Kätilön kahvitunti

Kätilön kahvitunti Kätilön kahvitunti –podcastissa keskustellaan rennosti m***a rohkeasti naisen elämänkaaren eri Ensimmäinen kausi käsittelee synnytystä. Jaksot kertovat mm.
(1)

Kätilön kahvitunti –podcastissa keskustellaan rennosti m***a rohkeasti naisen elämänkaaren eri aiheista: lisääntymisterveydestä, hedelmällisyydestä, lapsettomuudesta, raskaudesta, synnytyksestä ja vanhemmuudesta. Keskustelemme myös seksistä ja seksuaalisuudesta sekä arkaluontoisista aiheista ja tabuista. mitä synnytyksessä tapahtuu, miten synnytys etenee, minkälaisia kivunlievitysvaihtoehtoja on,

normaalista alatiesynnytyksestä, sektiosynnytyksestä sekä korkean riskin synnytyksistä. Lisäksi tavoitteena on vastata odottajien ja synnyttäjien kysymyksiin. Käsittelemme yleisluontoisesti synnytyskokemusta ilmiönä. Vastaamme myös positiivisen informaation kautta lisääntyneeseen synnytyspelkomäärään, johon synnytysvalmennuksienleikkaaminen ja korona-aika on vaikuttanut merkittävästi. Toisella kaudella otamme askeleen taaksepäin ja käsittelemme raskausaikaa. Miten tulla raskaaksi, mitä kullakin kolmanneksella tapahtuu, mitä tutkimuksia raskausaikana tehdään, mitä neuvolassa tapahtuu. Äitiysfysioterapeutit kertovat lantionpohjasta, erikoislääkäri raskauskomplikaatioista. Keskustelemme myös keskenmenoista ja kohtukuolemista. Podcastia pitävät kätilöt Heidi Eloranta ja Ulla Karhu. Kutsumme jaksoihin vierailijoiksi aiheeseen sopivia asiantuntijoita kuten kätilöitä eri kätilötyön kentiltä, lääkäreitä, seksologeja, äitiysfysioterapeutteja, seksuaaliterapeutteja ja erilaisten yhdistysten edustajia ja ammattilaisia. Rento ja rohkea lähestymistapamme tuo podimme lähelle kuuntelijaa hänen omasta elämänvaiheestaan riippumatta. Jaksot julkaistaan aina maanantaisin klo 6:00. Jaksot ovat kuunneltavissa Spotifyssa ja Apple Podcasteissa. Tervetuloa kuuntelemaan.

Äitijuhliin on kiva tehdä myös lahjaksi vaippakakku! Kakkuun voi sujautella vaikka näitä ihania  tuotteita! Tai mitäpä j...
17/11/2023

Äitijuhliin on kiva tehdä myös lahjaksi vaippakakku! Kakkuun voi sujautella vaikka näitä ihania tuotteita! Tai mitäpä jos veisit odottavalle äidille joululahjaksi jouluvaippakakun? ❤️

kiitos yhteistyöstä!

Mietitkö ehkä lahjaa baby showereihin, äitijuhliin tai joululahjaksi? Meidän äitijuhlan sankaria muistettiin syksyllä  t...
13/11/2023

Mietitkö ehkä lahjaa baby showereihin, äitijuhliin tai joululahjaksi? Meidän äitijuhlan sankaria muistettiin syksyllä toimesta lahjakortilla jalkahoitoon. Sankari kävi siellä ennen synnnytystä ja nautti valtavasti! Kiitos ihanasta hoidosta Annukka!

Ja se upeaitiyskuvaus! Katsokaa kuinka äitiysjuhlasankarimme loistaa. Kiitos mielettömästä ja voimaannuttavasta kuvaukse...
23/08/2023

Ja se upeaitiyskuvaus! Katsokaa kuinka äitiysjuhlasankarimme loistaa. Kiitos mielettömästä ja voimaannuttavasta kuvauksesta .aino ❤️ suosittelemme kaikille Ainon upeita naiseutta korostavia kuvauksia vaikka ette olisi raskaanakaan!

