31/01/2024
Kysyin Instagram stoorin puolella teiltä somepulmia joiden ratkomisessa voisin auttaa. Tallensin vastaukset myös kohokohtiin.
Eräs seuraaja kysyi tämän kysymyksen, ja mielestäni se ansaitsee oman postauksensa.
Kysymyksessä nousee esiin kaksi isoa teemaa, joissa todella monella yrittäjällä on haasteita. Pureudutaan ensiks säännöllisyyteen.
Säännöllisyyteen auttaa ajanhallinta ja sisältöjen suunnittelu etukäteen. Kuulostaa yksinkertaiselta, m***a miksi, niin moni ei kykene siihen pitkäkestoisesti?
Yksi sana: sisäinen motivaatio.
Some vie aikaa omalta ydintyöltä ja se nähdään helposti pakkopullana. Tuloksia ei tule halutusti, joten sisäistä motivaatiota ei pääse syntymään. Innostus lakkaa ja ahdistus kasvaa, kun ei tule päivitettyä.
Ihan ensiksi lähtisin tutkimaan omaa motivaatiota tehdä somea. Miten siitä saisi omannäköistä tekemistä, joka ei kuluta itseä liikaa? Näiden kysymysten pohjalta hahmottelisin sisältökalenterin, jonne tekisin sisällöt vähintään viikoksi eteenpäin.
Seuraaja kertoi, että ottaa turhia paineita somesta ja siitä mitä ja miten kirjoittaa sinne.
Muista: kukaan ei keskity sun someen niin tarkasti kuin sä itse. Kuinka m***a somepostausta muistat eiliseltä?
Niimpä 💜
Liiallinen pikkutarkkuus sisällössä voi hidastaa tekemistä tosi paljon. Oikeestaan ketään ei kiinnosta emojivalinnat, sanajärjestys tai edes yksittäisen postauksen aihe.
Kuulostaa karulta, tiedän. M***a yksittäisten postausten sijaan tärkeämpää on toisto. Se, että postaat säännöllisesti, saat sisäisen motivaation sytytettyä ja julkaiset rohkeasti. Se tuottaa hedelmää pitkässä juoksussa! 🍇🍋
Millaisia ajatuksia tää somepulma aiheutti – samaistutko sä siihen?