Johnny Kniga

Johnny Kniga Vuodesta 2002 toiminut kustantamo. Johnny Kniga yhdistää perinteen ja popcornin 📖🍿.

Tositarina langenneesta suomalaisesta huumepoliisista. 🚨Suomen suurimmassa poliisin tekemässä rikosvyyhdissä pääsyytetyn...
19/09/2024

Tositarina langenneesta suomalaisesta huumepoliisista. 🚨

Suomen suurimmassa poliisin tekemässä rikosvyyhdissä pääsyytetyn, Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion lisäksi vain yksi muista poliiseista tuomittiin: Mikael ”Mibi” Runeberg.

Suomeen oli 90-luvulla alkanut virrata valtavia määriä synteettisiä huumeita, ja niihin liittyvä rikollisuus räjähti käsiin. Tilanne oli tulosorientoituneelle nuorelle poliisille kuin paratiisi: vaarallisia keikkoja, kovaksikeitettyjä rikollisia, salaisia tiedusteluoperaatioita.

Entinen huumepoliisi Mikael Runeberg avaa uransa kovimmat tapaukset ja huumepoliisin arjen. Hän kertoo oman versionsa siitä, kuinka hän päätyi vuonna 2010 Suomen kovimman huumepoliisipomon, Jari Aarnion, alaiseksi.

Se päätös koitui hänelle kohtalokkaaksi.

🥳 Nuorisolehden legendaariset viisi vuosikymmentä! 🎉Päätoimittaja Jyrki Hämäläisen Suosikki esitteli uusimmat musiikin j...
18/09/2024

🥳 Nuorisolehden legendaariset viisi vuosikymmentä! 🎉

Päätoimittaja Jyrki Hämäläisen Suosikki esitteli uusimmat musiikin ja nuorisomuodin ilmiöt tuoreeltaan, nosti yhden tähtipölyyn ja syöksi toisen unholaan.

Suosikki puki sisältönsä kimallukseen m***a opasti lukijoitaan myös ammatinvalinnassa, seksuaalisuudessa ja monissa muissa elämäntaidoissa. Lehti oli lukijalle paras kaveri, luotettu isosisarus, huumaava idoli tai turmiollinen rakas, joka piti kohdata vanhemmilta salaa.

Kultaturbo kattaa Suosikin koko elinkaaren aamunkoitosta viimeiseen, tunteikkaaseen painoaamuun asti. Kaiken sen hulluuden, hulvattomuuden ja hurjuuden oman aikansa mediajätin kulisseissa. Koko stoori lehtivainaan (1961–2012) muistoa kunnioittaen. 🏆

Totuus vuosien vaikenemisen jälkeen. 🤐Kun parikymppinen Crystal Harris muutti Playboy-kartanoon, hän ei tiennyt päätyvän...
13/09/2024

Totuus vuosien vaikenemisen jälkeen. 🤐

Kun parikymppinen Crystal Harris muutti Playboy-kartanoon, hän ei tiennyt päätyvänsä 60 vuotta itseään vanhemman Hugh Hefnerin viimeiseksi vaimoksi – ja kadottavansa itsensä.

Playboy-kartano Los Angelesissa oli kuin lupaus kimaltelevasta tulevaisuudesta viihdemaailmassa. Miellyttämällä kartanon isäntää, Playboy-lehden perustaja Hugh Hefneriä, Crystal Harris nousi vauhdilla hierarkiassa tämän päätyttöystäväksi ja lopulta vaimoksi. Kartanon tiukat säännöt sanelivat kuitenkin kaiken ulkonäöstä käytöstapoihin. Playboyn kulisseista tuli Crystalille tukahduttava vankila.

