Podcastory Studiot

Podcastory Studiot Podcastory on Suomen monipuolisin podcast-tuotantotalo. Tarjoamme asiakkaidemme käyttöön Suomen p

03/02/2025

BOX by Alihankinta on Tampereen Messujen kärkitapahtuman, Alihankintamessujen podcast. Teollisuuteen ja teknologiaosaamiseen keskittyvän podin ensimmäinen tuotantokausi keskittyy USA:han ja sen vaikutuksiin alihankintateollisuudelle. Podcastin juontaa työelämäprofessori Matti Apunen. Osa jaksoista äänitettiin Messukeskuksen aulaan rakennetussa Box-studiossa.

31/01/2025

Yksi viime vuoden mieleenpainuvimpia hetkiä oli yhdysvaltalaisen koomikon Tim Dillonin podcastin tuotanto studiollamme. Kiireinen supertähti kävi kesken maailmankiertuettaan tekemässä yhden jakson Podcastoryssä yhdessä koomikko Sam Tallentin kanssa. Tim Dillon on tuttu Joe Rogan Experiencen seuraajille, hän on ollut vieraana Roganin podissa yli kymmenen kertaa. Jakso tuotettiin eräänä perjantain ja lauantain välisenä yönä ja julkaistiin noin tunnin päästä tuotannosta Timin maksullisella Patreon -tilillä.

Podcastoryn oma Originals-sarja Jääkaapilla on saanut mahtavan startin.  Parissa kuukaudessa sarjan jaksoista leikatut v...
30/01/2025

Podcastoryn oma Originals-sarja Jääkaapilla on saanut mahtavan startin. Parissa kuukaudessa sarjan jaksoista leikatut videoklipit ovat saaneet yli 3 000 000 toistokertaa sosiaalisessa mediassa. Sarjaa juontaa meidän oma tähtireportterimme Eetu. Alla muutama kuva vieraista. Jääkaapilla ilmestyy joka maanantai.

29/01/2025

Huomattiin just, että ei olla pitkään aikaan oikein mitään muistettu tänne someen postailtua. Yritetään nyt sitä paikkailla ja selittää somelaiskuutta sillä, että ollaan tehty ihan mahdottoman hauskaa podcastia yhdessä Katjan ja Mikon kanssa. Yhteistyön ensimmäiset hedelmät on poimittavissa Yle Areenasta. https://buff.ly/4gglSkN

Nämä kaverit ne menivät ja rikkoivat miljoonan kuuntelun rajan 🏆  Onneksi olkoon Mighty Finland -podcast ja juontajakaks...
19/03/2024

Nämä kaverit ne menivät ja rikkoivat miljoonan kuuntelun rajan 🏆 Onneksi olkoon Mighty Finland -podcast ja juontajakaksikko Ville&Wille 🤝 🥳

Kun podcastin kohdeyleisö on riittävän tarkka, niin yleisö löytää podin ja sitoutuu siihen. Niin on käynyt asiakkaallemm...
31/05/2023

Kun podcastin kohdeyleisö on riittävän tarkka, niin yleisö löytää podin ja sitoutuu siihen. Niin on käynyt asiakkaallemme Mighty Finland podcastille. Kuuntelijoita sadasta maasta. Onnea!

Studiolla käynnisteltiin viikko  ’n Elämänkoulun äänityksillä! Podcastiin oman oppituntinsa pehmolelun retuuttamisesta t...
15/05/2023

Studiolla käynnisteltiin viikko ’n Elämänkoulun äänityksillä!

Podcastiin oman oppituntinsa pehmolelun retuuttamisesta tuli pitämään myös Annan mahtava koira Sipuli 😍

Koulujen päätös ja kesäloma lähenee päivä päivältä!🌞Meidänkin studiolla on pitkin kevättä pureuduttu siihen,  kuinka suo...
12/05/2023

Koulujen päätös ja kesäloma lähenee päivä päivältä!🌞

Meidänkin studiolla on pitkin kevättä pureuduttu siihen, kuinka suomalaisesta koulusta saadaan pidettyä huolta, ja kuinka sitä tulisi kehittää.

vieraana Pilvi Torsti!

Suomi Natossa - Mikä muuttuu? Tähän kysymykseen haettiin vastauksia tänään  -livessä, jossa maan parhaat asiantuntijat p...
31/03/2023

Suomi Natossa - Mikä muuttuu?

