UutisOiva

UutisOiva UutisOiva on Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Viljakkalan paikallislehti.

Perusteluita kuultiin niin Luhalahden koulun puolesta kuin lakkauttamisen näkökulmasta, kun Ikaalisten kaupunginvaltuust...
18/06/2024

Perusteluita kuultiin niin Luhalahden koulun puolesta kuin lakkauttamisen näkökulmasta, kun Ikaalisten kaupunginvaltuusto päätti eilen lakkauttaa Luhalahden koulun.

Hiljaisuus oli käsinkosketeltava, kun Ikaalisten kaupunginvaltuusto oli maanantai-iltana hyväksynyt palveluverkkoselvityksen, johon kuului Luhalahden koulun yhdistäminen Tevaniemen kouluun. Paikalla oli nimittäin kymmeniä luhalahtelaisia yleisön edustajia, jotka pitivät ennen kokousta mieleno...

Hämeenkyrössä tehdään tänä kesänä paljon tietöitä. 🗝
18/06/2024

Hämeenkyrössä tehdään tänä kesänä paljon tietöitä. 🗝

Taajama-alueiden tiestöllä Hämeenkyrössä tehdään kunnostustöitä useassa kohteessa kesän aikana. Väyläviraston toimeksiannosta kunnostustöitä urakoi Oteran Oy, jonka työpäällikkö Timo Niemi kertoo ensimmäisenä olevan vuorossa Ristamäentien alkupää kirkonkylällä.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa Karhen vanhan koulurakennuksen purkulupa-asiassa. Ylöjärven kaupunki on a...
18/06/2024

Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa Karhen vanhan koulurakennuksen purkulupa-asiassa. Ylöjärven kaupunki on aikeissa hakea valituslupaa. 🗝

Karhen vanhan koulurakennuksen purkulupahakemuksen kohtalo saattaa ratketa vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO). Ylöjärven kaupunki on hakemassa valituslupaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden antamaan päätökseen.

Luhalahden koulun ovet menevät säppiin ensi lukuvuoden päätteeksi. Valtuuston tiiviistä keskustelusta raportoimme huomen...
17/06/2024

Luhalahden koulun ovet menevät säppiin ensi lukuvuoden päätteeksi. Valtuuston tiiviistä keskustelusta raportoimme huomenna tiistaina.

Luhalahden koulun ovet menevät säppiin syyslukukauden 2025 alusta lähtien. Koulun lakkauttamisesta ja yhdistämisestä Teveniemen kouluun päätettiin maanantai-iltana Ikaalisten kaupunginvaltuustossa tiiviin ja pitkän keskustelun sekä äänestyksen jälkeen.

Valtiovarainministeriö hylkäsi Parkanon ehdotuksen rajan siirrosta.
17/06/2024

Valtiovarainministeriö hylkäsi Parkanon ehdotuksen rajan siirrosta.

Valtiovarainministeriö ei lämmennyt Parkanon ehdotukselle siirtää Parkanon rajojen sisäpuolella oleva Ikaalisten kaupunkiin kuuluva 208 hehtaarin erillisalue eli enklaavi osaksi Parkanoa, vaan hylkäsi esityksen. Ehdotuksen kohteena ollut Rukonevan enklaavi kuuluu Kangaslammin energiahankealuee...

Nouskilaiset juoksivat huikeasti Lakia-Jukolassa. Mitalisijoitus oli seuran ensimmäinen lähes 50 vuoteen. 🗝
17/06/2024

Nouskilaiset juoksivat huikeasti Lakia-Jukolassa. Mitalisijoitus oli seuran ensimmäinen lähes 50 vuoteen. 🗝

Tunnelma Kauhavan lentokentän kiitoradan reunaan pystytetyn Ikaalisten Nousevan-Voiman seurateltalla oli sunnuntaiaamuna huipussaan. Nouski oli pitkän odotuksen jälkeen tehnyt nappisuorituksen Jukolassa.