Ihana tunnelmallinen  teki äitiyskuvauksiin upean meikin ja kampauksen! Ja miten ihana salonki! Katsokaaa nyt 😍 Kiitos M...
23/08/2023

Ihana tunnelmallinen teki äitiyskuvauksiin upean meikin ja kampauksen! Ja miten ihana salonki! Katsokaaa nyt 😍 Kiitos Muovaamo!

Äitijuhlien ensimmäinen ilta huipentui aivan mielettömään Flamingo spaan aikuisten kylpylään. Jos et ole vielä käynyt ni...
20/08/2023

Äitijuhlien ensimmäinen ilta huipentui aivan mielettömään Flamingo spaan aikuisten kylpylään. Jos et ole vielä käynyt niin nyt kannattaa mennä!

 tarjosi meille iltaruoat aivaan hotellin vieressä. Tiesitkö, että Amarillosta saa tilattua huoneeseen ruoat?
20/08/2023

tarjosi meille iltaruoat aivaan hotellin vieressä. Tiesitkö, että Amarillosta saa tilattua huoneeseen ruoat?

Äitiysjuhlaviikonlopulle pitää olla arvoinen yöpymispaikka! Tiesitkö sä, että sokos hotel Flamingossa on Harmony siipi, ...
14/08/2023

Äitiysjuhlaviikonlopulle pitää olla arvoinen yöpymispaikka! Tiesitkö sä, että sokos hotel Flamingossa on Harmony siipi, joka on K18? Pääsimme kokemaan tämän ihanan siiven. Lisäksi erityismaininta superhyvälle aamiaiselle! Yhteistyössä

Mother blessing, äitiysjuhla teema jatkuu! Kun hiukset oli leikattu niin oli aika laittautua illan yllärijuhliin. Kampau...
12/08/2023

Mother blessing, äitiysjuhla teema jatkuu! Kun hiukset oli leikattu niin oli aika laittautua illan yllärijuhliin. Kampauksesta ja meikistä huolehti rautaisella ammattitaidolla!

Äiti kertoi että hieno kampaus ja nätti meikki nostivat päivän hyvin arjesta juhlaan. ❤️ Tulevalle äidille oiva piristys vaikka lahjaksi!

Voileipäkakku sai äitijuhliin rinnalleen upean hasselpähkinä-vadelmakakun rinnalleen. Sen teki  ❤️ Kiitos! Äärimmäissen ...
12/08/2023

Voileipäkakku sai äitijuhliin rinnalleen upean hasselpähkinä-vadelmakakun rinnalleen. Sen teki ❤️ Kiitos! Äärimmäissen hyvänmakuinen kakku! Kakku on myös gluteenittomista aineksista leivottu sekä vegaaninen!

Äitijuhlien yksi tärkeimmistä elementeistä on hyvä ruoka! Sitä me tosiaan saimme kun maistelimme  maukasta tex-mex kana ...
10/08/2023

Äitijuhlien yksi tärkeimmistä elementeistä on hyvä ruoka! Sitä me tosiaan saimme kun maistelimme maukasta tex-mex kana voileipäkakkua! Suosittelen testamaan tätä hieman perinteistä poikkeavaa makua 😍

Kiitos  upeast kimpusta ja kukkaseppeleestä äitiysjuhlan sankarille 😍 Seppele kesti hyvin päivän menoissa mukana ja toiv...
10/08/2023

Kiitos upeast kimpusta ja kukkaseppeleestä äitiysjuhlan sankarille 😍 Seppele kesti hyvin päivän menoissa mukana ja toiveita oli kuunneltu upeasti. Ihanat kukat! Katsokaa vaikka itse! 😍

Ah! Kampaajalla käyminen! Äidin oma hetki istuen, kahvia nauttien ja tuntien, että joku tekee jotain juuri sinulle. 🤩 Ki...
08/08/2023

Ah! Kampaajalla käyminen! Äidin oma hetki istuen, kahvia nauttien ja tuntien, että joku tekee jotain juuri sinulle. 🤩 Kiitos että hemmottelitte äitiemme juhlaviikonloppuna. Kampaaja oli myös valinnut valmiiksi raskaanaolevalle sopivat tuotteet.

