Uusi Pori

Uusi Pori Uutiset
(1)

31/12/2021
15/10/2021

Alueelliset Yksityistiepäivät järjestetään monella paikkakunnalla tänäkin vuonna. Tapahtumat järjestetään turvallisesti ja väljästi raviratojen ravintolakatsomoissa.

Yksityistiepäivä tai -päivät on tilaisuus, jossa käsitellään yksityisteiden ajankohtaisia hallinnon, talouden, rakentamisen, parantamisen ja kunnossapidon kysymyksiä.
Tilaisuudet on tarkoitettu yleensä:
• tiekuntien edustajille
• kuntien yksityistievastaaville ja kuntien luottamushenkilöille
• metsäkeskuksille ja metsänhoitoyhdistyksille
• teiden hoidosta, rakentamisesta ja parantamisesta vastaaville
urakoitsijoille
• maanmittaustoimistoille
• ELY-keskusten yksityistievastaaville
• metsäyhtiöiden puunhankintavastaaville
• muille yksityisteiden käyttäjille

Yksityistiepäiviä järjestävät lähinnä metsäkeskukset ja Suomen Tieyhdistys. Tieyhdistys on järjestänyt vuodesta 1995 lähtien Alueelliset Yksityistiepäivät -kiertueen joka toinen vuosi. Osanottajia on ollut jokaisella kiertueella runsaasti, noin 2500 henkeä. Tilaisuuksien suuri suosio perustuu siihen, että osanottajat saavat niissä kaipaamaansa tärkeää tietoa. Yleensä mukana kiertueella on ollut myös alalla toimivia erilaisten palvelujen ja -tuotteiden tarjoajia.

Porissa on jälleen on runsaasti luentoja ajankohtaisista yksityistieasioista mm. Ensimmäiset kanteet käsitelty käräjäoikeuksissa. Mitä niistä on opittavissa? Perusparantamiseen ennätyksellisen paljon valtion avustusta tarjolla, miten haette oman osanne? Päivän päätteeksi aina mielenkiintoinen kyselyosio.

Porin Yksityistiepäivien ohjelma

8.30 Tervetuloa aamukahville ja ilmoittautumaan
9.00 Tilaisuuden avaus
9.20 Yksityistiemaailman ajankohtaisimmat aiheet, Takalammi
Simo, Tieyhdistys
9.30 Yksityistielaki 3 vuotta, Takalammi Simo, Tieyhdistys
- Miten menee uuden lain kanssa?
- Esimerkkitapauksia ja Oikeustapauksia?
- Pandemian opit – tiekuntien digiloikka
9.50 Ajankohtainen aihe, Taura Teuvo, Tieyhdistys
- yksiköintiä
- sillat, rummut ja vaellusesteet
10.20 Jaloittelutauko - Näyttely – Yksityistieklinikka
10.50 Valtion avustukset ja ELY:n yksityistierooli, ELY-keskus
- Avustusta tarjolla reilusti, miten vuosi 2022?
11.20 Peruskorjaushankkeen rahoittaminen, Taura Teuvo,
Tieyhdistys
- yksikkömaksut
- lainaa pankista?
11.35 Maanmittauslaitoksen ohjelmaa, Maanmittauslaitos
12.00 Lounas - Näyttely – Yksityistieklinikka
13.00 Kiertuekumppanin puheenvuoro
13.15 Tietoiskuja erityiskysymyksiä esimerkiksi, Takalammi Simo,
Tieyhdistys
-Uskallanko lähteä mukaan tiekunnan tehtäviin?
-Talvihoidon järjestäminen – onko pakko?
-Hoitokunnan ja toimitsijamiehen tehtävät ja vastuut
14.00 Jaloittelutauko – Näyttely – Yksityistieklinikka
14.30 Kyselytunti – kysy vielä mitä vaan yksityisteistä Takalammi
Simo, Tieyhdistys
- Vastauksia vielä vastaamattomiin kysymyksiin
Kysymyksiä voi lähettää etukäteen:
[email protected]
15.15 Yllätyspalkinnon arvonta läsnä olevien kesken

Kesätyömuistoja(Uusi Pori lehti 9.9.2021, Johnnyn joutavat. Johnny-Kai Forssell)Olin toki ollut hyvinkin nuorena sokerij...
09/09/2021

Kesätyömuistoja
(Uusi Pori lehti 9.9.2021, Johnnyn joutavat. Johnny-Kai Forssell)

