Jämsän Seutu

Jämsän Seutu Jämsän ja Kuhmoisten paikallislehti. Jämsän Seutu ilmestyy perjantaisin.
(14)

Jämsän Seutu julkaisee myös kaupunkilehti Vekkaria, jonka ilmestymispäivä on keskiviikko.

18/08/2024

On tunnettua, että liikunnallisen elämäntavan perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se heijastuu myös aikuisuuteen.

18/08/2024

Lue lisää aiheesta.

Voisin myrskyn nostaa -kappaleella kuullaan myös tamperelaista Kormus-yhtyettä.
17/08/2024

Voisin myrskyn nostaa -kappaleella kuullaan myös tamperelaista Kormus-yhtyettä.

Länkipohjan Seudun Kyläyhdistys järjesti elokuun alussa talkoot, joiden myötä kyläkuva siistiytyi entisestään.
17/08/2024

Länkipohjan Seudun Kyläyhdistys järjesti elokuun alussa talkoot, joiden myötä kyläkuva siistiytyi entisestään.

Uimahallilla järjestetään elokuussa uimakouluja ja ohjatut vesivoimistelu- ja kuntosaliryhmät starttaavat syyskuussa.
17/08/2024

Uimahallilla järjestetään elokuussa uimakouluja ja ohjatut vesivoimistelu- ja kuntosaliryhmät starttaavat syyskuussa.

Vuonna 2018 Jämsänkoskelle paluun tehneen Bar Montun toinen yrittäjä, Pia Ahlholm, kertoo tunnelman olevan haikea.
17/08/2024

Vuonna 2018 Jämsänkoskelle paluun tehneen Bar Montun toinen yrittäjä, Pia Ahlholm, kertoo tunnelman olevan haikea.

Nykyiset kuusikymppiset eivät ole mitään harmaahapsia vaan terveydestään huolehtivia, uutta oppivia ja monenlaisiin harr...
17/08/2024

Nykyiset kuusikymppiset eivät ole mitään harmaahapsia vaan terveydestään huolehtivia, uutta oppivia ja monenlaisiin harrastuksiin lähteviä, osallistuvia kansalaisia.

16/08/2024

Tänä vuonna satokaudet ovat alkaneet ajoissa, niin on käynyt myös omenalle. Tässä Eila Tiirisen kuvaama hedelmistä notkuva omenapuu.

Hakijoiden joukossa on useita jämsäläisiä.
16/08/2024

Hakijoiden joukossa on useita jämsäläisiä.

16/08/2024

Torstai-iltana puoli kahdeksan aikaan Jämsänkoskentiellä tapahtuneessa hirvikolarissa auton ratissa oli Jämsän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti (sd).

16/08/2024

Koskenpään kylän keskustassa asuva maanviljelijä Kalle Hankamäki löysi perjantaina kaurapellostaan karhun mentävän polun.

Korotus ei koske tuotteita ja palveluita, joihin sovellettava arvonlisäverokanta on 10 tai 14 prosenttia.
16/08/2024

Korotus ei koske tuotteita ja palveluita, joihin sovellettava arvonlisäverokanta on 10 tai 14 prosenttia.

16/08/2024

Henkilöauto törmäsi hirveen Jämsänkoskentiellä torstaina alkuillasta. Keski-Suomen pelastuslaitos sai onnettomuudesta tiedon hieman ennen puoli kahdeksaa illalla.

Uusi OP Ylä-Häme aloittaa ensi keväänä.
16/08/2024

Uusi OP Ylä-Häme aloittaa ensi keväänä.

Onnibus lakkautti linjan, joka kulki Helsinki–Jyväskylä väliä muun muassa Kuhmoisten ja Jämsän kautta.
16/08/2024

Onnibus lakkautti linjan, joka kulki Helsinki–Jyväskylä väliä muun muassa Kuhmoisten ja Jämsän kautta.

15/08/2024

UPM lomauttaa työntekijöitä tehtaillaan Jämsänkoskella, Kuusankoskella, Lappeenrannassa ja Raumalla.