Tähän kysymykseen haettiin vastauksia tänään -livessä, jossa maan parhaat asiantuntijat perkasivat läpi tämän merkittävän uutisen tuomat muutokset 🇫🇮

Tänään tuotannoissa oli mukana entistäkin tarkkakorvaisempi äänitarkkailija, kun studiokoira Unto vahti äänityksiä!🐶    ...
23/03/2023

Tänään tuotannoissa oli mukana entistäkin tarkkakorvaisempi äänitarkkailija, kun studiokoira Unto vahti äänityksiä!🐶

Tällä viikolla purkitettiin mm. Koulu-podcastia useampi jakso! Paljon painavaa asiaa kuunneltavissa ja katseltavissa myö...
10/03/2023

Tällä viikolla purkitettiin mm. Koulu-podcastia useampi jakso!

Paljon painavaa asiaa kuunneltavissa ja katseltavissa myöhemmin tämän vuoden varrella…

Tänään kuvailtiin TikTokkeja! kutsui  tekemään kanssaan TikTok-videon ja aihekin oli tärkeä: jengiväkivalta!Tunnelma kuv...
07/03/2023

Tänään kuvailtiin TikTokkeja!

kutsui tekemään kanssaan TikTok-videon ja aihekin oli tärkeä: jengiväkivalta!

Tunnelma kuvausten lomassa toki oli hieman aihetta rennompi 🤣

Perjantain kunniaksi pieni kurkistus tulevaan viikkoon… erittäin yllättävää ja mielenkiintoista kuunneltavaa tulossa!🤩
03/03/2023

Perjantain kunniaksi pieni kurkistus tulevaan viikkoon… erittäin yllättävää ja mielenkiintoista kuunneltavaa tulossa!🤩

Taas pari tehokasta tuotantopäivää Pelastetaan strategia -podcastia takana!💪🏻Ohjelmassa .haapakorva saa keskusteluseurak...
02/03/2023

Taas pari tehokasta tuotantopäivää Pelastetaan strategia -podcastia takana!💪🏻

Ohjelmassa .haapakorva saa keskusteluseurakseen mitä mielenkiintoisempia strategeja eri alojen ja huippuyritysten parista!

Ohjelma toteutetaan huippulaatuisen äänen lisäksi myös videoformaatissa 🎥🎙️

Supermahtava ja ammattitaitoinen  on ollut vakiokasvo studiolla viimepäivinä! Upouusi Elämänkoulu-podcast nousi heti Spo...
21/02/2023

Supermahtava ja ammattitaitoinen on ollut vakiokasvo studiolla viimepäivinä! Upouusi Elämänkoulu-podcast nousi heti Spotifyn Top-5:n 🤩🔥

On toki myös vakavampiakin ilmeitä nähty, kun johdolla paneuduttiin vuokramarkkinoihin!🏙️

 vieraili  podcastissa jakamassa oman vakuuttavan näkökulmansa tämän ajan polttaviin maanpuolustus- ja reserviläisteemoi...
07/02/2023

vieraili podcastissa jakamassa oman vakuuttavan näkökulmansa tämän ajan polttaviin maanpuolustus- ja reserviläisteemoihin liittyen! Jakso kuunneltavissa lähiaikoina…

Mikko ”Peltsi” Peltola vieraili studiolla kertoen kotimaan matkailun ja luonnossa liikkumisen ilosanomaa!🌲🌳👏🏻🤩Toki fiksu...
03/02/2023

Mikko ”Peltsi” Peltola vieraili studiolla kertoen kotimaan matkailun ja luonnossa liikkumisen ilosanomaa!🌲🌳👏🏻🤩

Toki fiksumies korosti myös samalla sitä vastuuta, joka luonnossa liikkujalla on sen puhtaanapidosta…☝🏻🤠

Tässä on ääniharjoittelijamme Joona!🎧Stadin ammattiopistossa opiskeleva Joona on meillä pitkässä työharjoittelussa, ja o...
30/01/2023

Tässä on ääniharjoittelijamme Joona!🎧

Stadin ammattiopistossa opiskeleva Joona on meillä pitkässä työharjoittelussa, ja onkin päässyt hyödyntämään oppimaansa monessa! Oli kyse sitten jaksojen editoinnista, häiriöäänistä tai äänisuunnittelusta, Joona on osoittanut hoitavansa homman!🫡

Ja silloin kun hän ei paini podcastien kimpussa, hän tekee kivenkovaa rock-musiikkia! Sävellyksen ja sanojen lisäksi Joona myös soittaa ja laulaa kappaleidensa kaikki soittimet itse 🤘🏻🔥

Osoite

Iso RoobertinKatu 30
Helsinki
00120

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Podcastory Studiot :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Podcastory Studiot :lle:

Videot

Jaa