Muistelmateoksessaan Crystal Hefner kertoo kaunistelematta, mitä kartanon suljettujen ovien takana todella tapahtui. Miten vuosikymmeniä jatkunut naisia esineellistävä ja alistava kulttuuri vaikutti hänen terveyteensä – ja mitä se kaikki opetti hänelle itsensä arvostamisesta. 💕

Omatunto megafonilla. 🤍📣Karri Miettisen varhaiset räppiäänitykset syntyivät ennen äänenmurrosta järvenpääläisen omakotit...
10/09/2024

Omatunto megafonilla. 🤍📣

Karri Miettisen varhaiset räppiäänitykset syntyivät ennen äänenmurrosta järvenpääläisen omakotitalon vintillä. Esikoislevynsä The Pale Ontologistin (2001) hän teki englanniksi ja läpimurtoalbuminsa Helsinki-Shangri-Lan (2010) suomeksi. Sittemmin Daddy Pales on vakiinnuttanut asemansa monialaisena sanatyöläisenä.

Palefacen teksteissä vilisevät kirjalliset viittaukset ja maailmanparantaminen – m***a myös kiinnostus suomalaisuuden ytimeen. Lähiluku paljastaa verbaalivirtuoosin, jolle äidinkieli on taistelutanner ja leikkikenttä.

Protestilaulaja avaa, kuinka suojatun keskiluokkaisen kodin kasvatista tuli väsymätön vasemmistoradikaali. 👏

Kun Lloyd Libiso jätti päihteet, hän oivalsi, että loputonta energiaa ei tarvitse hukuttaa, vaan sen voimalla voi tehdä ...
15/08/2024

Kun Lloyd Libiso jätti päihteet, hän oivalsi, että loputonta energiaa ei tarvitse hukuttaa, vaan sen voimalla voi tehdä hyvää.

Näin alkoi Inttistoorit-juontajan ja mediapersoonan selvästi parempi elämä. ❤️

Lloyd Libiso oli vilkas poika, joka puhui itsensä 13-vuotiaana sisään ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa. Teininä hän alkoi juoda sillä asenteella, että päihteiden käytössäkin hän halusi olla paras.

Juhliminen oli Libison arkea, kunnes seinä tuli vastaan. Mikään ei enää tuntunutkaan miltään.

Lloyd Libison kosteaan elämään mahtui paljon hauskoja m***a myös aivan päättömiä tapahtumia, joista hän kertoo nyt avoimesti ja harvinaisen rohkeasti.

Libiso elää elämäänsä pää edellä tänäänkin – m***a ilman alkoholia. 👏

Kiehtovan värikylläinen romaani Suomesta ja Ruotsista. 📚 Romaani Kansan perheen vaiheista kolmessa sukupolvessa, sotienj...
29/05/2024

Kiehtovan värikylläinen romaani Suomesta ja Ruotsista. 📚

Romaani Kansan perheen vaiheista kolmessa sukupolvessa, sotienjälkeisestä ajasta näihin päiviin saakka. Mukaansatempaavaa ja hauskaa romaania on mahdoton jättää kesken.

Rauhan kertojana on suomalaisen äidin ja irakilaisen isäpuolen omaperäinen tytär, jonka tarinointi rönsyineen ja sivujuonineen on todellista kertomisen juhlaa.

Paitsi yhden perheen tarinan, romaani kertoo myös laajemmin suomalaisista, jotka lähtivät Pohjanlahden yli paremman elämän toivossa. Nimensä mukaisesti se kertoo rauhasta sodan jälkeen: miten se on saavutettu, miten sitä rakennetaan ja pidetään yllä.

Thella Johnsonin Rauha on kertomus myös Suomesta ja Ruotsista ja maiden välisestä suhteesta. Suomentanut Jaana Nikula.

Kun rikolliset luulevat, että kukaan ei kuuntele. Kun poliisi onnistui murtautumaan rikollisten käyttämään salattuun Enc...
15/05/2024

Kun rikolliset luulevat, että kukaan ei kuuntele.

Kun poliisi onnistui murtautumaan rikollisten käyttämään salattuun EncroChat-viestintäpalveluun, sille avautui mahdollisuus seurata reaaliajassa huumerikollisten, jengipomojen ja heidän käskyttämiensä alaikäisten murhaajakandidaattien välistä viestittelyä. 🔍

Ajankohtainen tietokirja poliisin operaatiosta, joka johti satojen huume- ja väkivaltarikollisten kiinnijäämiseen sekä mittaviin huume- ja omaisuustakavarikkoihin.