Myös raskaana ollessaan voi käydä lantionpohjan fysioterapiassa! Sieltä saa upeita vinkkejä kuinka pitää tästä äärimmäis...
08/08/2023

Myös raskaana ollessaan voi käydä lantionpohjan fysioterapiassa! Sieltä saa upeita vinkkejä kuinka pitää tästä äärimmäisen tärkeästä lantionpohjasta huolta raskausaikana ja synnnytyksen jälkeen! Myös meidän juhlien äiti pääsi lantionpohjan fysioterapiaan ja sai loistavia vinkkejä niin raskausajan vaivoihin kuin muutenkin! Tästä kuuluu kiitos ihanalle äitiysfysioterapeutti .seppalainen ja ! ❤️

Ps. Saraa olemme haastateltu ennenkin meidän podcastiin, käykää kuuntelemassa lantionpohjasta lisää meidän jaksossamme 7 kaudella 2 🎙️

Hyvät juhlat ja erityisesti odottava äiti tarvitsee hyvät eväät. Ruokaa ja upeat annokset tarjoilivat meille  Morton uni...
07/08/2023

Hyvät juhlat ja erityisesti odottava äiti tarvitsee hyvät eväät. Ruokaa ja upeat annokset tarjoilivat meille Morton uniikeilla makuyhdistelmillä!

Tämä äitiysjuhlasarja käydään läpi järjestämämme äitiysjuhlan kautta upeiden yhteistyökumppaneidemme kautta. Äitiysjuhli...
07/08/2023

Tämä äitiysjuhlasarja käydään läpi järjestämämme äitiysjuhlan kautta upeiden yhteistyökumppaneidemme kautta.

Äitiysjuhlien pääasiallisena ajatuksena on juhlistaa tulevaa äitiä ja hemmotella häntä. Näissä juhlisssa keskitytään erityisesti juuri äitiin. Äidit saavat liian vähän huomiota ja hemmottelua!

Meidän juhlien äiti pääsi ensimmäisenä kasvohoitoon. Kasvojen ja ihon hoito jää herkästi pikkulapsiarjessa vähemmälle jotten iho on hyvä hoitaa ennen synnnytystä kuntoon. Hoito oli ennenkaikkea rentouttava ja iho tuntui sen jälkeen äidin mukaan mahtavalta. Ihana vastaanotto, lämmin kohtaaminen ja mieluisa ympäristö lisäsivät positiivista kokemusta! Kiitos ihanasta kokemuksesta. ❤️

Ole kuulolla! Instagramissamme alkaa pian postaussarja ”Mother blessing” eli äitijuhlien järjestämisestä! Onko termi aiv...
06/08/2023

Ole kuulolla! Instagramissamme alkaa pian postaussarja ”Mother blessing” eli äitijuhlien järjestämisestä! Onko termi aivan vieras? Ei hätää! Pian se selviää.

Tässä upeassa postaussarjassa esittelemme ihania ideoita omien tai ystävän äitijuhlien järjestämiseksi.

Hei kaikki rakkaat kuuntelijat! Iloksemme voimme ilmoittaa, että KYLLÄ! Suunnittelemme UUTTA KAUTTA ✨ Uusi kausi on suun...
30/05/2023

Hei kaikki rakkaat kuuntelijat! Iloksemme voimme ilmoittaa, että KYLLÄ! Suunnittelemme UUTTA KAUTTA ✨ Uusi kausi on suunnitelmissa julkaista talvella, alkuvuodesta 2024.

