiinnostaa hevosen kokemus. Miltä siitä tuntuu tämä mun ihmisyys, voinko luoda yhteyttä ilman pakkoa ja manipuloimista, voiko lajinvälistä ystävyyttä olla?

Voinko oppia hevosilta olemista, nähdä kauneutta ihan vaan katsomalla ja hyväksymällä? Miten opin fyysistä vuorovaikuttamista, niin että molemmista tuntuu hyvältä, innostavalta? Rajat, jo hevosten koko tekee rajojen asettamisesta ehdottoman tärkeää ja niiden on oltava hevoselle ymmärrettäviä. Eikä aina ei saa, mitä haluaa tai on suunnitellut, hevonen voi olla kipeä tai muuten hetki on huono - osaanko joustaa ja asettua toisen tilanteeseen?

Ehkä tää on myös tarvetta tulla nähdyksi omana itsenään, ilman ehtoja. Sillä jos hevonen hyväksyy mut, niin sinä päivänä, kun niitä ei enää ole, ehkä voin tehdä sen itsekkin?