Kaleva

Kaleva 120 vuotta Oulun ja Pohjois-Suomen kiinnostavimpia uutisia ja puheenaiheita.

Viisi saamelaisvaikuttajaa ja 20-vuotias lentäjä lähtivät Rovaniemeltä lentomatkalle, eikä heitä koskaan löydetty. Nyt k...
01/07/2024

Viisi saamelaisvaikuttajaa ja 20-vuotias lentäjä lähtivät Rovaniemeltä lentomatkalle, eikä heitä koskaan löydetty. Nyt konetta aikaisemmin lentänyt Vesa Viero kertoo, mitä hän uskoo tapahtuneen.⭐

Mikä johti Bodön lentoturmaan juhannuksena 1974? Kokeneet lentäjät ja onnettomuustutkija pohtivat syitä onnettomuuteen, jossa kone, sen ohjaaja ja viisi matkustajaa katosivat.

Messut järjestetään suunnitelmien mukaisesti, Oulun asuntomessujen projektipäällikkö Hanna Mattila Oulun kaupungilta vak...
01/07/2024

Messut järjestetään suunnitelmien mukaisesti, Oulun asuntomessujen projektipäällikkö Hanna Mattila Oulun kaupungilta vakuuttaa.

Ensi kesänä Oulussa järjestettävät asuntomessut saivat päälleen kysymysmerkkejä, kun Riihimäen kaupunki kertoi reilu viikko sitten, ettei se järjestäkään vuoden 2027 asuntomessuja.

Tiina Skinnari pyörittää valtakunnallista yritystä ja lapsiperhearkea synnyinseudullaan Keminmaassa. "Täällä on turvalli...
01/07/2024

Tiina Skinnari pyörittää valtakunnallista yritystä ja lapsiperhearkea synnyinseudullaan Keminmaassa. "Täällä on turvallista elää ja yrittää."

”Disturbin alkuvuosina haimme kasvuvauhtia Etelä-Suomesta, m***a pian huomasimme, ettei pääkaupunki ole meidän juttumme. Pohjoinen veti vahvasti puoleensa

Vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä Oulusta sijaitsee kesälomakohde, jossa koko perhe voi nauttia lomasta ja ruudut un...
01/07/2024

Vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä Oulusta sijaitsee kesälomakohde, jossa koko perhe voi nauttia lomasta ja ruudut unohtuvat aivan luonnostaan? Iso-Syöte tarjoaa aitoa perhelomailua tunturimaisemissa. Nappaa tästä kesävinkit!

Tiesitkö, että vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä Oulusta sijaitsee kesälomakohde, jossa koko perhe voi nauttia lomasta ja ruudut unohtuvat aivan luonnostaan? Iso-Syöte tarjoaa aitoa perhelomailua tunturimaisemissa. Nappaa tästä vinkit unohtumattomaan kesäomaan lähitunturissa!

Poliisi tutkii erikoisempaa pahoinpitelyä, joka tapahtui aamun pikkutunneilla Oulun keskustassa. Asianomistajia on useit...
01/07/2024

Poliisi tutkii erikoisempaa pahoinpitelyä, joka tapahtui aamun pikkutunneilla Oulun keskustassa. Asianomistajia on useita.

Oulun keskustassa sijaitseva ravintola tyhjennettiin maanantaina aamuyöllä asiakkaista, kun yksi henkilö suihkutti sisätiloissa todennäköisesti paprikasumutetta.

Kiinteistövälittäjän mukaan yhdeksän kymmenestä yksiöstä ostetaan Oulussa sijoituskäyttöön. Koska yksiöiden ja kaksioide...
01/07/2024

Kiinteistövälittäjän mukaan yhdeksän kymmenestä yksiöstä ostetaan Oulussa sijoituskäyttöön. Koska yksiöiden ja kaksioiden hintaero on pieni, moni itselle ostava valitsee mieluummin kaksion. ⭐

Kodo Korkalo ja Pentti Kuurola ostivat keväällä 2024 yksiön oman kaksionsa vierestä Itä-Tuirasta. Alkuperäiskunnossa oleva yksiö maksoi 43 500 euroa, ja kaksikko suunnittelee siihen 15 000 euron remonttia. Oulussa kerrostalo-osakkeen voi saada halvimmillaan reilulla 20 000 eurolla. Myy...

Kunnan nimi on Suomen lyhyin, m***a sen historialla sen sijaan on mittaa. Ii on Pohjois-Pohjanmaan vanhimpia seurakuntia...
30/06/2024

Kunnan nimi on Suomen lyhyin, m***a sen historialla sen sijaan on mittaa. Ii on Pohjois-Pohjanmaan vanhimpia seurakuntia.⭐

Bändi virittelee soittimiaan ja solisti antaa ääninäytteitään illan IiLove-konserttia varten. Iin kotiseutumuseo Huilingin alueella on nyt säpinää – onhan nyt juhlapäivä.

