Janakkalan Sanomat

Janakkalan Sanomat Janakkalan Sanomat on Janakkalan oma paikallislehti. Tavoitat meidät verkosta, printistä ja somesta.
(1)

Kotokulma 30 vuotta sitten.
22/06/2024

Kotokulma 30 vuotta sitten.

Eri pisteistä Puujokea löytyi historian kerrostumia, kun joelle tehtiin syvyyskartoitus vuonna 2020. Pohjamutiin on pain...
22/06/2024

Eri pisteistä Puujokea löytyi historian kerrostumia, kun joelle tehtiin syvyyskartoitus vuonna 2020. Pohjamutiin on painunut valtavia veneitä, m***a kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä selviä koskaan.

Työt olivat pitäneet kiireisenä: Turenkilaisella Nina Farafonovalla oli ollut päivätyö Elektro-Arola Oy:ssa sekä toinen ...
21/06/2024

Työt olivat pitäneet kiireisenä: Turenkilaisella Nina Farafonovalla oli ollut päivätyö Elektro-Arola Oy:ssa sekä toinen työ soolo- ja paritanssinopettajana. Eläkkeelle jäätyään hän ei äkkiä tiennytkään, mitä tehdä.

Ulkomailla jono ei välttämättä ole itsestäänselvyys, kirjoittaa Aamulehden kehityspäällikkö Kimmo Koski.
21/06/2024

Ulkomailla jono ei välttämättä ole itsestäänselvyys, kirjoittaa Aamulehden kehityspäällikkö Kimmo Koski.

Kiertokapulan aiempaa huonompaan tulokseen vaikuttivat esimerkiksi rakentamisen hiipuminen ja jätehuoltourakoitsijan kon...
20/06/2024

Kiertokapulan aiempaa huonompaan tulokseen vaikuttivat esimerkiksi rakentamisen hiipuminen ja jätehuoltourakoitsijan konkurssi.

Auto törmäsi pyöräilevään lapseen Kirkkotiellä Tervakoskella. Poliisi haluaa edelleen tietää asiasta enemmän.
20/06/2024

Auto törmäsi pyöräilevään lapseen Kirkkotiellä Tervakoskella. Poliisi haluaa edelleen tietää asiasta enemmän.

Varma merkki juhannuksesta on Janakkalan parhaan sahdintekijän valinta. Tällä kertaa palkinto meni Marianne Huillalle, j...
20/06/2024

Varma merkki juhannuksesta on Janakkalan parhaan sahdintekijän valinta. Tällä kertaa palkinto meni Marianne Huillalle, jonka perheessä ollaan tottuneita sahdintekijöitä.

Rakennustyömaa etenee ajallaan, m***a Moision Karhuryhmä ei aloitakaan elokuussa.
20/06/2024

Rakennustyömaa etenee ajallaan, m***a Moision Karhuryhmä ei aloitakaan elokuussa.

Aika harppoo eteenpäin. Arjessa päivät tuntuvat välillä pitkiltä, m***a vuodet ovat silti lyhyitä.
20/06/2024

Aika harppoo eteenpäin. Arjessa päivät tuntuvat välillä pitkiltä, m***a vuodet ovat silti lyhyitä.

Eija Paturi on tehnyt merkittävästi töitä Janakkalan Ladun hyväksi. Nyt hänet kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi.
19/06/2024

Eija Paturi on tehnyt merkittävästi töitä Janakkalan Ladun hyväksi. Nyt hänet kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi.

Eija Paturi on tehnty merkittävästi töitä Janakkalan Ladun hyväksi. Nyt hänet kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi.

Poliisi pyytää vihjeitä tapahtuneesta.
19/06/2024

Poliisi pyytää vihjeitä tapahtuneesta.

Tervajoen omituinen haju, väri ja kalakuolemat herättivät huolta Tervakoskella. Kunnan terveystarkastaja Tuuli Vähälä ke...
19/06/2024

Tervajoen omituinen haju, väri ja kalakuolemat herättivät huolta Tervakoskella. Kunnan terveystarkastaja Tuuli Vähälä kertoo, että tänä keväänä kunta on saanut poikkeuksellisen paljon ilmoituksia myös muiden vesistöjen kuntoon liittyen.

Janakkalan uusi kappalainen Minna Lappalainen haluaa kohdata ihmisiä ja välittää tunnetta arjen ylittävästä todellisuude...
19/06/2024

Janakkalan uusi kappalainen Minna Lappalainen haluaa kohdata ihmisiä ja välittää tunnetta arjen ylittävästä todellisuudesta.

Kyläyhdistys vastaa uimarannan kunnossapidosta näillä näkymin elokuun loppuun saakka.
19/06/2024

Kyläyhdistys vastaa uimarannan kunnossapidosta näillä näkymin elokuun loppuun saakka.

Janakkalalaislähtöinen Ella Junnila riemastutti Paavo Nurmen kisoissa.
18/06/2024

Janakkalalaislähtöinen Ella Junnila riemastutti Paavo Nurmen kisoissa.

Tapahtumaketju sai alkunsa viime vuoden elokuussa, kun Tervakoskella asuvan pariskunnan Peppi-vauvan tuhkat sekoittuivat...
18/06/2024

Tapahtumaketju sai alkunsa viime vuoden elokuussa, kun Tervakoskella asuvan pariskunnan Peppi-vauvan tuhkat sekoittuivat krematorion uunin laitevian vuoksi toisen vainajan tuhkaan.

