LEDiMedia Oy

LEDiMedia Oy Digitaalisen näyttöviestinnän mahdollistaja. Vastuullisesti ja valtakunnallisesti.

Integraatiot ovat osa toimivaa ja kokonaisvaltaista viestintää. Aiemmassa postauksessa puhuttiin hieman viestintään liit...
03/04/2024

Integraatiot ovat osa toimivaa ja kokonaisvaltaista viestintää. Aiemmassa postauksessa puhuttiin hieman viestintään liittyvistä integraatioista, ja katsoimme aihetta syvällisemmin käsittelevän päivityksen olevan paikallaan.

Viestintään liittyvillä integraatioilla tarkoitetaan tässä tapauksessa erilaisilla diginäytöillä esitettävää tietoa. Yksinkertaisimmillaan tieto voi olla esimerkiksi kellonaika tai päivän sää, m***a käytännössä minkä tahansa tiedon esittäminen onnistuu, kunhan se on löydettävissä käytössäsi olevista järjestelmistä. Integraation tuoma tieto voidaan yhdistää kätevästi mainosten tai informaation yhteyteen brändisi näköiseksi. Tästä esimerkkinä päivityksen kuva, jossa olemme toteuttaneet Oma Sp:lle osaketiedot heidän brändinsä mukaiseksi.

Kokonaisvaltainen viestintä parantaa asiakkaittesi katselukokemusta diginäytöilläsi. Ajankohtainen heitä palveleva tieto on mieleenpainuvaa ja miellyttävä tapa mainostaa. Kun näytöilläsi on tärkeää tietoa asiakkaasi näkökulmasta, on paljon helpompi saada heidät kiinnittämään mainoksiisi huomiota. Tärkeän ajankohtaisen tiedon yhteyteen on siis kätevä laittaa osuvaa mainontaa.

Integraatioita voidaan hyödyntää tietysti myös sisäisessä viestinnässä. Yrityksen sisäinen viestintä on ensiarvoisen tärkeää tiedonkulun ja työhyvinvoinnin kannalta. Integraatioiden avulla tieto saadaan koko henkilöstön nähtäväksi. Esimerkkinä tehtaalla näytettävä päivän läpivienti, tai prosessien eteneminen.

Mitä ikinä halutaankaan näyttöpinnoilla esittää, Ohjelmistomme LedimediaCloud tarjoaa joustavan alustan integraatioille, ja Ledimedialta saat esittämiseen tarvittavan teknisen osaamisen ja ohjelmistot tueksesi.

Aiheesta voit lukea lisää blogissamme: https://ledimedia.fi/blogi/integraatiot-osana-toimivaa-viestintaa/

Tienvarressa sijaitsevat ulkomainosnäytöt muuttavat liikennevirran kassavirraksi.Ulkomainonta koetaan yhtenä miellyttävi...
14/03/2024

Tienvarressa sijaitsevat ulkomainosnäytöt muuttavat liikennevirran kassavirraksi.

Ulkomainonta koetaan yhtenä miellyttävimmistä mainonnan muodoista. Dynaaminen sisältö mielenkiintoisten kuvien, videoiden ja tekstien muodossa herättää takuulla huomiota. Täyden palvelun ohjelmisto- ja laitetalona toteutamme kokonaisuuksia, joilla tämä kaikki onnistuu.

Tienvarteen asennettujen näyttöjen osalta oivana esimerkkinä toimivat laadukkaat LED-screenimme. Näytöt rakennetaan niille vaadittavien ominaisuuksien mukaan, niin kokonsa kuin teknisten ominaisuuksiensa puolesta. Näin saadaan aikaiseksi kustannustehokas ratkaisu.

Sitten kokonaisuuden toinen puoli, eli ohjelmisto, jolla hoidat itse viestinnän. Kehittämämme ohjelmisto LedimediaCloud tarjoaa hyvät ominaisuudet sisällön laajaan jakamiseen näytöilläsi.

Ohjelmistolla voit esimerkiksi ajastaa ja ryhmittää sisältöä milloin, ja mihin haluat. Lisäksi se voidaan integroida olemassa oleviin järjestelmiisi, esimerkiksi hintojen, osaketietojen tai muun informaation esittämistä varten. Tieto saadaan selkeästi esitettäväksi ja reaaliaikaiseksi. Näin viestinnästäsi tulee erittäin kokonaisvaltaista.