Kirjan on kirjoittanut ruotsalainen tutkiva toimittaja Diamant Salihu. Suomentanut Tarja Lipponen.

Jessikka Aron uusi tietokirja Kremlin sodasta länsimaita vastaan esittelee Putinin tiedustelupalvelujen salaiset operaat...
07/05/2024

Jessikka Aron uusi tietokirja Kremlin sodasta länsimaita vastaan esittelee Putinin tiedustelupalvelujen salaiset operaatiot yksityiskohtaisesti. Löydät sen nyt verkkokaupastamme sekä äänikirjapalveluista.🎧

Aron edellinen teos, Putinin trollit, ilmestyi 2019 ja on ollut kansainvälinen menestys. Se on ilmestynyt jo yli 15 maassa.

Ylistys rakkaudelle ja elämänilolle.❤️ Synkän surun keskeltäkin on mahdollista löytää kourallinen onnea. Sen palkittu nä...
04/05/2024

Ylistys rakkaudelle ja elämänilolle.❤️

Synkän surun keskeltäkin on mahdollista löytää kourallinen onnea. Sen palkittu näyttelijä Richard E. Grant oivalsi, kun hänen vaimonsa menehtyi syöpään. 💔

Richard E. Grant muutti Swazimaasta Lontooseen 1980-luvun alussa tähtäimessään näyttelijänura. Siellä hän kohtasi elämänsä rakkauden, yli kymmenen vuotta itseään vanhemman ääntämisvalmentajansa. Kohusuhteelle alalla tunnettuun Joan Washingtoniin ei aikanaan povattu pitkää ikää.

Heidän lähes 40 yhteiseen vuoteensa mahtui niin Hollywoodin parrasvaloja, vanhemmuuden iloa kuin raskaita menetyksiäkin. Kun Joan oli kuolemassa syöpään syksyllä 2021, hänen viimeinen toiveensa miehelleen oli, että tämä oppisi löytämään kourallisen onnea jokaisesta päivästä.

Muistelmissaan näyttelijätähti kertoo uransa ylä- ja alamäistä huumorilla ja itseään säästelemättä. M***a ennen kaikkea hän kertoo Joanin ja hänen rakkaustarinan koskettavasti aina ensikohtaamisesta Joanin viimeiseen hengenvetoon. ❤️‍🩹

Suomentanut Laura Jänisniemi.

Johnny Knigan syksyn 2024 kirjat ovat nyt julkistettu! ❤️‍🔥 Tulevana syksynä saatte käsiinne huikeita elämäkertoja muun ...
16/04/2024

Johnny Knigan syksyn 2024 kirjat ovat nyt julkistettu! ❤️‍🔥

Tulevana syksynä saatte käsiinne huikeita elämäkertoja muun muassa Lisa Marie Presleysta, Palefacsta sekä kuningatar Elisabet II:n hovissa palvelleesta suomalaissisäköstä.

Monipuolisessa kirjakattauksessa perehdymme myös katujengi-ilmiöön Suomessa ja päädymme Venetsian kujille 1500-luvulla eläneen kurtisaanin jäljissä. Jo Nesbøn ja Niina Revon romaaneissa läheiset kääntyvät toisiaan vastaan.

Tutustu kaikkiin syksyn uutuuksiin:
https://issuu.com/kirja/docs/johnny_kniga_24_syksy_esittely

Pakahduttava rikosromaani naisesta, jota kukaan ei huomaa ennen kuin on jo myöhäistä. ❤️‍🩹Ragna on menettänyt epäonnistu...
13/04/2024

Pakahduttava rikosromaani naisesta, jota kukaan ei huomaa ennen kuin on jo myöhäistä. ❤️‍🩹

Ragna on menettänyt epäonnistuneessa kurkkuleikkauksessa äänensä eikä pysty puhumaan muuten kuin kuiskaamalla. Hänen elämänpiirinsä on suppea, m***a kaikki oli hyvin siihen asti, kun hän löysi postilaatikostaan nimettömän kirjeen, jossa luki ”Sinä kuolet”. 📬

Kirje laukaisi hänessä hillittömän pelon ja vainoharhaisuuden, jotka johtivat tapahtumien vyöryyn, joiden seuraukset ovat kohtalokkaat.