Olin toki ollut hyvinkin nuorena sokerijuurikas- ja mansikkapelloilla, ladossa heiniä polkemassa ja ennen joulua postissa joulukortteja lajittelemassa, liikennelaskijana ja joululehtien sekä erilaisten merkkien ja arpojen myyjänä, m***a keskikoulun ja lukion sekä Yhteiskunnallisen korkeakoulun ajan kesät tein oikeita kesätöitä.
Urani pistehitsaajana keskikokoisessa teollisuuslaitoksessa jäi lyhyeksi. Konetta polkien kokosin metallihäkkyrää, josta muovittamisen jälkeen tuli pölynimuriletkun teline siivouskomeron oven sisäpuolelle. Kerran, iltavuoroon tullessani, olin jo valmiiksi kuolemanväsynyt. Kaveri (hööpötti) että iltavuoroon ei tule pomoja. Ajattelin ottaa pienen nokoset ennen työn aloittamista. Kävin levolle työpisteeni vieressä olevalle metallipöydälle.
Ja heräsin siihen kun pomo ravisteli minua voimakkaasti. -Ei taida Forssellille pistehitsaus maistua, hän kajautti. Siinä tilanteessa oli pakko vain nyökätä alistuneesti. -No niin, asia selvä, mennään sitten tuonne konttorin puolelle, hän sanoi tiukasti. Sitten sanoin jotain, mitä ei olisi pitänyt sanoa: -Niin, kun minä olen hyvin vähän niitä konttorihommia tehnyt. Pomo räjähti: -En minä sitä tarkoittanut! Siihen aikaan irtisanominen kesti alle minuutin.
Olin juoksupokana isossa korkkimattofirmassa. Yrityksessä valmisteltiin isoa erikoistilausta, erään pankin aulaan suuriruutuista korkkimattoa. Iso matto oli levällään teollisuushallin lattialla. Joku neropatti oli huomannut, että siinähän on jättiläismäinen shakkilauta. Ja me ruokatuntia viettävät olemme sopivia nappuloita. Peli käyntiin. Kaksi kaveria pelasi, komenteli meitä ruuduissa seisovia, eläviä shakkinappuloita, siirtymään komennon mukaan. Ruokatunti oli päättynyt ajat sitten, m***a matsi oli tiukka ja jännittävä. Kuinka ollakaan, firman pääpomo sattui tulemaan hallin ovelle, katsoi kelloa ja lattialla liikkuvia tai tanassa seisovia duunareita. -Mitä perkelettä! Tuli ja lujaa. Ennen kuin edes ajattelin kunnolla, huusin ruudustani, että hyvä kun tulit, meiltä puuttuu yksi moukka (sotilas). Tili oli valmis samana iltapäivänä.

Teksti:
Johnny-Kai Forssell
[email protected]

Pori upeasti esillä rautalankahistoriikissa(Uusi Pori lehti 9.9.2021, Johnny-Kai Forssell)Emman perilliset - Suomalaisen...
09/09/2021

Pori upeasti esillä rautalankahistoriikissa
(Uusi Pori lehti 9.9.2021, Johnny-Kai Forssell)

Emman perilliset - Suomalaisen rautalankabeatin vuosikymmenet
Janne Örnberg, Kati Järvi, Jori Venemies. 383 sivua.
Runsas kuvitus. Aviador 2021.

Arto Vilkon (Emmaa etsimässä) ja Jari Nybergin (Sadoin sähkökitaroin) vanavedessä ja hienosti täydentäen, sarjassa ei kahta ilman kolmatta, ilmestyi alan gurun Janne Örnbergin ja häntä avustavien Kati Järven sekä Jori Venemiehen Emman perilliset.
Harvasta musiikkityylistä ja genrestä on julkaistu kolme samaan aihepiiriin kuuluva tarkkaa tietoa sisältävää opusta, historiikkia. Lisäksi aimo nippu paikallisia tai alueellisia rautalankamusiikkikirjoja on julkaistu vuosien välein.
Emman perillisissä unohdetaan tilastot, listat ja levytykset ja paneudutaan pääasiaan: Ketkä soittivat, missä ja koska. Sopii myös muistaa ne nimet, jotka rautalankamusiikin aallonpohjassa pitivät liekkiä yllä: Jussi Raittinen, Eero Lupari, Rami Hammar. Porissa (Ulvilassa) Reijo Koivula.
Jos Tapio Rautavaara sanoikin vuonna 1964, että ”rautalanka tuli, Tapsa lähti” niin se oli vain heitto oman tiiviin keikkaputken rauhoittumisesta. Tulihan siihen väliin maanlaajuinen tango- ja jopa letkajenkkabuumikin. Siellä ja myös täällä viriteltiin rautalankatapahtumia, alkoi aikamoinen levytyksien suoranainen suma. Jos YLE oli hylännyt aiheen, uudet paikallisradiot ottivat uuden ja vanhemmankin rautalankamusiikin ilolla vastaan. Jos hetken oli tyventä, niin myrskyn nostattivat Esa Pulliainen ja Agents.
Tämä kirja jatkaa monessa kohdassa siitä mihin kaksi ensin mainittua jäi. M***a yksikään näistä kolmesta kirjasta ei syö toisiaan. Emman perilliset-kirjan etu on se, että se on avannut tilaa sellaisillekin aikalaisille, joita ei ennen ole juuri missään noteerattu tai haastateltu.
Porin, Porin Kyläsaaren, Ulvilan, Pomarkun, Punkalaitumen rautalankabändit ovat saaneet sen kunnian, joka niille kuuluu. Se, että listasta puuttuu joitakin yhtyeitä voi johtua lievästä huolimattomuudesta tai jopa tilan puutteesta. Kirjan kuvitus on huikea.
Laulavat miehet ja naiset, solistit, on kelpuutettu mukaan ja yhtä beatia mennään. Yhteistä on kaikille, että lavan reunalla huudetaan ”soittakaa Emma!” Eikä Paranoid.