Olemme julkaisseet LedimediaCloudin käytöstä blogitekstin, joka on hyvä lähtöpaikka sisällönhallintaohjelmistoihin tutustumiseen. Pääset tekstiin tästä linkistä: https://ledimedia.fi/blogi/kayttajaystavallisyytta-sisallonhallintaan/

02/02/2024

Alkaa olemaan taputeltu tämän vuoden vierailu ISE messuille. Pääsimme tutustumaan alamme näyttäviin uutuuksiin ja joka vuosi täältä on tarttunut jotain uutta esiteltävää asiakkaillemme.

22/12/2023

Rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta! Lämpimin terveisin, Ledimedian tiimi. Joulunaika on rauhoittumisen aikaa, joten asiakaspalvelumme palvelee tämän päivän jälkeen taas ensi viikon keskiviikkona.

20/12/2023

Tässä vielä videomateriaalia kulttuurikasarmin BioRexille toimittamistamme LED-näytöistä. Tunnelma ja mainonta ovat kyllä kohdallaan. 😎

Sisätiloihin soveltuva 136” LED-näyttö on ratkaisu vertaansa vailla. Vaikuttava koko ja terävä Full HD kuva yhdessä taka...
18/12/2023

Sisätiloihin soveltuva 136” LED-näyttö on ratkaisu vertaansa vailla. Vaikuttava koko ja terävä Full HD kuva yhdessä takaavat tehokkaan viestinnän välineen, joka kestää yhtäjaksoista käyttöä vuosikaudet. Näyttö pääsee oikeuksiinsa kokoustiloissa, auloissa tai vilkkaiden kulkureittien varrella. Toki näyttöä voi kaiuttimien kanssa käyttää myös viihdekäytössä esimerkiksi elokuvailtaan🍿. Näytöstä voi kysyä meiltä tarkemmin osoitteessa Ledimedia.fi.

Hyödynnetään uutta ja vanhaa. Seinäjoen Forumilla sijaitseva LED-screen kaipasi uudistusta, m***a vanhat rakenteet halut...
13/12/2023

Hyödynnetään uutta ja vanhaa. Seinäjoen Forumilla sijaitseva LED-screen kaipasi uudistusta, m***a vanhat rakenteet haluttiin säilyttää. Pienempi näyttö, m***a isompi resoluutio. Hyödyntämällä peitelevyjä, saimme aikaiseksi saumattoman kokonaisuuden.

LED-screenit ovat oivallisia digitaalisia tulostauluja. Kävimmekin asentamassa yhden vuokranäytöistämme juuri Powerparki...
07/12/2023

LED-screenit ovat oivallisia digitaalisia tulostauluja. Kävimmekin asentamassa yhden vuokranäytöistämme juuri Powerparkissa järjestettyyn koripalloturnaukseen. Myös kiinteisiin asennuksiin löytyy paljon vaihtoehtoja.

Ledimedian tiimi toivottaa hyvää Suomen itsenäisyyspäivää kaikille! Helpdesk palvelee normaalisti jälleen huomenna torst...
06/12/2023

Ledimedian tiimi toivottaa hyvää Suomen itsenäisyyspäivää kaikille! Helpdesk palvelee normaalisti jälleen huomenna torstaina.

̈isyyspäivä

Yhteistyö Powerin kanssa jatkuu, sillä nyt kädenjälkeämme näkyy myös Power Sellossa Espoossa. Räätälöity LED-screen on t...
29/11/2023

Yhteistyö Powerin kanssa jatkuu, sillä nyt kädenjälkeämme näkyy myös Power Sellossa Espoossa. Räätälöity LED-screen on tehokas sisäänheittäjä ja mainospaikka myymälän edustalla.

Helsingin keskustassa sijaitsevalle Kulttuurikasarmille juuri avattuun BioRexiin toteutimme kaksi kappaletta räätälöityj...
22/11/2023

Helsingin keskustassa sijaitsevalle Kulttuurikasarmille juuri avattuun BioRexiin toteutimme kaksi kappaletta räätälöityjä LED-screenejä sekä infonäyttöjen etäohjauksen. Kokonaisuudesta tuli kerrassaan näyttävä!