Karin Fossumin Kuiskaaja on jännityksen aatelia ja pieni suuri rakkauskertomus. Suomentanut Tarja Teva.

Miksi helvetissä ihmisenä oleminen ja sen näyttäminen on niin pelottavaa?Millariikka Rytkösen Täysin auki, on puhetta kä...
09/04/2024

Miksi helvetissä ihmisenä oleminen ja sen näyttäminen on niin pelottavaa?

Millariikka Rytkösen Täysin auki, on puhetta kätilöltä, josta tuli yksi Suomen kovimpia ay-neuvottelijoita ja nainen, joka uskoo että kaikki on mahdollista.

”Kun naistenlehden toimittaja kysyi kesken tiukan työmarkkinaväännön, miten minusta on tullut näin vahva, jotain liikahti. En tunnistanut itseäni siitä rohkeuden jalustalle nostamisesta. Aloin kirjoittaa talteen asioita, joista ei kysytä naistenlehtien haastatteluissa."

Nuorena Rytkönen kirjoitti Suosikin Eki-sedälle ja SinäMinän Isosiskolle muttei koskaan lähettänyt kirjeitä. Silti hän janosi jonkun katsovan kohti.

"Halusin jonkun näkevän minut minuna. Nyt kirjoitan itselleni. Ja sinulle."

Nyt voit lukea tai kuunnella kirjan Millariikan itsensä lukemana! 🎧

Tässä vinkkejä pääsiäislukemiseksi:🌸 Eino Nurmisto - Vuoden nuori taiteilija Pitää sisällään kesää ja läkähdyttäviä tunt...
28/03/2024

Tässä vinkkejä pääsiäislukemiseksi:

🌸 Eino Nurmisto - Vuoden nuori taiteilija
Pitää sisällään kesää ja läkähdyttäviä tunteita!

🎸Marjo Leinonen ja Tommi E. Virtanen - Marjo Leinonen – Punaisia päin
Vaikka mieli horjuisi, ääni ei. Rock- ja blueslaulajan vaikuttava omaelämäkerta.

❤️Malin Persson Giolito - Sinun käsissäsi
”Sujuva, uskottavan tuntuinen, koukuttava ja kiehtova.” – Helsingin Sanomat

❤️‍🩹Nicolas Lunabba - Itkisitkö, jos mä kuolen?
Koskettava tositarina teinipojasta ja nuorisotyöntekijästä.

Lukurikasta pääsiäistä!

Hyvää naistenpäivää! ❤️‍🔥Elina Hirvosen kirjoittamassa Katri Helenan huikeassa Laulaja -elämäkerrassa koko kansan tuntem...
08/03/2024

Hyvää naistenpäivää! ❤️‍🔥

Elina Hirvosen kirjoittamassa Katri Helenan huikeassa Laulaja -elämäkerrassa koko kansan tuntema artisti kertoo tarinansa omasta näkökulmastaan ja omalla äänellään. Kuvia kumartamatta ja vaiettuja asioita kaihtamatta. 🫶

Ja kuinka sattuikaan: kirja on tällä hetkellä puoleen hintaan verkkokaupassamme!

💌Hanki se itsellesi:
https://bit.ly/3wJuC21

Treenaa kuin Lauri Markkanen ja muut huiput!📱Kesällä 2021 Jani Parkkisen puhelimeen tuli Instagram-viesti. Urheilijalla ...
27/02/2024

Treenaa kuin Lauri Markkanen ja muut huiput!

📱Kesällä 2021 Jani Parkkisen puhelimeen tuli Instagram-viesti. Urheilijalla oli ongelmia ja hän kaipasi apua fyysiseen valmennukseensa. Viestin lähettäjä oli Lauri Markkanen.

🏀 Silloin Markkasen NBA-ura tuntui olevan laskusuunnassa. Nyt tiedämme, että Parkkisen johdolla kurssi kääntyi jyrkkään nousuun.