Seudun oppilaitokset kiinnostivat yhteishaussa. 🗝
15/06/2024

Seudun oppilaitokset kiinnostivat yhteishaussa. 🗝

Peruskoulunsa tänä keväänä päättäneiden yhteishaun tulokset valmistuivat eilen torstaina, ja seudulla eniten kiinnostivat perinteisesti yhteishaussa haettavat koulutukset kuten Ammatti-instituutti Iisakin eri ammatilliset koulutukset ja lukiokoulutus. Hämeenkyröläiseen F.E

Luhalahden koulua puolustetaan mielenosoituksella maanantaina ennen Ikaalisten kaupunginvaltuuston kokousta. 🗝
14/06/2024

Luhalahden koulua puolustetaan mielenosoituksella maanantaina ennen Ikaalisten kaupunginvaltuuston kokousta. 🗝

Luhalahden alueen väki jatkaa kampanjointiaan kyläkoulunsa säilyttämisen puolesta aivan maanantaiseen kaupunginvaltuuston kokoukseen asti. Valtuuston päätettävänä on tulevana maanantaina 17.

Hämeenkyrö Pride järjestetään perjantaina 14. kesäkuuta kunnantalon puistossa Härkikujalla. 🗝
13/06/2024

Hämeenkyrö Pride järjestetään perjantaina 14. kesäkuuta kunnantalon puistossa Härkikujalla. 🗝

Hämeenkyrö Pride -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa perjantaina. Tapahtuman suojelijana toimii kansanedustaja Lotta Hamari, joka myös pitää tilaisuudessa puheen.

Ylöjärvellä valmistellaan palveluverkon karsimista lähivuosina. Kultakylän päiväkoti saatetaan lakkauttaa ensi vuonna ja...
12/06/2024

Ylöjärvellä valmistellaan palveluverkon karsimista lähivuosina. Kultakylän päiväkoti saatetaan lakkauttaa ensi vuonna ja Karhen koulu 2027. 🗝

Ylöjärven lähivuosien taloussuunnitelmissa on tarjolla tylyjä näköaloja Viljakkalaan. Kaupunginhallitukselle esiteltävässä suunnittelukehyksessä esitetään muun muassa Kultakylän päiväkodin lakkauttamista jo ensi vuonna ja Karhen koulun lakkauttamista syksyllä 2027.

Leppäkoski Group Oy:llä on kaksi viikkoa aikaa kutsua koolle ylimääräinen yhtiökokous. Vaatimus on toimitettu yhtiölle 1...
12/06/2024

Leppäkoski Group Oy:llä on kaksi viikkoa aikaa kutsua koolle ylimääräinen yhtiökokous. Vaatimus on toimitettu yhtiölle 11. kesäkuuta. 🗝

Ikaalinen ja Parkano ovat toimittaneet Leppäkoski Groupille vaatimuksen ylimääräisen yhtiökokouksen koollekutsumiseksi. Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitanen kertoo, että kaupungit toimittivat vaatimuksen yhtiölle tiistaina 11.

Luhalahden koulun alueen asukkaat vastustavat tiukasti koulun lakkauttamista, tästä käytiin tiistai-illan kuulemistilais...
12/06/2024

Luhalahden koulun alueen asukkaat vastustavat tiukasti koulun lakkauttamista, tästä käytiin tiistai-illan kuulemistilaisuudessa yli nelituntinen keskustelu.

Oman koulun puolustaminen on Luhalahden koulun alueella asuville sydämen asia. Tästä saatiin jälleen yksi näyte, kun kymmenet kyläläiset tulivat Luhalahden koululle kuulemistilaisuuteen, jonka aiheena oli esitys koulun lakkauttamisesta ja Tevaniemen kouluun yhdistämisestä syyslukukaudesta 2...

Omaishoitajien kuukausitapaamisissa on tarjolla virkistystä ja vertaistukea. Ja kahveeta. 🗝
12/06/2024

Omaishoitajien kuukausitapaamisissa on tarjolla virkistystä ja vertaistukea. Ja kahveeta. 🗝

Aurinkorinteelle on kesäkuun toisena maanantaina kokoontunut reilut 20 hämeenkyröläistä omaishoitajaa. Kerran kuukaudessa pidettäviä tapaamisia emännöi Tampereen Seudun Omaishoitajat ry:n vastaava omaistoiminnan ohjaaja Taina Alanen, m***a pääosassa ovat omaishoitajat ja heidän hoidettav...