Kauden aihe tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen. Se tulee koskettamaan niin naisia kuin muitakin sukupuolia ikään katsomatta! Joko arvaat aiheen? 🤭

Heitä sydän tälle postaukselle jos edelleen jaksat meitä kuunnella ja seurata ✨ Ihanaa kesää, pysykäähän kuulolla! 🫶

☕️☕️💕

4. kauden viimeinen jakso koskee Vulvodyniaa. Apua, minulla todettiin vulvodynia! Mistä on kyse? Onko seksielämäni nyt t...
26/02/2023

4. kauden viimeinen jakso koskee Vulvodyniaa.

Apua, minulla todettiin vulvodynia! Mistä on kyse? Onko seksielämäni nyt tuomittu tuhoon!? Älä luovu toivosta, vaan tule kuuntelemaan paljon toivottu jakso vulvodyniasta.

Kanssamme keskustelemassa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, seksuaalineuvoja Heidi Sarajuuri-Scheperjans ja lantionpohjan fysioterapeutti, pilatesohjaaja ja faskiamanipulaatio FM Stecco 1&2 -tasojen osaaja Vuokko Jernfors.

Jakso on tehty yhteistyössä sekä pro bono -yhteistyössä gynekologinen potilasjärjestö kanssa.

Yhdeksännessä jaksossa keskustelemme gynekologisista syövistä. Erilaisia gynekologia syöpiä ovat mm kohdunkaulansyöpä, k...
15/02/2023

Yhdeksännessä jaksossa keskustelemme gynekologisista syövistä. Erilaisia gynekologia syöpiä ovat mm kohdunkaulansyöpä, kohdun runko-osan syöpä, munasarjasyöpä ja ulkosynnytinsyöpä. Käymme läpi erilaisten gynekologisten syöpien riskejä, oireita ja hoitoa sekä ominaispiirteitä. Kanssamme juttelee lääketieteen tohtori, naistentautien ja synnytysten ja gynekologisen onkologian erikoislääkäri Anna Luomaranta.

4. kausi  on tehty yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan kanssa Naisten  Aavan asiantuntijat ovat mukana jaksoissamme.

Kahdeksannen jakson teimme neljännellä kaudella rintasyövästä. Oletko jo kuunnellut tämän huikean tietopaketin?Rintasyöp...
28/01/2023

Kahdeksannen jakson teimme neljännellä kaudella rintasyövästä. Oletko jo kuunnellut tämän huikean tietopaketin?

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä ja Suomessa todetaan vuosittain 5000 tapausta. Myös miehillä voi olla rintasyöpä. Vakavasti sairastuttuaan moni miettii, onko itse vastuussa sairastumisestaan. Tällaiset ajatukset ovat luonnollisia ja hyvin tavallisia. On hyvä tietää, että rintasyövän synty on usean eri tekijän summa. Sairastumisalttiuteen vaikuttavat ainakin perimä, hormonaaliset tekijät, synnytysten määrä ja ensisynnytysikä, elintavat, kuten ravinto, sekä elinympäristö. Arvioiden mukaan noin 5-10 % rintasyövistä kehittyy perinnöllisen alttiuden vuoksi. Tule kuuntelemaan kaikki rintasyövästä.

Jaksossa keskustelee kanssamme rintasyöpään perehtynyt kirurgi Elina Sihvola. Jakso on tehty yhteistyössä kanssa 💗

Seiskajaksossa keskustelemme vaihdevuosista! ✨😍 Iskikö ikäkriisi vai luulotauti, masentaako menopaussi, vaivaavatko vaih...
03/01/2023

Seiskajaksossa keskustelemme vaihdevuosista! ✨😍 Iskikö ikäkriisi vai luulotauti, masentaako menopaussi, vaivaavatko vaihdevuodet, siis kääk, nytkö mä oon vanha harppu!? Pitääkö jo varata hautapaikka? Ei hätää, vaihdevuosioireita voi hoitaa! Kuuntele jakso, niin tiedät miten!

Jaksossamme vaihdevuosista on kertomassa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, kliininen seksologi loistava Leena Väisälä aka ❤️

Jakso tuttuun tapaan yhteistyössä kanssa!