💪 Kun ihminen tietää, minne tähtää ja minne haluaa, hän voi myös päästä sinne. Vaikka maailman parhaan koripalloliigan tähdistöotteluun. Markkanen on tänään fyysisesti kovempi kuin koskaan, sillä nyt hän harjoittelee oikein.

Kirjan ovat kirjoittaneet Jani Parkkinen ja Kari Räisänen. Sen löydät nyt kirjakaupoista ja äänikirjapalveluista! 🎧

Kirja ei ole haittaverotettava tuote! 💔Kirja-alan tulevaisuutta ja suomalaisten lukutaitoa ei saa vaarantaa kirjan arvon...
23/02/2024

Kirja ei ole haittaverotettava tuote! 💔

Kirja-alan tulevaisuutta ja suomalaisten lukutaitoa ei saa vaarantaa kirjan arvonlisäveroa nostamalla, kuten hallitusohjelmassa ehdotetaan.

💌 Pelastetaan lukutaito -kansalaisaloite vaatii, että kirjan veroprosenttia ei nosteta 10 prosentista 14 prosenttiin, ja että sen vähentämistä nollaan harkitaan tulevaisuudessa.

✍️ Allekirjoita tästä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13020

Itkisitkö, jos mä kuolen? ❤️‍🩹🇸🇪 Nicolas Lunabban teos on riipaiseva tositarina elämästä väkivallan uhan alla Ruotsin Ma...
22/02/2024

Itkisitkö, jos mä kuolen? ❤️‍🩹

🇸🇪 Nicolas Lunabban teos on riipaiseva tositarina elämästä väkivallan uhan alla Ruotsin Malmössä.

Kirjan kirjoittanut Lunabba työskentelee syrjäytymisvaarassa olevien lasten parissa. Hän on työssään taitava ja kokenut ja saa lapset luottamaan itseensä. Tällä kertaa hän on kuitenkin pulassa, kun yksi erityisen hankala poika on vahvasti kiinnittynyt häneen ja päätyy asumaan hänen luokseen.

Tämä on kertomus nähdyksi tulemisesta sekä surusta, toivosta ja ihmisen muuttumisesta. Kirjan on suomentanut Tarja Lipponen.

Johnny Knigan kirjailijoista toukokuussa järjestettävässä Helsinki Lit -tapahtumassa on mukana Thella Johnson (kuvassa) ...
06/02/2024

Johnny Knigan kirjailijoista toukokuussa järjestettävässä Helsinki Lit -tapahtumassa on mukana Thella Johnson (kuvassa) ja Nicolas Lunabba. 📚

Malmön lähiöissä huono-osaisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten parissa työskennellyt ja aiheesta kirjan kirjoittanut Nicolas Lunabba esiintyy tilaisuudessa perjantaina 24.5, kuten myös Suomesta Ruotsiin muuttavasta monikulttuurisesta perheestä romaanin kirjoittanut Thella Johnson.

Lue lisää tapahtuman omilta verkkosivuilta: https://helsinki-lit.fi

Poika rakastaa naista. Nainen pelkää ettei riitä. Pojan isä kertoo tarinoita m***a unohtaa kertoa sen tärkeimmän. ❤️‍🩹 I...
02/02/2024

Poika rakastaa naista. Nainen pelkää ettei riitä. Pojan isä kertoo tarinoita m***a unohtaa kertoa sen tärkeimmän. ❤️‍🩹

Itä-Lappi, jokivarren kylä. Isä vie 17-vuotiaan pojan kesäksi kotitilalle urakoimaan taimikon harvennusta. Naapurissa Neela on palannut autiona olleeseen kotiin. Poika ei ole koskaan rakastanut ketään muuta.

Tuomo Pirttimaan Kaksi kärpästä kertoo riittämättömyyden tunteesta, oikeudenmukaisuuden omavaraistaloudesta, väärin ymmärtämisestä ja pimeydestä, jota vastaan ei voi taistella.