Teksti: Johnny-Kai Forssell

Vanha sanonta ”suosi suomalaista” pätee myös verkkokaupassa.(Uusi Pori lehti 9.9.2021)Monille asiakkaille on edelleen tä...
09/09/2021

Vanha sanonta ”suosi suomalaista” pätee myös verkkokaupassa.
(Uusi Pori lehti 9.9.2021)

Monille asiakkaille on edelleen tärkeää tukea omilla valinnoillaan suomalaista työllisyyttä. Vaikka ostettavat tuotteet eivät aina olisi Suomessa valmistettuja, usein halutaan valita suomalainen verkkokauppa kansainvälisen ”kasvottomamman” vaihtoehdon sijaan. Yksi valinnan taustalla vaikuttava tekijä saattaa olla sekin, että suomalainen ymmärtää suomalaisen mielenmaisemaa, elinympäristöä ja arjen haasteita. Näin ollen kotimainen verkkokauppa osaa usein tarjota suomalaiselle asiakkaalle ratkaisun, joka paitsi ratkaisee hänen ongelmansa, on paras vaihtoehto myös esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelu ja luonnon kiertokulku huomioiden.

Vaikka ulkomaisista verkkokaupoista ostaminen on tänä päivänä tuttua suomalaisille kuluttajille, kotimaisilla verkkokaupoilla on monia selkeitä etuja niihin verrattuna. Ehkä eniten tuotevalintoja helpottava hyöty on aidosti suomenkielinen verkkokauppa. Kun kategorioiden esittelytekstit ja tuotetiedot on kirjoitettu suomea äidinkielitasoisesti puhuvien ihmisten toimesta, vältetään automaattisten kääntäjäohjelmien aikaansaamat virheet ja tekstien vaikeaselkoisuudet. Asiakas saa oleelliset tiedot tuotteista helposti ja ymmärrettävästi, eikä hänen tarvitse käyttää aikaa ja vaivaa outojen ilmaisujen tai virheellisesti taivutettujen sanojen merkitysten selvittämiseen, kertoi Suvi Sorva lamppukauppa.fi:stä

Sivujen suomenkielisyyden kanssa käsi kädessä kulkee suomenkielisen asiakaspalvelun tärkeys. Asiat hoituvat nopeammin ja sujuvammin, kun sekä asiakas että asiakaspalvelija voivat kommunikoida omalla äidinkielellään, eikä kielimuuriin liittyviä väärinymmärryksiä pääse syntymään. Tämä korostuu erityisesti tuotevaihto-, palautus-, reklamaatio- ja takuuasioissa, m***a on luonnollisesti oleellinen etu myös esimerkiksi tuotteiden ominaisuuksien eroista puhuttaessa.

Meillä myymiemme tuotteiden valmistajat ja maahantuojat vastaavat siitä, että tuotetestaus-, tuoteturvallisuus- ja takuuasiat ovat kunnossa. Valaisimissa tyypillinen takuuaika on perinteisesti ollut vuosi, ledien yleistymisen myötä se on osassa tuotteita nykyisin pidempi – jopa viisi vuotta, jatkoi Sorva.

Viimeisimpänä, m***a ei suinkaan vähäisimpänä suomalaisen verkkokaupan etuna voidaan mainita verkkokauppaa tukevat kivijalkamyymälät. Kun asiakas voi halutessaan tutustua tuotteeseen konkreettisesti ennen ostopäätöstä, hänen on usein helpompi hahmottaa esimerkiksi mittasuhteet ja väritys. Lisäksi se, että palveleva henkilökunta on tavoitettavissa sähköisten kanavien lisäksi kasvotusten, tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden valita itselleen parhaalta tuntuva yhteydenottotapa. Niin nopeaa, helppoa ja ajasta tai paikasta riippumatonta kuin sähköinen viestintä onkin, aidot ihmiskohtaamiset ovat edelleen arvossaan. Kun myyjä ja asiakas tapaavat aidosti, parhaimmillaan molemmille jää pitkäksi aikaa hyvä mieli siitä, että asiakas löytää tilanteeseensa parhaan ratkaisun, joka helpottaa hänen jokapäiväistä elämäänsä kauas tulevaisuuteen.

YRITYSTALO PORIN VANHA KAUPPIS(Uusi Pori lehti 9.9.2021)Porin kauppaoppilaitoksen rakennus valmistui 1959 ja laajennusos...
09/09/2021

YRITYSTALO PORIN VANHA KAUPPIS
(Uusi Pori lehti 9.9.2021)

Porin kauppaoppilaitoksen rakennus valmistui 1959 ja laajennusosa 1991. Kun Winnovan toiminnot siirtyivät
tiedepuiston kampukselle 2018 jäi rakennus tyhjilleen. Ensin Kauppikselle suunniteltiin Porin kaupungin omia tiloja, m***a suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin. Kiinteistö Oy Domus Arctopolis alkoi vuonna 2019 vuokraamaan Kauppiksen tiloja yrityksille. Viime vuonna alkanut pandemia heikensi kaikkea yritystilojen kysyntää Suomessa, m***a tänä vuonna on Kauppikseen tullut jo useita uusia yrityksiä.

Tieto Kauppiksen vapaista toimitiloista onkin pikkuhiljaa tullut yritysten tietoon ja tällä hetkellä yritystalo Vanhassa Kauppiksessa toimii jo 25 erilaista yritystä ja yhteisöä.