Kiitos teille kaikille kuunteluista, jakamisista ja viesteistä! Meillä oli loistava vuosi 2022. Kevään 2023 lepäämme ja ...
01/01/2023

Kiitos teille kaikille kuunteluista, jakamisista ja viesteistä! Meillä oli loistava vuosi 2022. Kevään 2023 lepäämme ja pidämme uuden tuottamisesta taukoa. Kaikki aikaisemmat kaudet ovat kuitenkin kuunneltavissa edelleen Spotifyissa, Apple podcasteissa ja Suplassa joten kannattaa varmistaa, että kaikki jaksot on paketissa. ❤️

Kiitos yhteistyöstä erityisesti sekä

Myoomat ja polyypit!! What?? Kuudennessa jaksossa keskustellaan kohdun hyvälaatuisista kasvaimista, jotka ovat yllättävä...
01/01/2023

Myoomat ja polyypit!! What??

Kuudennessa jaksossa keskustellaan kohdun hyvälaatuisista kasvaimista, jotka ovat yllättävän yleisiä meidän naisten elämässä. Ensimmäisenä käydään läpi myoomat, jotka ovat yllättävän yleisiä. Myoomia on 20–30 %:lla yli 30-vuotiaista naisista, ja arviolta jopa kahdelle kolmesta naisesta kehittyy myooma 50. ikävuoteen mennessä. Entäpä sitten ne polyypit? Mitä ne ovat? Käymme läpi myös mitä eroa on hysteroskopialla, laparoskopialla ja laparotomialla. Tule kuuntelemaan! Jaksossa kanssamme keskustelee naistentautien erikoislääkäri Nina Matsson.

4. kausi on tehty yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan kanssa. Naisten Aavan asiantuntijat ovat mukana jaksoissamme.

5. jaksossa keskustelemme hyvinkin tavallisista m***a arkaluontoisista aiheista: gynekologisista laskeumista ja virtsank...
09/12/2022

5. jaksossa keskustelemme hyvinkin tavallisista m***a arkaluontoisista aiheista: gynekologisista laskeumista ja virtsankarkailusta. Sivuamme myös ilman- ja ulosteenkarkailua. Tule rohkeasti mukaan kuuntelemaan jaksoa! Kanssamme aiheesta keskustelee jo aikaisemmasta jaksosta tuttu naistentautien erikoislääkäri Nina Matsson. Yhteistyössä

Kausi pyörii jo kovaa vauhtia! Neljännessä jaksossa käymme läpi mikä on PCOS. Jaksossa mukana keskustelemassa jo aiemmal...
04/12/2022

Kausi pyörii jo kovaa vauhtia!

Neljännessä jaksossa käymme läpi mikä on PCOS. Jaksossa mukana keskustelemassa jo aiemmalta kaudelta tuttu gynekologi Emilia Huvinen Naisten Aavasta.

Selvitämme ensin mikä on PCOS ja miten eroaa tästä PCO. Entäpä aiheuttaako PCOS varmasti lapsettomuutta? Voiko PCOS ehkäistä? Löytyykö apu elintavoista vai lääkityksestä? Avaa jakso ja kuuntele!

Jakso on tehty yhteistyössä ja kanssa ❤️

Viimeisimmässä jaksossa käsittelimme endometrioosia. Loppuuko sinulta jaksaminen sairauden kanssa? Tiesitkö että Lääkäri...
12/11/2022

Viimeisimmässä jaksossa käsittelimme endometrioosia. Loppuuko sinulta jaksaminen sairauden kanssa? Tiesitkö että Lääkärikeskus Aavalla on oma endometrioosikeskus?

Endometrioosin hyvä hoito on kokonaisvaltaista. Aavan Endometrioosikeskuksessa endometrioosin diagnostiikkaan ja hoitoon syvällisesti perehtyneet gynekologit toimivat tiiviissä yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa.

Parhaimmillaan hoito perustuu pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen ja sen perustana on yksilöllisesti valittu sairautta ja oireita rauhoittava hormonaalinen lääkehoito. Paras hoitovaste saadaan, kun hormonihoitoon yhdistetään lääkkeettömät hoidot, kuten fysioterapia, ravitsemusterapia ja vaikkapa akupunktio. Myös psykososiaalinen tuki ja vertaistuki on monille tärkeää.