Tupoksen kasvatti oli ylpeä suorituksistaan, jotka nostivat hänet kevään vaikeuksien jälkeen Pariisin olympialaisiin. Ke...
30/06/2024

Tupoksen kasvatti oli ylpeä suorituksistaan, jotka nostivat hänet kevään vaikeuksien jälkeen Pariisin olympialaisiin. Keränen jakoi myös vuolaat kehut kukistajalleen Lassi Etelätalolle.⭐

Yleisurheilu Kalevan kisat Väärän kuninkaan päivä on luku Mika Waltarin klassikkoromaanissa Sinuhe egyptiläinen. Väärän kuninkaan päivä kuvaa hyvin myös Kalevan kisojen miesten keihäsfinaalin draaman kaarta.

Ylikonstaapeli Marko Puranen ja vanhempi konstaapeli Petri Siipola työskentelevät Oulun poliisilaitoksen venepoliiseina....
30/06/2024

Ylikonstaapeli Marko Puranen ja vanhempi konstaapeli Petri Siipola työskentelevät Oulun poliisilaitoksen venepoliiseina. He partioivat tänä kesänä poliisin uudella 8,5-metrisellä partioveneellä.⭐

Kesäkuun viimeisenä perjantai-iltapäivänä lämpömittari heiluu Oulussa reilusti helteen yläpuolella. Aurinkoinen sää on saanut oululaiset lähtemään myös vesille: Rommakonväylää pitkin kulkee isompia ja pienempiä moottoriveneitä, vesijettejä ja pari purjevenettäkin.

Tapahtumajärjestäjät ovat kilpailuttaneet palveluita vuodesta 2018 lähtien, kun taksiala vapautui ja markkinoille tuli m...
30/06/2024

Tapahtumajärjestäjät ovat kilpailuttaneet palveluita vuodesta 2018 lähtien, kun taksiala vapautui ja markkinoille tuli muita toimijoita.⭐

Pari viikkoa sitten Oulun Kuusisaareen Varjo-festivaaliin kyytejä ajanut taksikuski sai jälleen tyrmistyä pahemman kerran. Kalevaan yhteyttä ottaneen kuljettajan mukaan festivaalin porteille ei ollut asiaa muilla kuin Oulun Aluetaksin eli Otaxin takseilla.

Popeda esiintyi eilen Rotuaari Piknikissä uudella kokoonpanolla Olli Herman solistinaan. Lue Kalevan arvio keikasta.
30/06/2024

Popeda esiintyi eilen Rotuaari Piknikissä uudella kokoonpanolla Olli Herman solistinaan. Lue Kalevan arvio keikasta.

Tässä se nyt on, uusi Popeda, nousemassa lauteille Rotuaari Pikinikin pääesiintyjänä. Viime vuonna jäähyväiset jättänyt bändi on palannut kuin feenikslintu.

Tällaista oli rantaelämä Nallikarissa, Tuirassa, Lämsänjärvellä ja monissa muissa lähitienoon uimapaikoissa parikymmentä...
30/06/2024

Tällaista oli rantaelämä Nallikarissa, Tuirassa, Lämsänjärvellä ja monissa muissa lähitienoon uimapaikoissa parikymmentä vuotta sitten.

2000-luvun aurinkoiset kesät kiteytyvät Oulun seudun ihanissa rantakuvissa.

Oulun Kino Grilli on myyty. Grilli on ollut vuosikymmenien ajan Katilan perheen omistuksessa. ⭐
30/06/2024

Oulun Kino Grilli on myyty. Grilli on ollut vuosikymmenien ajan Katilan perheen omistuksessa. ⭐

Oulun keskustassa Mannerheimin puistossa toimiva Kino Grilli jatkaa toimintaansa uuden omistajan alaisuudessa. Liiketoiminnasta 42 vuotta vastannut Hannele Katila myi perinteisen grillin Skyplus Oy:lle.

Talojen keskellä Oulun Linnanmaalla seisoo pyramidi. Sisältä löytyy harvinainen, vuosikymmeniä vanha laite ja mikrotieto...
30/06/2024

Talojen keskellä Oulun Linnanmaalla seisoo pyramidi. Sisältä löytyy harvinainen, vuosikymmeniä vanha laite ja mikrotietokone, joilla mitataan avaruudesta kulkeutuvaa säteilyä. ⭐

Idyllisen puutalojen keskellä nököttää omituinen pyramidi. Puiset seinät ja peltikatto muistuttavat etäisesti viereisten Puulinnanmaan luhtitalojen verhoilua – ikään kuin se yrittäisi sulautua joukkoon, muttei aivan onnistu siinä.