Suomessa on monessa kaupungissa rakennettu ja remontoitu erilaisia toimistohotelleja sekä yritystaloja. Porin Vanhasta Kauppiksesta onkin nyt kehittymässä hyvä yritysten välinen yhteisö, jossa toimijoiden välillä on hyvä synergia. Yritystalossa toimiin nyt mm. useita joogasaleja, kaksi tanssikoulua ja useita erilaisia hyvinvointi - ja terapiapalveluja.

Yritystalossa on myös kaikkien vuokralaisten vapaassa käytössä yhteinen kuntosali ja auditoriota sekä saunatiloja voi vuokralaiset vuokrata lyhtytakaiseen käyttöön. Kun taloon tuli alkuvuodesta lounasravintola on talossa toimivat yritykset pitäneet ravintolassa yhteisiä kokoontumisia joissa synergiaa ja yhteistoimintaa on pyritty lisäämään eri toimijoiden välillä. Toimijoilla on myös yhteinen suljettu Kuntoutus Viljami Lehtosen perustama facebook ryhmä, jossa yritykset voivat tarjota toisilleen omia palveluitaan ja kertoa vaikka itse rakennusta koskevia asioita.

Porin Vanhan Kauppiksen yritystalon omistaa Porin kaupungin kiinteistöhallintoyritys Kiinteistö Oy Domus Arctopolis, jonka toimitusjohtajaksi tuli viime vuonna Susanna Kivimäki.

Yritystalo Porin Vanhassa Kauppiksessa on tällä hetkellä vapaana vielä
Katutasossa elokuun alussa vapautunut entinen oppilaskahvila keittiötiloineen, 2. kerroksesta löytyy vapaana 70 m2 luokkatila rakennuksen uudesta osasta, 3. kerroksessa on uudella puolella vapaana kaksi n. 50 m2 luokkatilaa sekä 80 m2 luokkatila. Rakennuksen vanhalla puolella kuusi 60-90 m2 entistä luokkatilaa vapaana. Rakennuksen neljäs kerros on vuokrattu kokonaisuudessaan, kertoi Susanna Kivimäki.

Yritystalo Porin Vanhan Kauppiksen vuokrasopimukset tehdään määräaikaisina tai toistaiseksi voimassaolevina yhteisesti sovitulla irtisanomisajalla. Tiloja esittelee Memor Oy:n toimitusjohtaja Kari Varis ja vuokrasopimukset tekee Susanna Kivimäki

Yhteistoimintaa yritysten välillä on ollut niin yritystoiminnan kuin myös kauppiksen kehittämisen ja ihan vain yhdessä olon merkeissä. Lisäksi Kauppiksella on järjestetty, ja tullaan edelleen järjestämään erilaisia yleisötapahtumia ja asiakastilaisuuksia. Näitä tapahtumia ovat luomassa eri yritykset ja yrittäjät Kauppiksella. Tämän kaltainen toimintaympäristä on siis aivan omiaan luomaan todella merkittävää synergiaetua Kauppiksella toimivien yrittäjien välillä. Kauppiksen isot yleistilat, auditorio, kuntosali, pukuhuoneet ja pesutilat avaavat yrittäjille monia mahdollisuuksia oman toiminnan kehittämiseen, kertoi Kari Varis

Tämä mielenkiintoinen ja suojeltu rakennuskokonaisuus oli tyhjillään jonkin aikaa Winnovan täältä lähdettyä, kunnes kesällä 2019 Tanssikoulu Happy Dance vuokrasi Vanhan Kauppiksen upean juhlasalin. Tämä laukaisi todellisen ketjureaktion, ja tällä hetkellä Kauppiksella toimii muun muassa hyvinvoinnin, markkinoinnin, vaatealan, terapian, valokuvauksen sekä ravintola-alan yrityksiä. Aluksi asiaa tuumailtiin vuokranantajan kanssa jonkin aikaakin, ja mietittiin oikeanlaista tapaa hyödyntää tiloja yritysten käyttöön. Päätettiin, että koetetaan tehdä Kauppiksesta paikka, johon yritykset voivat tulla erittäin matalalla kynnyksellä, ja yhteisesti luomalla koetetaan saada Kauppiksesta Porin paras paikka yrittää. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa, m***a halua tähän löytyy niin vuokranantajan kuin myös vuokralaisten puolelta. Onkin ollut hieno huomata, että Kauppiksella kävijöiden määrä kasvaa tasaisesti, jatkoi Varis

Tällä hetkellä Kauppikselle tärkeintä on tunnettavuuden kasvattaminen ja tilan visuaalisen yleisilmeen kehittäminen. Kauppis on täynnä innovatiivisia ja energisiä yrittäjiä, joille vuokranantaja antaa hyvin tilaa kehittää omaa liiketoimintaansa. Lähitulevaisuuden kehittämishankkeita on kolmannen kerroksen vanhemman puolen vuokrauskuntoon saattaminen, käytäväopastusten parantaminen sekä rakennuksen julkisivujen mainostaulujen hankkiminen. Kauppikselle on nyt loppuvuodesta tulossa ainakin 2 uutta yrittäjää, ja lisää etsitään jatkuvasti. Meillä on vapaana 30-100m2 tiloja, ja yhdistelemällä huoneita, saadaan tiloista vielä suurempia kokonaisuuksia. Esittelen mielelläni tiloja kaikille Kauppiksen tiloista kiinnostuneille, totesi Varis.