Elämänmakuisia tositarinoita naiselta naiselle. 💛”Tämän kirjan tarinat ovat osa omaa voimaantumisprosessiani. Kun uskals...
30/01/2024

Elämänmakuisia tositarinoita naiselta naiselle. 💛

”Tämän kirjan tarinat ovat osa omaa voimaantumisprosessiani. Kun uskalsin avautua, myös oma elämäni muuttui.” – Tiina Veijonen, yli 100 000 jäsenen MyBnB Live -yhteisön perustaja

Kun hyvinvointiyrittäjä Tiina Veijonen perusti koronapandemian alussa pakon sanelemana livetreeniryhmän, hän löysi jotain paljon arvokkaampaa kuin uudenlaisen bisnesmallin: aktiivisen ja nopeasti kasvavan naisten yhteisön, jossa jaetaan ajatuksia, huolia, murheita – ja saadaan vertaistukea. 🙏

👉 Veijonen on koonnut kirjaan yhteisön naisia eniten puhuttaneet teemat, ja hän panee myös itsensä likoon kertomalla avoimesti omat kokemuksensa. Jokaisen luvun lopusta löytyvät asiantuntijoiden vinkit kaikille naisille, joita muun muassa yksinäisyys, parisuhde ja syyllisyyden tunne pohdituttavat. 🤔

Lue tai kuuntele Tiina Veijosen ja Anu Räsäsen Yhtä vahvaksi: https://bit.ly/3SeGjET! 📖🎧

Unelma, joka romuttui. ❌Micke "Mega" Johannessen ei koskaan ollut erityisen kiinnostunut moottoripyöristä. M***a Helveti...
25/01/2024

Unelma, joka romuttui. ❌

Micke "Mega" Johannessen ei koskaan ollut erityisen kiinnostunut moottoripyöristä. M***a Helvetin enkeliksi hän halusi, ja päästyään viimein täysjäseneksi kaikki sujuikin helposti. Väkivalta sai oikeutuksen ja rikokset perustelun.

Micke alkoi katsoa elämäänsä uusin silmin vuosikymmen jälkeen, kun kolme kerhoveljeä ”katosi”. Vasta kun hänen elämänkumppaniaan Ebbaa uhkailtiin, lopun alku oli edessä. Lopulta Micke heitettiin ulos kerhosta, hänen talonsa paloi ja hän joutui murhayrityksen kohteeksi. Oli aika mennä poliisin puheille.

👉 Siitä asti Micke ja Ebba ovat eläneet todistajansuojeluohjelmassa ilman toiveita paluusta Ruotsiin. Helvetti sisältä -kirjassa he kertovat kaunistelematta, minkälaista oli elämä Göteborgin Enkeleissä.

Suomenkielisen laitoksen jälkisanat on kirjoittanut Janne Huuskonen. ✍

Lue tai kuuntele Lasse Wierupin ja Daniel Olssonin Helvetti sisältä -kirja (suom. Tarmo Haarala): https://bit.ly/493uFmR! 📖🎧

Storytel Awardsin yleisöäänestys on käynnissä ja nämä kaikki kirjamme ovat ehdolla vuoden parhaaksi äänikirjaksi. Katso ...
24/01/2024

Storytel Awardsin yleisöäänestys on käynnissä ja nämä kaikki kirjamme ovat ehdolla vuoden parhaaksi äänikirjaksi. Katso ehdokkaat ja ohjeet äänestämiselle ja anna äänesi vuoden 2023 suosikkikirjallesi! 🎉

Meiltä on mukana kaksi kirjaa Tietokirjat ja elämäkerrat -kategoriassa:

💙 Elina Hirvonen - Katri Helena: Laulaja (lukija: Katri Helena)
💙 Mikko Rupponen - Rujo: Väkisin elossa (lukija: Mikko Leskelä)

Äänestä osoitteessa:
https://awards.storytel.com/fi/

Werner Söderström Osakeyhtiö ylsi 2000-luvun myyntiennätykseen painetun kirjan myynnin kasvun siivittämänä vuonna 2023! ...
23/01/2024

Werner Söderström Osakeyhtiö ylsi 2000-luvun myyntiennätykseen painetun kirjan myynnin kasvun siivittämänä vuonna 2023! 🎉

Painetun kirjan myynnin kasvu oli erityisesti kaunokirjallisuuden osalta merkittävää. Sekä kotimainen että käännetty kaunokirjallisuus rikkoivat ennätyksiä!

