![Tuomas Äystö on uskontotieteen lehtori Helsingin yliopistossa. Tammikuun puolivälissä ilmestyi hänen ensimmäinen tietoki...](https://img5.medioq.com/083/734/1699948110837345.jpg)
25/01/2025
Tuomas Äystö on uskontotieteen lehtori Helsingin yliopistossa. Tammikuun puolivälissä ilmestyi hänen ensimmäinen tietokirjansa Paholaisen perilliset – satanismipaniikin synkkä historia.
Teos käsittelee 1980-luvulla Yhdysvalloissa ja 1990-luvulla Suomessa kiihtynyttä paniikkia siitä, että lapsia ja nuoria hyväksikäyttävät satanistiset rikollisryhmät olisivat yleistymässä.
”Satanismipaniikki on varoittava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun tunnekuohu ottaa yhteiskunnassa vallan”, Äystö sanoo.
Vaikka satanismikohu on vaimennut, lapsia ja nuoria koskevat moraalipaniikit eivät ole Tuomas Äystön mukaan loppuneet.
”Lasten ja nuorten turvallisuus on niin tunteisiin vetoava aihe, että se nostattaa helposti paniikkia.”
Joskus kohuissa on pieniä totuuden siemeniä, joista sitten vain tehdään ylilyöviä tulkintoja.
2020-luvun alussa esimerkiksi alettiin puhua mustiin pukeutuvista, räppiä kuuntelevista roadmaneista, joiden alakulttuuri koettiin uhkaavaksi.
"Roadman-kulttuuriin liittyy rikollisuutta, m***a tulkinnat siitä lähtivät helposti aika korkeisiin sfääreihin", Äystö sanoo.
”Koetaan vetävämmäksi ja jännittävämmäksi hakea selittäviä tekijöitä nuorisokulttuurista kuin yhteiskunnallisista epäkohdista, sellaisista tylsistä demariasioista kuin raha.”
Tuomas Äystö tutkii uskonnon ja politiikan kytköksiä. Hän kirjoitti kirjan viime vuosituhannen lopun satanismipaniikista.