Oulun Pyrinnön urheilijoilla oli lauantaina kolmen mestaruuden päivä. Yksi tämän vuoden Suomen mestari on seiväshyppääjä...
29/06/2024

Oulun Pyrinnön urheilijoilla oli lauantaina kolmen mestaruuden päivä. Yksi tämän vuoden Suomen mestari on seiväshyppääjä Elina Lampela. ⭐

Oulun Pyrinnön urheilijoilla oli kolmen mestaruuden lauantai Kalevan kisoissa.

Iskelmää ja Aurinkoa -festivaalin karavaanialueella valmistauduttiin illan tansseihin ja jännättiin iskelmälegendojen ko...
29/06/2024

Iskelmää ja Aurinkoa -festivaalin karavaanialueella valmistauduttiin illan tansseihin ja jännättiin iskelmälegendojen konserttia.⭐

Matkailuautot ovat säntillisesti rivissä ja alueella on rauhallinen tunnelma. Muovisandaalit ja lenkkarit on jätetty oven eteen. Tanssikengät on potkaistu jalasta auton alle. Meneillään on tanssikansan lepohetki.

Limingan Niittomiesten keihäänheittäjä Toni Keränen on iskenyt viime aikoina kovia näyttöjä pöytään ja tarrannut tiukast...
29/06/2024

Limingan Niittomiesten keihäänheittäjä Toni Keränen on iskenyt viime aikoina kovia näyttöjä pöytään ja tarrannut tiukasti Pariisin olympiapaikkaan. Varmuutta olympiapaikasta ei kuitenkaan vielä ole.

Keihäskarsinnan paras oli Oulun Pyrinnön EM-pronssimitalisti Oliver Helander tuloksella 77,68.

Ukkosmyrskyrintamat iskivät Suviseuroihin lauantaina. Ensimmäinen myrsky sai aikaan kuolemaan johtaneen loukkaantumisen ...
29/06/2024

Ukkosmyrskyrintamat iskivät Suviseuroihin lauantaina. Ensimmäinen myrsky sai aikaan kuolemaan johtaneen loukkaantumisen ja vahinkoja.

Ukkosmyrsky aiheutti Pudasjärvellä käynnissä olevilla Suviseuroilla vakavan loukkaantumisen puolen päivän aikaan lauantaina.

Suviseurojen talkoolaisena oleminen on kuin urheilusuoritus. Miika Hannula käveli perjantain aikana seura-alueella 25 ki...
29/06/2024

Suviseurojen talkoolaisena oleminen on kuin urheilusuoritus. Miika Hannula käveli perjantain aikana seura-alueella 25 kilometriä.

Paljonko Suviseuroissa tulee käveltyä askeleita? Entä kilometrejä? Kaleva jututti yhtä seurojen talkoolaista.

Kaleva näyttää lauantaina Iin tukkilaiskisat suorana maksuttomana lähetyksenä kello 13 alkaen.
29/06/2024

Kaleva näyttää lauantaina Iin tukkilaiskisat suorana maksuttomana lähetyksenä kello 13 alkaen.

Kaleva näyttää lauantaina tilaajilleen Iin Tukkilaiskisat suorana lähetyksenä. Pääset katsomaan lähetystä myös euron tutustumistilausta vastaan.

Egyptiläinen Hany Yacoub osti pakkoraossa sahan Utajärveltä. Laitos on kasvanut hänen käsissään 30 miljoonalla eurolla. ...
29/06/2024

Egyptiläinen Hany Yacoub osti pakkoraossa sahan Utajärveltä. Laitos on kasvanut hänen käsissään 30 miljoonalla eurolla. ⭐

Hany Yacoub kasvoi El-Menyan miljoonakaupungissa Niilin rannalla. Nyt hän kuitenkin istuu teollisuusalueen koruttomassa toimistossa, hörppii kahvia ja kertoo tarinaa siitä, millainen polku on vienyt hänet utajärveläisen sahan omistajaksi.

Toppilan vanhalle asemalle muutti ensimmäisenä juontaja Lauri Salovaara. Uutta kotiaan hän ei omista, vaikka vuokraakin ...
29/06/2024

Toppilan vanhalle asemalle muutti ensimmäisenä juontaja Lauri Salovaara. Uutta kotiaan hän ei omista, vaikka vuokraakin muille neljää muuta mökkiä. ⭐

Lauri Salovaara muutti maaliskuussa Toppilan vanhan juna-aseman pihapiiriin. Salovaaran päätyö on nykyään majoitustilojen lyhytaikainen vuokraus, ja hän omistaa useamman kiinteistön. Omaa kotiaan hän sen sijaan ei omista.