Kuhmoisten väkimäärä moninkertaistuu kesäisin ja se on useille paikallisille yrityksille elinehto. Kunnanjohtaja Valtter...
15/08/2024

Kuhmoisten väkimäärä moninkertaistuu kesäisin ja se on useille paikallisille yrityksille elinehto. Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen ei näe uhkia kesäasukkaiden tai matkailijoiden houkuttelulle.

15/08/2024

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt keskiviikosta lähtien huhu, että Jämsänjoen yhtenäiskoulun Vitikkalan alakoulussa olisi tapahtunut keskiviikkona puukolla uhkailutilanne.

Poliisi ei ota kantaa uhkauksen tekijöihin. Tilanteeseen on kuitenkin reagoitu lähettämällä Wilma-viesti.
15/08/2024

Poliisi ei ota kantaa uhkauksen tekijöihin. Tilanteeseen on kuitenkin reagoitu lähettämällä Wilma-viesti.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi hyvinvointialueelta lisäselvitystä päivystyksen poikkeuslupahakemukseen.
15/08/2024

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi hyvinvointialueelta lisäselvitystä päivystyksen poikkeuslupahakemukseen.

Jämsän Puutarhaseura on inspiroinut jämsäläisiä vuosien varrella nauttimaan luonnosta ja kasveista.
15/08/2024

Jämsän Puutarhaseura on inspiroinut jämsäläisiä vuosien varrella nauttimaan luonnosta ja kasveista.

15/08/2024

Jämsän kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön määrä on vähentynyt, m***a palkkasumma on kasvanut. Kaupunginhallitus saa tänään pöydälleen neljännesvuosittain toistuvan selvityksen henkilöstön määrän ja palkkamenojen kehityksestä.

Asiakasmaksuja on peritty liian vähän 500 000 euron arvosta.
14/08/2024

Asiakasmaksuja on peritty liian vähän 500 000 euron arvosta.

14/08/2024

Kaipolan Vireen Kerttu Rantakangas kisasi viime viikonloppuna Tanskassa Tärnbyssä nelimaaottelussa, joka kokosi yhteen Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Suomen parhaat alle 20-vuotiaat yleisurheilijat.

Maatalouslomittajan työ on muuttunut vuosikymmenten varrella paljon. Nyt olisi kiire uudistaa myös työehtoja, sanoo Kuhm...
14/08/2024

Maatalouslomittajan työ on muuttunut vuosikymmenten varrella paljon. Nyt olisi kiire uudistaa myös työehtoja, sanoo Kuhmoisissa asuva lomittaja Anne Ahola.

Nisula N6 -harvesteri on nyt täysin Nisulan valmistama.
14/08/2024

Nisula N6 -harvesteri on nyt täysin Nisulan valmistama.

Lähes kaikki sienet voi pakastaa, m***a kaikkia ei kannata suolata. Tästä jutusta löydät parhaat säilöntavat niin kirpsa...
14/08/2024

Lähes kaikki sienet voi pakastaa, m***a kaikkia ei kannata suolata. Tästä jutusta löydät parhaat säilöntavat niin kirpsakoille rouskuille kuin täyteläisille tateille.

Kohtuukulutus näyttää olevan parasta aivoille.
14/08/2024

Kohtuukulutus näyttää olevan parasta aivoille.

Poliisin nimissä lähetetyissä huijaustekstiviesteissä on linkki, jota ei saa klikata.
13/08/2024

Poliisin nimissä lähetetyissä huijaustekstiviesteissä on linkki, jota ei saa klikata.

Elokuu on erokuu. Tämän allekirjoittaa perhepsykoterapeutti Heli Pruuki. Pruuki antaa viisi ohjetta, joita eroajatuksia ...
13/08/2024

Elokuu on erokuu. Tämän allekirjoittaa perhepsykoterapeutti Heli Pruuki. Pruuki antaa viisi ohjetta, joita eroajatuksia pohtivan kannattaa vielä käydä läpi.

Osoite

LindemaninKatu 3
Jämsä
42100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Jämsän Seutu :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria

Our Story

Jämsän Seutu ilmestyy maanantaisin ja perjantaisin. Jämsän Seutu julkaisee myös kaupunkilehti Vekkaria, jonka ilmestymispäivä on keskiviikko.


Muut Jämsä mediayrityksiä

Näytä Kaikki