- Kustantamon liikevaihto kasvoi seitsemättä vuotta peräkkäin ja on vankka osoitus kirjallisuuden voimasta ja kustantamon muutoskyvystä vaihtelevassa liiketoiminnan ympäristössä. Hieno kasvu johtaa myös kasvaneisiin tekijänpalkkioihin ja näin saamme jatkuvuutta kustantamon kirjailijoiden tulevalle työlle. Kotimainen kaunokirjallisuus oli vuoden veturi saavuttaen yli 13% myynnin kasvun painettujen kirjojen osalta. Kaunokirjallisuuden osalta myös digitaaliset formaatit jatkoivat kasvuaan, kustantamon toimitusjohtaja Timo Julkunen iloitsee.

Kiitos kaikille kirjan ystäville, pidetään lukemisen lippu korkealla myös vuonna 2024. 📚

Painetun kirjan myynnin kasvu oli erityisesti kaunokirjallisuuden osalta merkittävää. Sekä kotimainen että käännetty kaunokirjallisuus rikkoivat ennätyksiä.

Mitä parahinta joulua ja lukurauhaa kaikille! ❤️‍🔥
24/12/2023

Mitä parahinta joulua ja lukurauhaa kaikille! ❤️‍🔥

Mitä kirjoja antaisit joululahjaksi ja mitä lukisit itse lomalla?🤔 Sofi Oksanen jakaa joulun parhaat kirjavinkkinsä Hels...
15/12/2023

Mitä kirjoja antaisit joululahjaksi ja mitä lukisit itse lomalla?🤔 Sofi Oksanen jakaa joulun parhaat kirjavinkkinsä Helsingin Rosebud Sivullisessa ja Akateemisessa Kirjakaupassa sekä omalla tilillään🫶

Kuvasta saat esimakua - tule kuulemaan lisää vinkkejä ja tapaamaan muitakin kirjailijoita!

👉Rosebudiin ma 18.12. klo 17 ja
👉Helsingin Akateemiseen ti 19.12. klo 17!

Tervetuloa!

Kestääkö poliisin pää kaksoiselämää? 👮‍♂️👀ATF­agentti Ken Croke soluttautuu vuonna 2008 pahamaineiseen Pagan’smoottoripy...
30/11/2023

Kestääkö poliisin pää kaksoiselämää? 👮‍♂️👀

ATF­agentti Ken Croke soluttautuu vuonna 2008 pahamaineiseen Pagan’smoottoripyöräjengiin Yhdysvaltojen itärannikolla ja lähtee hankkimaan näyttöä aseista ja huumeista – koko väkivaltakoneistosta.

Esiin astuu Ken Pallis. Piinkova bikeri liittyy Long Islandin pakanoihin ja jyristelee valkoista ylivaltaa vaalivan pakanaheimonsa riveissä. 🏍️❌

Ken Croke ja Ken Pallis ovat yksi ja sama ihminen. Kahden vuoden peitetehtävässä Croke/Pallis käy läpi tuskallisen ja nöyryyttävän tien prospektista asekersantiksi.

M***a mistä poliisi­Ken alkaa ja mihin rosvo­Ken loppuu? Kuinka toimia lain puitteissa keskellä raakaa järjestäytynyttä rikollisuutta? 🤨

Lue tai kuuntele Ken Croken ja Dave Wedgen Pahan matkassa (suom. Kaj Lipponen): https://bit.ly/3GiC85d! 📖🎧

”Terapiassa pääsee syvälle, sodassa pohjaan.”Rujonherkkä tositarina entisestä vapaaottelun ammattilaisesta, joka treenaa...
28/11/2023

”Terapiassa pääsee syvälle, sodassa pohjaan.”

Rujonherkkä tositarina entisestä vapaaottelun ammattilaisesta, joka treenaa sotilaaksi ja lähtee vapaaehtoisena Ukrainaan. Kamppailu kehässä vaihtuu erikoisyksikön operaatioihin vihollislinjojen takana. 💔

Mikko Rupponen kirjoittaa matkastaan omaan kohtaloonsa. Hän kertoo uppiniskaisesta päättäväisyydestä, itsensä hyväksymisestä ja geeneihin kirjoitetusta tiestä.