Ensimmäistä kertaa joukkuettaan kotiyleisön edessä valmentanut AC Oulun päävalmentaja Konstantinos Bratsos sai tuulettaa...
28/06/2024

Ensimmäistä kertaa joukkuettaan kotiyleisön edessä valmentanut AC Oulun päävalmentaja Konstantinos Bratsos sai tuulettaa voittoa pelin jälkeen. ⭐

Niklas Jokelainen vastasi tiiviisti puolustaneen AC Oulun voittomaalista.

YouTube-videoillaan huomiota keräävä juoksija jahtaa Kalevan kisoissa viidettä peräkkäistä tuplamestaruuttaan. Ensimmäis...
28/06/2024

YouTube-videoillaan huomiota keräävä juoksija jahtaa Kalevan kisoissa viidettä peräkkäistä tuplamestaruuttaan. Ensimmäisen kultamitalin Joonas Rinne korjasi jo talteen.

Joonas Rinne on jättänyt kauas taakseen ajat, jolloin hänestä puhuttiin mailerina halventavasti lainausmerkeissä.

Oulun Pyrinnön sprintterin tie nousi pystyyn Kalevan kisojen alkuerissä. Seiväshyppääjä Elina Lampela säästi energiaa. L...
28/06/2024

Oulun Pyrinnön sprintterin tie nousi pystyyn Kalevan kisojen alkuerissä. Seiväshyppääjä Elina Lampela säästi energiaa. Lue Kalevan jutusta, miten pohjoisen seuraa edustavien urheilijoiden kävi Kalevan kisojen perjantaina.

Oulun Pyrinnön pikajuoksija Joonas Jyrkkä oli viime vuonna mukana Kalevan kisojen satasen finaalissa, m***a Vaasassa mies joutui pettymään.

Oulussa riitti kesäistä lämpöä perjantaina. Näin siitä otettiin ilo irti eri puolilla kaupunkia. ⭐
28/06/2024

Oulussa riitti kesäistä lämpöä perjantaina. Näin siitä otettiin ilo irti eri puolilla kaupunkia. ⭐

Perjantai-iltapäivänä Oulussa nautittiin helteestä niin puistoissa kuin patioillakin. Osa haki varjosta viilennystä ja osa nautti auringosta täysin siemauksin.

Sosiaalisessa mediassa kiertää osin perättömiä väitteitä aurinkorasvojen vaarallisuudesta. ⭐
28/06/2024

Sosiaalisessa mediassa kiertää osin perättömiä väitteitä aurinkorasvojen vaarallisuudesta. ⭐

Aurinkorasvapurkkia tulee hapuiltua kaapin perältä viimeistään nyt, kun helteiset ja aurinkoiset säät ovat saapuneet Ouluunkin.

Suviseurat ovat monelle vuoden kohokohta. Muun muassa arjen huolet unohtuvat kesän tapahtumassa. Kaleva kyseli kävijöide...
28/06/2024

Suviseurat ovat monelle vuoden kohokohta. Muun muassa arjen huolet unohtuvat kesän tapahtumassa. Kaleva kyseli kävijöiden tunnelmia perjantaiaamuna.

Suviseuroissa odotetaan erityisesti ystävien ja muiden uskovien kohtaamista.

Suviseuroissa myydään Apetitin valmistamia erityisiä soikion muotoisia pitsoja. Kaikissa pitsoissa on samat täytteet, ki...
28/06/2024

Suviseuroissa myydään Apetitin valmistamia erityisiä soikion muotoisia pitsoja. Kaikissa pitsoissa on samat täytteet, kinkku ja meetvursti. Pitsan saa myös gluteenittomana, m***a kasvis- tai vegaanivaihtoehtoa ei ole. ⭐

Lauantai-iltan kiireisimmän tunnin aikana myydään kolme pitsaa sekunnissa.

Kokainiin käyttö on noussut Oulussa suhteellisesti eniten tutkituista kaupungeista. Se on silti pääkaupunkiseutuun verra...
28/06/2024

Kokainiin käyttö on noussut Oulussa suhteellisesti eniten tutkituista kaupungeista. Se on silti pääkaupunkiseutuun verrattuna vähäistä.

Oulussa käytetyn kokaiinin määrä on kasvanut lähes puolella, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä jätevesitutkimuksesta.

Osoite

Oulu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kaleva :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kaleva :lle:

Videot

Jaa

Kategoria

Lähellä mediayrityksiä


Muut Sanomalehdet Oulu :ssa

Näytä Kaikki

saatat pitää myös