🖥️ Uusi Blogi: Sisältösuunnittelu Digital Signageen - Vinkkejä ja Esimerkkejä 🚀Digital Signage voi olla voimakas tapa vi...
19/10/2023

🖥️ Uusi Blogi: Sisältösuunnittelu Digital Signageen - Vinkkejä ja Esimerkkejä 🚀

Digital Signage voi olla voimakas tapa viestiä ja luoda vaikuttavaa sisältöä. M***a kuinka varmistaa, että näytöt houkuttelevat ja saavuttavat yleisönsä? Uusi teksti käsittelee aihetta

Lue blogiteksti täältä: https://ledimedia.fi/blogi/sisaltosuunnittelu-digital-signageen/

Blogista saat vinkkejä siitä, miten optimoida digital signage -sisältö ja kiinnittää ihmisten huomio. Puhuttele kohderyhmääsi viisaasti suunnitellulla sisällöllä ja vaikuta heihin entistä paremmin.

Olemme myös keränneet käytännön esimerkkejä, jotka voivat inspiroivat sinua. Saat myös ohjeita tiedostojen muotoiluun.

Voit vapaasti jakaa tämän blogin kollegoidesi ja verkostosi kanssa, jotka työskentelevät digital signage -alalla tai ovat kiinnostuneita sen potentiaalista.

Kaikki saman katon alta. LEDiMedialla kokenut tiimimme hoitaa näyttöasennusten lisäksi myös niiden toimitukset ja huollo...
02/10/2023

Kaikki saman katon alta. LEDiMedialla kokenut tiimimme hoitaa näyttöasennusten lisäksi myös niiden toimitukset ja huollot. Kuvassa Juha on parhaillaan huoltamassa LED-screenin laitteistoa.

LEDiMedialta löydät avun kaikkiin yrityksesi tarpeisiin digitaalisten mainosnäyttöjen ja niiden sisällönhallinnan suhteen. Voit tutustua meihin tarkemmin verkkosivuillamme LEDiMedia.fi.

LEDiMedian blogi on nyt avattu uudelleen. Uusimmasta tekstistä saat mielenkiintoista tietoa muun muassa digital signagen...
13/09/2023

LEDiMedian blogi on nyt avattu uudelleen. Uusimmasta tekstistä saat mielenkiintoista tietoa muun muassa digital signagen hyödyistä mainostamisessa ja tiedottamisessa. Mikäli asia kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa. Linkin löydät alta.



Linkki blogiin:

Digital signage tarkoittaa teknologiaa, jonka avulla esitetään sisältöä erilaisilla näyttöpinnoilla ihmisten katseltavaksi.

Kesän aikana saimme olla mukana monessa hienossa tapahtumassa. LED-screenimme palvelivat juhlakansaa ympäri Suomea. Kiit...
01/09/2023

Kesän aikana saimme olla mukana monessa hienossa tapahtumassa. LED-screenimme palvelivat juhlakansaa ympäri Suomea. Kiitämme antoisasta kesästä ja nyt saammekin kääntää katseet kohti syksyä.

Uudistimme vaasalaisen Kaarlen kentän tulostaulun uudella LED-screenillä. LED-screen toimii digiaikaisena tulostauluna s...
28/08/2023

Uudistimme vaasalaisen Kaarlen kentän tulostaulun uudella LED-screenillä. LED-screen toimii digiaikaisena tulostauluna sekä monipuolisen viestinnän mahdollistajana, kokoakin on huimat 88m2.



LEDiMedian toteuttama uusi LED-screen tulostaulu, joka rakennettiin Vaasan Kaarlen kentälle. Uuden tulostaulun koko on huimat 88m2.

Toteutimme vasta avattuun Power Itikseen LED-näytön heidän myymälänsä edustalle. Upeassa kauppakeskus Itiksessä sijaitse...
21/08/2023

Toteutimme vasta avattuun Power Itikseen LED-näytön heidän myymälänsä edustalle. Upeassa kauppakeskus Itiksessä sijaitseva myymälä on ketjun suurin koko Suomessa ja näyttävä jo sisäänkäynniltä lähtien.

Uudistimme paraatipaikalla olevan Citypihan LED-näytön Ilkka Oyj:lle. Näyttö näkyy heti rautatieasemalta tultaessa ja on...
18/08/2023

Uudistimme paraatipaikalla olevan Citypihan LED-näytön Ilkka Oyj:lle. Näyttö näkyy heti rautatieasemalta tultaessa ja onkin oiva alusta näkyvälle mainonnalle.