Tammikuun alussa Kauppikseen siirtyi ravintoloitsijapariskunta Jarno ja Piritta Nurmi ravintoloineen. Ravintoloitsijapariskunnalla on vuosien kokemus ravintola ja catering alalta.
- Kun saimme tietää, että Kauppiksen ravintolasali on vuokrattavana pidimme hyvänä rakennuksen keskeisen sijainnin lisäksi ravintolan isoa keittiötä ja väljiä parkkitiloja, kertoi Jarno Nurmi. Tilat sopivat toimitaamme hyvin sillä nyt pystymme yhdistämään mainiosti juhlapalvelumme ja lounasruokalamme, jatkoi Nurmi.

Yritysten hyvä synergia Kauppiksella on Nurmien mukaan hieno ja odotukset talon täyttymisestä kokonaisuudessaan on Nurmilla hyvät.
- Jo nyt esimerkiksi voi vaikka hääpari tanssituntien kautta päästä tutustumaan pitopalvelumme tarjontaan, totesi Jarno Nurmi.

Lounaalle teemme sellaista kotiruokaa, jota haluamme itse syödä ja omalla twistillä asiakasedulliseen hintaan. Valikoimista löytyy kasvisruoka ja gluteenittomat vaihtoehdot. Leipää leivomme itse ja tarveaineissa käytämme mahdollisimman paljon lähiruokaa, kuten esimerkiksi Nasms tomaatteja ja Kivikylän tuotteita, kertoi Jarno Nurmi.

PORILAINEN KAIKILLA MAUSTEILLA(Uusi Pori lehti 9.9.2021)Esa Lehtilä, Pääluottamusmies, Sampo-Rosenlew Oy44 vuotiaan Kull...
09/09/2021

PORILAINEN KAIKILLA MAUSTEILLA
(Uusi Pori lehti 9.9.2021)

Esa Lehtilä, Pääluottamusmies, Sampo-Rosenlew Oy
44 vuotiaan Kullaalla syntyneen ja Poriin vuonna 2000 muuttaneen Esa Lehtilän perheeseen kuuluu vaimon lisäksi 12 vuotias poika. Porissa ammattikoulun käytyään hän sai ensin Elektroluxilta Porista työpaikan, m***a siirtyi pian samalla tontilla sijaitsevalle Sampo-Rosenlewille, joka nykyisin tunnetaan leikkuupuimureistaan ja metsäkoneistaan. Sampo-Rosenlewillä Esan kiinnostus heräsi myös työntekijöiden luottamustehtävista ja toimittuaan aktiivisesti kymmenkuntavuotta erilaisissa työsuojelu- ja luottamustehtävissä, valittiin hänet tänä vuonna työpaikan pääluottamusmieheksi.

Aktiivisena ihmisenä Lehtilän harrastuksiin kuuluu ammattiyhdistystoiminnan lisäksi monipuolinen liikunta. ”Eniten tulee harrastettua juoksemista ja pyöräilyä, m***a vierasta ei ole työporukan yhteiset harrastuksetkaan, joista päälimmäisenä sähly, frisbeegolf tai vaikka avantouinti” kertoi Lehtilä. Porin uimahalli on myös lapsen harrastuksen kautta tullut hyvin tutuksi. Uudeksi hauskaksi harrastukseksi on tullut mönkijällä ajaminen ja sillä retkeily. Viimeisen vuoden aikana olemme perheen kanssa tutustunut kotiseutuun enemmän ja laajemmin, kuin edellisen 20 vuoden aikana. Lapsen kanssa kiersimme mm.500km lenkin ympäri Näsijärven. Kuljimme mahdollisimman paljon pieniä sorateitä, tutustuimme uusiin paikkoihin ja nukuimme muutaman yön riippumatoissa. On hieno huomata kuinka paljon nähtävää ja koettavaa löytyy, kun poikkeaa pois valtateiltä ja arjen kiireistä.

Oman ammattiosaston tärkeänä tehtävänä Lehtilä pitää Porin teollisuustyöntekijät ry:n roolia aktiivisena tapahtumien ja paikallisten koulutusten järjestäjänä jäsenilleen ja heidän perheille. Osastolla on useita eri tyyppisiä jaostoja, jotka järjestää ympäri vuoden erilaista toimintaa. Monet toiminnoista järjestetään täällä Porin alueella ja pyrimme käyttämään paikallisten yritysten ja yhteisöjen palveluja mahdollisimman paljon. Ammattiosastollamme on myös oma huvila jossa osaston jäsenet pääsevät perheineen nauttimaan vapaa-ajan vietosta ympäri vuoden.

Teollisuusliiton tärkeimpiä tehtäviä Lehtilä pitää jäsenten kouluttamisen lisäksi työehtosopimusten laatimista ja tarvittaessa niiden noudattamisen valvomista. Teollisuusliitolla on Tampereella Murikka-opisto, jossa saa koulutusta luottamus- ja työsuojelu- tehtävien hoitamiseen työpaikoilla. Koulutusta on tarjolla eri aihepiireistä ja monet koulutuksista on tarkoitettu kaikille teollisuusliiton jäsenille, kuten esimerkiksi digitaitojen opettaminen, kertoi Lehtilä.