Aavassa hoidetaan myös kaikkein hankalimmista endometrioosioireista kärsiviä ja toimitaan jatkoseurantaa ja tukea tarjoavana yksikkönä, kun hoito esimerkiksi syvän endometrioosin leikkaushoidon jälkeen julkisessa sairaalassa on päättynyt.

Tiesitkö, että ei ole normaalia että menkat on niin kipeät että tarvitsee jatkuvasti särkylääkkeitä, ei pysty suoriutuma...
09/11/2022

Tiesitkö, että ei ole normaalia että menkat on niin kipeät että tarvitsee jatkuvasti särkylääkkeitä, ei pysty suoriutumaan normaalista arjesta tai joutuu jäämään sairaslomalle? Endometrioosia sairastaa vähintään yksi kymmenestä naisesta. Ota selvää endometrioosista kuuntelemalla meidän uusin jaksomme, jossa keskustelemme endometrioosiin perehtyneen naistentautien erikoislääkärin Päivä Rahkola-Soisalon kanssa endometrioosin diagnosoimisesta ja hoidosta. Miksi näinkin yleinen sairaus on niin huonosti diagnosoitu ja hoidettu?

Tässä jaksossa yhteistyössä kanssamme on ja gynekologinen potilasjärjestö ❤️

Kauden toisessa jaksossa sukelletaan  gynekologin Satu Wedenojan huoneeseen ja käydään läpi mitä siellä gynekologin vast...
04/11/2022

Kauden toisessa jaksossa sukelletaan gynekologin Satu Wedenojan huoneeseen ja käydään läpi mitä siellä gynekologin vastaanotolla oikein tapahtuu! Tarvitseeko käyntiin jotenkin valmistautua? Pitääkö tehdä alapesut? Mistä kaikesta gynekologin käynti koostuu ja mitä vastaanotolla tehdään? Voiko tulla jos on menkat ja milloin yleensäottaen edes kannattaa vastaanotolle mennä? Käydään läpi erilaisia vastaanotolla tehtäviä tutkimuksia kuten papa, seksitautinäytteet, ultraäänitutkimus, kolposkopia, loop-hoidot, pipellenäytteet ja kohdun tähystys eli hysteroskopia. Entäs jos haluaa tulla selvittämään hedelmällisyytensä tilaa? Kaikki tämä ja vielä vähän lisää selviää tästä jaksosta. Tervetuloa kuuntelemaan, jakso on julkaistu!

Kaikki menkoista - jakso on nyt julkaistu! Kuuntele Spotifyssa, Apple Podcasteissa tai Suplassa 😍         Yhteistyössä  ...
24/10/2022

Kaikki menkoista - jakso on nyt julkaistu! Kuuntele Spotifyssa, Apple Podcasteissa tai Suplassa 😍 Yhteistyössä ❤️

Ensi maanantaina neljännen kauden eka jakso tulee ulos! Ja hei. Aiheena kaikkien lempparit: menkat, kuukautiset, puolukk...
19/10/2022

Ensi maanantaina neljännen kauden eka jakso tulee ulos! Ja hei. Aiheena kaikkien lempparit: menkat, kuukautiset, puolukkaviikot, Japaniviikot, you name it! Tuu ihmeessä kuuntelee mikä on normaalia ja mikä ei! Meillä on ihana asiantuntija, erikoislääkäri Päivi Rahkola-Soisalo juttelemassa meidän kanssa aiheesta. Ootko aina miettinyt onko normaalia, että vuodon seassa tulee hyytymiä tai että Buranaa pitää vetää pakettikaupalla? Jos oot niin laita muistutus kännykkään klo 6:00! 🤗

Osoite

Helsinki

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kätilön kahvitunti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kätilön kahvitunti :lle:

Videot

Jaa

Kategoria



saatat pitää myös