Tie kulkee vapaaottelun kansainvälisen huipun kautta kodittomaksi hylkiöksi, sotilaaksi Ukrainan terrorismin vastaiseen operaatioon vuonna 2017, rampautuneeksi veteraaniksi ja viimein erikoisjoukkojen operaattoriksi Ukrainan sotaan. ❌

M***a ennen kaikkea Rujo kulkee sielun syvyyksiin ja psyyken viimeiselle pohjalle.

Pimeyteen joka katsoo takaisin. 🖤

Kaupoissa ja äänikirjapalveluissa nyt! Lue lisää: https://bit.ly/3N3gWE2. 📖🎧

Tervetuloa Jyväskylän kirjamessuille! 📚Messut järjestetään lauantaista sunnuntaihin 25.-26. marraskuuta tapahtumakeskus ...
23/11/2023

Tervetuloa Jyväskylän kirjamessuille! 📚

Messut järjestetään lauantaista sunnuntaihin 25.-26. marraskuuta tapahtumakeskus Paviljongissa!

Johnny Knigan tekijöistä paikalla ovat Elina Westinen ja Jesse Markin, sekä Elina Hirvonen ja Katri Helena. ❤️‍🔥

Samalla lipulla pääset myös Jyväskylän viinimessuille, sekä Jyväskylän joulumessuille.🧑‍🎄

Mukavaa messuviikonloppua!

Aikataulun ja lisää tapahtumasta löydät Jyväskylän kirjamessujen sivuilta.

Johnny Kniga suuntaa katseensa jo tulevaan vuoteen 2024 ja kevään kirjauutuuksiin! 📚 Ensi kevään kirjoissa vuorottelevat...
14/11/2023

Johnny Kniga suuntaa katseensa jo tulevaan vuoteen 2024 ja kevään kirjauutuuksiin! 📚

Ensi kevään kirjoissa vuorottelevat elämän suuret kysymykset ja teemat, kuten sota ja rauha, pelko ja rakkaus sekä syrjäytyminen ja hyvinvointi. 💔❤️

Elämäntarinansa kertovat muun muassa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, laulaja Hanna Pakarinen sekä Ukrainassa taistellut entinen vapaaottelija Mikko ”Rujo” Rupponen.

Tutustu koko kirjakatalogiin tästä:
https://bit.ly/3Szs0wr

Riimeillä rikkauksiin tai varhaiseen hautaan. ❌Gangstaräpissä kerrotaan tosiasioita lähiöiden elämästä, m***a kuulijat a...
04/11/2023

Riimeillä rikkauksiin tai varhaiseen hautaan. ❌

Gangstaräpissä kerrotaan tosiasioita lähiöiden elämästä, m***a kuulijat arvioivat uskottavuuden. Parhaat palkitaan, joskus satumaisella menestyksellä. Gangstaräppi voikin tarjota tien ulos lähiöstä, jonka yhteiskunta on unohtanut.

Samaan aikaan gangstaräppäri on Ruotsin ehkä vaarallisin ammatti. Räpin liepeillä riehuu jengisota, ja useista räppäreistä on luvattu tapporaha. Suomessa genre nousi uutisiin, kun maahanmuuttajataustaiset nuoret alkoivat nokitella toisilleen vuonna 2021, taisteluvälineinään aseiden lisäksi dissausbiisit. ⚠️

👉 Janne Huuskosen ja Janne Ranisen "Pistooli Guccin laukussa" pureutuu genren juuriin, esikuviin ja seuraaviin sukupolviin, jotka valtaavat kentän, kun edelliset päätyvät vankilaan tai hautaan.

Lue tai kuuntele: https://bit.ly/3Snmqgo! 📖🎧

Osoite

LönnrotinKatu 18
Helsinki
00120

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Johnny Kniga :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Johnny Kniga :lle:

Videot

Jaa

Kategoria

Lähellä mediayrityksiä


Muut Julkaisijat Helsinki :ssa

Näytä Kaikki

saatat pitää myös