Viime aikoina työehtosopimusjärjestelmää on haluttu murentaa mm. paikallisen sopimiseen tarpeella. Samalla on luotu mielikuvaa, että nykyinen järjestelmä rajoittaisi sitä kohtuuttomasti. Teknologiateollisuuden työehtosopimus kuitenkin mahdollistaa paikallisen sopimuksen noin 70 eri kohdassa, joten nykyisen järjestelmän puitteissa sopiminen työpaikoilla on hyvinkin mahdollista ja kattavaa. Jonkinlaiset raamit paikallinen sopiminen kuitenkin tarvitsee, tai muuten työpaikoilla ollaan täysin villin ja mahdottoman tilanteen edessä. Palkan ja työehtojen minimitasot TES määrittää ja kovasti tuntuu, että juuri nämä on ne kohdat joihin muutosta pitäisi saada "paikallisesti sovittua". Yleissitovuuden merkittävä asia on se, että kaikilla yrityksillä on samat minimi säännöt . Valitettavasti aina on yrityksiä, jotka yrittävät hyötyä polkemalla työntekijöiden palkkoja ja työehtoja. Se vääristää yritysten välistä rehtiä kilpailua, kertoi Lehtilä

Meillä on omalla työpaikalla pystytty puhumaan avoimesti monista asioista ja toimintaa pyritään yhdessä kehittämään. Monilla työpaikoilla tilauskirjat näyttää loppuvuoden osalta paremmalta, vaikka maailmanlaajuinen komponenttipula luo toimintoihin omat haasteensa. Toivotaan päättäjille järkeä, että nyt kun työehtosopimuskausi päättyy marraskuun lopulla ei pöytään tuoda turhia erimielisyyksiä, joita emme täällä ruohonjuuritasolla kykene hoitamaan, jatkoi Lehtilä.

Taikatemppujen saloja ja lähiluontoon tutustumista – kansalaisopiston syyskausi käynnistyyPorin seudun kansalaisopiston ...
11/08/2021

Taikatemppujen saloja ja lähiluontoon tutustumista – kansalaisopiston syyskausi käynnistyy

Porin seudun kansalaisopiston Sinä Osaat! -koulutusopas ilmestyy perjantaina 13. elokuuta. Oppaan voi noutaa kirjastoista Porissa ja Ulvilassa sekä Satakunnan Museosta, Porin taidemuseosta ja Porin keskustan uimahallista toimipaikkojen aukioloaikoina. Koulutusopas on luettavissa myös opiston verkkosivuilla.
Ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille alkaa maanantaina 23. elokuuta 2021 osoitteessa https://www.pori.fi/kansalaisopisto ja samanaikaisesti puhelimitse numerossa 02 621 5963. Varsinaisen ilmoittautumispäivän jälkeen ilmoittautua voi aina kurssien alkamiseen saakka.
– Ilmoittautuminen avautuu kahdessa erässä. Kello 9.30 pääsee ilmoittautumaan muun muassa käsityö-, kuvataide- ja kielikursseille. Jälkimmäinen ilmoittautuminen avautuu kello 11.30. Tuolloin voi ilmoittautua liikunnan, musiikin sekä tieto- ja viestintätekniikan kursseille, tarkentaa kansalaisopiston rehtori Jari Kaasinen.
Kansalaisopiston syksyn ohjelmassa on yli 530 kurssia. Näistä 70 kurssia toteutetaan joko kokonaan tai osittain etäopetuksena.
– Kotoa käsin voi opiskella niin kieliä ja joogaa kuin vaikkapa kuvataidetta ja käsitöitä. Uutena etäopetustarjonnassa ovat muun muassa pilates ja yin-jooga. Porilaisilla yläkoululaisilla on mahdollisuus osallistua näille kursseille maksutta Nuorisopassin kautta, kertoo suunnittelija Mari Korhonen.
Opistossa on hyvät valmiudet siirtää muutakin opetusta etäopetukseksi, jos koronatilanne estää lähiopetuksen järjestämisen.
– Ennen kurssien alkua omia etäopiskeluvalmiuksia pääsee testaamaan maksuttomissa verkkotreeneissä. Treeneissä tutustutaan rauhalliseen tahtiin etäopetusohjelman toimintaan ja testataan omien laitteiden toimivuus etäopetusympäristössä, vinkkaa Kaasinen.
Koronatilanteen salliessa kansalaisopiston syksyn lähiopetus käynnistyy maanantaina 6. syyskuuta. Tarjolla on runsaasti niin perinteisiä suosikkeja kuin kiinnostavia uutuuksia.
– Syksyn pyöräretkillä tutustutaan lähiluontoon ja samalla tulevat tutuiksi myös pyörän varusteet sekä tärkeimmät liikennesäännöt. Kirjallisuusterapiassa itsetuntemus lisääntyy lukemisen, kirjoittamisen ja musiikin keinoin. Taikatemppujen salat aukeavat lapsille ihan oikean taikurin johdolla. Ulvilassa uutuutena on liikunnan ja hyvinvoinnin lyhytkursseja, esimerkiksi astangajoogan alkeet sekä zumbaa ja syvävenyttelyä. Avoimessa yliopistossa on tarjolla toivotut luovan kirjoittamisen aineopinnot, iloitsee Korhonen.