Kesälomasesongin aikana järjestetään ohjattuja perhepuistohetkiä sekä perhepäivät rannalla niin Turengissa kuin Tervakos...
18/06/2024

Kesälomasesongin aikana järjestetään ohjattuja perhepuistohetkiä sekä perhepäivät rannalla niin Turengissa kuin Tervakoskellakin. Katso aikataulut tästä.

Puoliltaöin ajoradalta suistunut auto paljastui ikäpoikkeusluvallisen ajamaksi.
18/06/2024

Puoliltaöin ajoradalta suistunut auto paljastui ikäpoikkeusluvallisen ajamaksi.

Marjojen kypsyminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen nopeaa. Janakkalankin lähiauleilla marjoja pääsee jo ostamaan.
18/06/2024

Marjojen kypsyminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen nopeaa. Janakkalankin lähiauleilla marjoja pääsee jo ostamaan.

JUURI NYT: Kunnanjohtajan vaali ratkesi ylimääräisessä valtuustokokouksessa.
17/06/2024

JUURI NYT: Kunnanjohtajan vaali ratkesi ylimääräisessä valtuustokokouksessa.

Kunnanjohtajan vaali ratkesi ylimääräisessä valtuustokokouksessa.

Kivirantojen perheen voittoputki viikonlopulta jatkui, kun he ehtivät ensimmäisinä Janakkalan Sanomien tämän viikon ämpä...
17/06/2024

Kivirantojen perheen voittoputki viikonlopulta jatkui, kun he ehtivät ensimmäisinä Janakkalan Sanomien tämän viikon ämpärikätkön luokse.

HUOM: Ämpäri löytyi muutaman tunnin jälkeen, eikä se ole enää maastossa.Ämpärihaaste testaa paikallistuntemusta ja nopeu...
17/06/2024

HUOM: Ämpäri löytyi muutaman tunnin jälkeen, eikä se ole enää maastossa.

Ämpärihaaste testaa paikallistuntemusta ja nopeutta. Se, joka ensimmäisenä löytää ämpärin, saa sen pitää.

Ämpärihaaste testaa paikallistuntemusta ja nopeutta. Se, joka ensimmäisenä löytää ämpärin, saa sen pitää.

Kunnanjohtaja valitaan kunnanvaltuuston ylimääräisessä kokouksessa tänään maanantai-iltana. Janakkalan Sanomat raportoi ...
17/06/2024

Kunnanjohtaja valitaan kunnanvaltuuston ylimääräisessä kokouksessa tänään maanantai-iltana. Janakkalan Sanomat raportoi paikan päältä, kun valinta on tehty.

Turenkilainen Heidi Vuorio otti vuosi sitten kolme torakkaa ja sittemmin pesue on kasvanut 140 torakan kokoon. Niistä no...
17/06/2024

Turenkilainen Heidi Vuorio otti vuosi sitten kolme torakkaa ja sittemmin pesue on kasvanut 140 torakan kokoon. Niistä noin 100 on täysikasvuisia ja 40–50 ”vauvoja”.

Lukija ihmettelee, miksi arvostetun kuvataiteilija Howard Smithin akryyliteosta ei ole ripustettu takaisin paikalleen pä...
17/06/2024

Lukija ihmettelee, miksi arvostetun kuvataiteilija Howard Smithin akryyliteosta ei ole ripustettu takaisin paikalleen pääkirjaston aulaan.

Tenniskerho on muutenkin päivittänyt kenttien toimintaa. Jatkossa esimerkiksi vuorovaraukset sujuvat sähköisesti.
16/06/2024

Tenniskerho on muutenkin päivittänyt kenttien toimintaa. Jatkossa esimerkiksi vuorovaraukset sujuvat sähköisesti.

16/06/2024

Jeesus opetti ihmisiä vertauksin ja kertomuksin, jotta he ymmärtäisivät paremmin, mitä hän haluaa heille Jumalasta, isästään, opettaa.

Tervakosken uuden kesätapahtuman voi sanoa olleen jymymenestys: paikalla vilisi lapsia, rokkiväkeä ja halattavia maskott...
15/06/2024

Tervakosken uuden kesätapahtuman voi sanoa olleen jymymenestys: paikalla vilisi lapsia, rokkiväkeä ja halattavia maskotteja. Katso tästä jutusta runsas kuvagalleria paikan päältä.

Tervakosken kesätapahtumassa vilisi lapsia, rokkiväkeä ja halattavia maskotteja. Katso tästä jutusta kuvagalleria paikan päältä.

Partiolippukunta Janakkalan Ilvekset on aktivoinut niin lapsia, nuoria kuin perheitäkin. Vuoden yhdistys saa rahapotin k...
15/06/2024

Partiolippukunta Janakkalan Ilvekset on aktivoinut niin lapsia, nuoria kuin perheitäkin. Vuoden yhdistys saa rahapotin käytettäväksi jäsentensä ilahduttamiseksi.

Futsalin Tervakosken Patoon tuonut valmentaja on omalla toiminnallaan nostanut Padon merkittäväksi voimaksi suomalaisess...
15/06/2024

Futsalin Tervakosken Patoon tuonut valmentaja on omalla toiminnallaan nostanut Padon merkittäväksi voimaksi suomalaisessa palloilussa. Nyt hän saa kunnanlaajuisen tunnustuksen työstään.

Osoite

ToriKatu 2 A 8
Turenki
14200

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Janakkalan Sanomat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Janakkalan Sanomat :lle:

Videot

Jaa


Muut Media- tai uutisyhtiö Turenki :ssa

Näytä Kaikki