Viime viikonloppuna Seinäjoella järjestetyissä Solar Sound -festivaaleissa LEDiMedian asentamat LED-screenit tarjosivat ...
15/08/2023

Viime viikonloppuna Seinäjoella järjestetyissä Solar Sound -festivaaleissa LEDiMedian asentamat LED-screenit tarjosivat artisteille maailmanluokan alustan visuaaliseen tuotantoon. 🖥

Tältä näytti tangokadun katulavalla. Screeniemme lisäksi mukana oli LEDiMedian monikameratuotanto. Kokonaisuus tuo artis...
10/07/2023

Tältä näytti tangokadun katulavalla. Screeniemme lisäksi mukana oli LEDiMedian monikameratuotanto. Kokonaisuus tuo artistien esityksiin hienoa visuaalisuutta.😎

Alkaa näyttämään hyvältä Seinäjoki Areenassa tämän vuoden Tangomarkkinoille! Näyttömme palvelevat myös katulavalla sekä ...
06/07/2023

Alkaa näyttämään hyvältä Seinäjoki Areenassa tämän vuoden Tangomarkkinoille! Näyttömme palvelevat myös katulavalla sekä VIP-alueella ja tangokadun risteyksessä.

Juhannuksena saatiin nauttia huippuartistien kattauksesta PowerParkissa. LEDiMedia Oy oli tänäkin vuonna mukana järjestä...
26/06/2023

Juhannuksena saatiin nauttia huippuartistien kattauksesta PowerParkissa. LEDiMedia Oy oli tänäkin vuonna mukana järjestämässä tapahtumaa LED-näytöillä ja monikameratuotannolla.

Eepee autotalon uuteen komeaan julkisivuun upotettiin3 kpl Ledimedian led-näyttöjä.
30/12/2022

Eepee autotalon uuteen komeaan julkisivuun upotettiin
3 kpl Ledimedian led-näyttöjä.

22/11/2022

LEDiMedian tuotteet ja palvelut auttavat digitaalisen viestinnän tarpeissa. Oli tarve sitten infonäytölle tai livetuotannolle keikalla niin LEDiMedia hoitaa sen.

OmaSp:n uuteen konttoriin Tampereen Lielahdessa Ledimedian valomainokset ja infonäytöt LEDiMediaCloudilla. Hyvältä näytt...
11/11/2022

OmaSp:n uuteen konttoriin Tampereen Lielahdessa Ledimedian valomainokset ja infonäytöt LEDiMediaCloudilla. Hyvältä näyttää!

27/10/2022

Asensimme Tampereen Käyttöautolle kaksipuoleisen ledinäytön. Näkyy hyvin molempiin suuntiin.

Kesän keikoilla ollaan oltu jo hyvin mukana. Muun muassa PowerParkin juhannus, Tangomarkkinat, Suonenjoen Mansikkakarnev...
28/07/2022

Kesän keikoilla ollaan oltu jo hyvin mukana. Muun muassa PowerParkin juhannus, Tangomarkkinat, Suonenjoen Mansikkakarnevaalit ja Juha Tapion kiertue. Seuraavaksi Kolmas Nainen 40v juhlakonsertti Alavudella 6.8.

Juha Tapion konserttikuvan ottaja: Niki Soukkio

Ollaan pikku hiljaa valmiina Tangomarkkinoille. Tapahtumassa voit bongata myös muita meidän LED-screenejä.
07/07/2022

Ollaan pikku hiljaa valmiina Tangomarkkinoille. Tapahtumassa voit bongata myös muita meidän LED-screenejä.

Teimme Tampereella OmaSP:n juuri remontoituihin tiloihin kokonaisvaltaisena ratkaisuna valomainoskyltit ulos ja sisälle ...
18/05/2022

Teimme Tampereella OmaSP:n juuri remontoituihin tiloihin kokonaisvaltaisena ratkaisuna valomainoskyltit ulos ja sisälle sekä isot näytöt aulaan ja neuvottelutilaan. Näyttöjen aineisto toistuu LedimediaCloud sisällönhallintapalvelun avulla.

Osoite

Kauppaneliö 13
Seinäjoki
60120

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 16:00
Tiistai 08:00 - 16:00
Keskiviikko 08:00 - 16:00
Torstai 08:00 - 16:00
Perjantai 08:00 - 16:00

Puhelin

+358442439858

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita LEDiMedia Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti LEDiMedia Oy :lle:

Videot

Jaa


Muut Media- tai uutisyhtiö Seinäjoki :ssa

Näytä Kaikki

saatat pitää myös