Lähde: Porin kaupunki

Porin seudun kansalaisopisto

11/08/2021

Pesäkarhujen hyväntekeväisyysottelu pelataan Erku-Areenalla tämän viikon sunnuntaina 15.8.

Pesäkarhut – Kempeleen Kiri ottelussa. Hyväntekeväisyysotteluun on tuttuun tapaan yleisölle vapaa pääsy, minkä mahdollistaa Pesäkarhujen lukuisat hyväntekeväisyysotteluun osallistuvat kumppanit.
Kaudella 2021 Pesäkarhujen hyväntekeväisyysottelun teema on jakaa iloa sitä ansaitseville. Löytyykö sinun lähipiiristäsi isovanhemmat, jotka ovat aina valmiita auttamaan? Tarjoaako ystäväpariskuntasi loputtomasti tukea vaikeina aikoina? Onko naapurisi lapsiperhe aina yhtä iloinen ja piristävä näky kaikista vastoinkäymisistään huolimatta?
Tänä vuonna Pesäkarhut tarjoaa hyväntekeväisyys ottelun tuotolla virkistyshetkiä lapsiperheille ja tukihenkilöille, jotka kannattajiemme mielestä ansaitsevat ja tarvitsevat niitä eniten.
Ilmianna oma läheisesi täällä ja saavu paikalle 15.8. varmistamaan mahdollisimman suuri lahjoituspotti ja iloa sitä ansaitseville!

Eilen 10.8. Pesäkarhut nappasi Kempeleen Kiristä voiton lukemin 0-2 (3-6), (2-3).
Tänään Pesäkarhut kohtaa SiiPen eli Siilinjärven pesis ry:n ja voi tuplareissullaa tulla kotiin täysi pistepotti mukanaan? Tämän päivän ottelua voi seurata ottelua Ruutu+ kautta.

Lähde: Pesäkarhut

11/08/2021

Rankkasade teki paikallista tuhoa Harjavallassa ja Nakkilassa

Pohjoisrannantie jouduttiin sulkemaan sortumisvaaran takia. Nyt tie on korjattu ja liikenne kulkee normaalisti. Pelastuslaitosta tarvittiin eilen myös kiinteistöissä, joiden kellareita uhkasi vesivahinko.
Voimakas rankkasade aiheutti paikallisia vaurioita tiistaina iltapäivällä Harjavallassa ja Nakkilassa.
Harjavallassa esimerkiksi Pohjoisrannatie jouduttiin katkaisemaan liikenteeltä sortumisvaaran takia. Liikenne ohjattiin ensin kiertotielle, m***a nyt vauriokohta on korjattu ja liikenne kulkee taas normaalisti.
Pelastuslaitos sai hälytyksiä myös kolmeen eri kiinteistöön, joiden kellariin oli mennyt tai oli menossa vettä.
Nakkilassa salamanisku sytytti vanhan navettarakennuksen. Rakennus tuhoutui kokonaan, m***a palon leviäminen muihin rakennuksiin saatiin estettyä. Rakennus oli varastokäytössä.

Asiasta kertoi tänään Yle Satakunta.

Yyterinniemen ja Lyttylän alueen yleiskaavoitusta esitellään YoutubessaYyterinniemen osayleiskaavan luonnosta 17. elokuu...
11/08/2021

Yyterinniemen ja Lyttylän alueen yleiskaavoitusta esitellään Youtubessa

Yyterinniemen osayleiskaavan luonnosta 17. elokuuta Kyläsaaren koululla pidettäväksi suunniteltu yleisötilaisuus joudutaan peruuttamaan koronatilanteen siirryttyä Satakunnassa uudelleen kiihtymisvaiheeseen.

Kaavaa esitellään 17. elokuuta kello 18 alkaen kaupunkisuunnittelun YouTube-kanavalla osoitteessa https://youtu.be/w0cU-i_vFhk.

Yleisötilaisuuden aikana on mahdollista jättää kysymyksiä kaavanlaatijalle osoitteeseen [email protected]. Kysymyksiin pyritään vastaamaan striimatun yleisötilaisuuden aikana. Esittely tallennetaan ja se on katsottavissa myös jälkikäteen samassa verkko-osoitteessa.

Esitys linkitetään myös kaavan projektisivulle www.pori.fi/yyterinniemi

Kaavanlaatija on tavoitettavissa sähköpostitse sekä puhelimitse 044 701 0495 kaavaan liittyvissä kysymyksissä. Henkilökohtaisista tapaamisista tulee sopia etukäteen.

Kirjallisena esitettäviä mielipiteitä vastaanotetaan Porin kaupunkisuunnitteluun sähköpostiosoitteeseen [email protected], postiosoitteella Porin kaupunkisuunnittelu, PL 121, 28101 Pori tai palvelupiste Porinan postilaatikkoon Yrjönkatu 13 nähtävilläoloaikana 3. syyskuuta asti.

Lähde: Porin kaupunki

SijaintiSuunnittelualue sijaitsee Meri-Porissa, käsittäen Yyterinniemen maa-alueen kantakaupungista länteen. Alue on noin 15 km pitkä ja 12 km leveä. Kaavan tavoitteetYyterinniemen osayleiskaavan päätavoitteena on ajantasaistaa yleiskaava oikeusvaikutteisena nykyisiä olosuhteita ja uusia kä...

Eläinklinikka Syke avasi ovensa eilen päiväsairaalana ja aloittaa Porin seudun päivystykset asteittainEvidensian verkost...
10/08/2021

Eläinklinikka Syke avasi ovensa eilen päiväsairaalana ja aloittaa Porin seudun päivystykset asteittain

Evidensian verkostoon kuuluva Eläinklinikka Syke avasi eilen ovensa Kauppakeskus Iccossa sijaitsevissa tiloissa Porissa. Syke on avoinna arkisin aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Syyskuun alusta lähtien klinikka myös päivystää viikonloppuisin ja arkipyhinä vuorokaudet ympäriinsä, ja vuoden 2022 alusta päivystetään ympäri vuorokauden 24/7. Klinikka käynnistettiin aiottua laajamittaisempana, päiväsairaalatoimintana.

– Meillä on laajat aukioloajat ja myös arkipäiviin jätetään aikoja akuuttipotilaita varten, Eläinklinikka Sykkeen johtaja Marika Virtanen kertoo.

Maksuvaihtoehtoina Sykkeellä on paitsi perinteinen käteinen ja korttimaksu myös ainoana Porissa laskutus- ja osamaksumahdollisuus Collectorin kautta.

– Kun 24/7 -päivystykset vuodenvaihteessa alkavat, meillä pitäisi olla töissä sekä ajanvarauksessa että päivystyksessä yhteensä seitsemän eläinlääkäriä ja 11 hoitajaa, sekä useampi tuntityöntekijä Virtanen laskeskelee.

Kissoille ja koirille on omat tilansa
Eläinklinikka Sykkeessä on oma odotusaula ja hoitohuone vain kissoja varten. Kissoille on myös omat heräämö- ja päiväsairaalaosastonsa, samoin koirille. Päiväsairaalaosastoille jäävät kissat ja koirat voidaan pitää paitsi erillään toisistaan, erillään myös leikkaussaleissa ja heräämöissä olevista potilaista. Näin pystytään huolehtimaan korkeatasoisesta hygieniasta, etteivät mahdolliset infektiot pääse leviämään päiväsairaalan sisällä.

Tiloista löytyy neljä vastaanottohuonetta, kaksi leikkaussalia, yksi iso hammasstudio, hyvin varusteltu laboratorio, akuuttipotilaiden hoitotila, välinehuolto, huone likaisille toimenpiteille ja digiröntgen, jolla onnistuu kuvantaminen myös eläimen seisoessa lattialla eläimen tila niin vaatiessa.

– Täällä on monipuolinen ja uudenaikainen laitteisto. Käytössä on useita anestesialaitteita ja tarvittaessa ventilaattori. Hammashoidot tehdään turvallisessa inhalaatioanestesiassa ja anestesiaa valvotaan koko toimenpiteen ajan. Hampaiden kunto voidaan varmistaa RTG-kuvantamisella, hammashoitoihin perehtynyt Marika Virtanen avaa klinikan varustelua.

– Kirurgiassa on mahdollisuus käyttää perinteisen polton lisäksi kehittynyttä, kudosten hyydyttämiseen perustuvaa tekniikkaa erityisesti verisuonten hyydyttämiseen ja katkaisuun, eläinlääkäri Sanna Suoniemi täydentää.

Lisähappea on saatavilla kaikissa hoitohuoneissa, röntgenissä, akuuttihoitotilassa, leikkausvalmistelujen aikana ja jokaiseen heräämöhäkkiin.

Potilasystävällisyys kulmakivenä toiminnassa
Eläinklinikka Syke panostaa erityisesti eläinten oikeanlaiseen ja potilasystävälliseen käsittelyyn. Laadukkaan eläinlääkinnän varmistamiseksi henkilökunnalle järjestettiin pitkä, kuusi viikkoa kestänyt perehdytysjakso, jona aikana onnistuttiin luomaan myös oikeanlaista ryhmähenkeä, hitsattua tiimityö toimivaksi.

– Toivomme, että hyvä tiimihenkemme välittyy asiakkaillemme, Marika Virtanen kertoo ja odottaa innolla tulevaa, klinikan kehittymistä entisestään. Evidensian perusperiaatteisiin kuuluu, että henkilökuntaa koulutetaan jatkossakin ja luodaan tarpeen mukaan uusia palveluita klinikalle.

– Tuntuu hyvältä, että ovet ovat nyt auki, pääsemme vastaanottamaan potilaita ja aloittamaan päivystystoiminnan portaittain Porin ja lähialueiden lemmikkien avuksi. Otamme innolla vastaan potilaita myös Porin alueen ulkopuolelta, Marika Virtanen lupaa ja toivottaa kaikki asiakkaat tervetulleiksi.

https://evidensia.fi/

Lähde: Eläinklinikka Syke

Osoite

ÄestäjänKatu 4
Pori
28100

Aukioloajat

Maanantai 10:00 - 15:00
Tiistai 10:00 - 15:00
Keskiviikko 10:00 - 15:00
Torstai 10:00 - 15:00
Perjantai 10:00 - 15:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Uusi Pori :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Uusi Pori :lle:

Jaa

Kategoria


Muut Sanomalehdet Pori :ssa

Näytä Kaikki