Kesän keskeltä vähän talvisempi uutinen: kunta päätti uuden jääkiekkokaukalon hankinnasta.
10/06/2024

Kesän keskeltä vähän talvisempi uutinen: kunta päätti uuden jääkiekkokaukalon hankinnasta.

Koulukeskus Pääskyn liikuntapaikalle saadaan ensi syksynä uusi jääkiekkokaukalo. Kunnanhallitus hyväksyi kaukalon hankinnan Vepe-Icepro Oy:ltä vajaan 43 000 euron hinnalla.

Viljakkalan kirkonmäelle sunnuntaina osunut syöksyvirtaus teki rujoa jälkeä. 🗝
10/06/2024

Viljakkalan kirkonmäelle sunnuntaina osunut syöksyvirtaus teki rujoa jälkeä. 🗝

Syöksyvirtaus iski Viljakkalan keskustaan sunnuntaina alkuiltapäivästä. Viljakkalan VPK:n hälytysosaston johtaja Jani Snellman kertoo, että ensimmäinen hälytys VPK:lle tuli kello 13.1

Nouskin Teemu Oksanen on edustamassa Suomea tänä kesänä sekä MM- että EM-kisoissa, kun kamppaillaan suunnistuksen arvoki...
07/06/2024

Nouskin Teemu Oksanen on edustamassa Suomea tänä kesänä sekä MM- että EM-kisoissa, kun kamppaillaan suunnistuksen arvokisamitaleista. 🗝

Ikaalisten Nouseva-Voiman Teemu Oksanen on valittu edustamaan Suomea kaksiin kansainvälisiin arvikisoihin tänä kesänä. Nouskin kasvatti, Kangasala SK:n väreissä suunnistava Maiju Oksanen valittiin varalle MM-kisajoukkueeseen.

Luhalahden koulun lakkauttamisesitys eteni sivistyslautakunnasta kaupunginhallitukseen kahden äänestyksen jälkeen. 🗝
06/06/2024

Luhalahden koulun lakkauttamisesitys eteni sivistyslautakunnasta kaupunginhallitukseen kahden äänestyksen jälkeen. 🗝

IKAALINEN Ikaalisten kaupungin sivistyslautakunta päätti kahden äänestyksen jälkeen esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Luhalahden koulu lakkautetaan lukuvuoden 2024-2025 päätyttyä 1. elokuuta 2025.

Ikaalisten ja Parkanon kaupunginhallitukset päättivät, että kaupungit vaativat kutsumaan koolle Leppäkoski Groupin ylimä...
05/06/2024

Ikaalisten ja Parkanon kaupunginhallitukset päättivät, että kaupungit vaativat kutsumaan koolle Leppäkoski Groupin ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiön hallituksen vaihtamiseksi. 🗝

Ikaalisten kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Ikaalisten kaupunki vaatii kutsumaan koolle Leppäkoski Group Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiön hallituksen erottamiseksi ja uuden hallituksen nimittämiseksi. Ratkaisu oli kaupunginjohtaja Eeva Viitasen päätösehdotuksen mukai...

Kyröskosken toria päällystetään tänään ja huomenna. 🗝
04/06/2024

Kyröskosken toria päällystetään tänään ja huomenna. 🗝

Tämän vuoden aikana torin on tarkoitus saada uusi päällyste ja valaistus.

Ikaalisille on kertynyt alijäämää, ja kaupunginvaltuuston käsitellessä tilinpäätöstä kaupunginjohtaja Eeva Viitanen koro...
04/06/2024

Ikaalisille on kertynyt alijäämää, ja kaupunginvaltuuston käsitellessä tilinpäätöstä kaupunginjohtaja Eeva Viitanen korosti talouden sopeuttamisen tärkeyttä.

Ikaalisten kaupungin viime vuoden tilinpäätöksessä oleva 600 000 euron ylitys talousarvioon verrattuna nostatti kaupunginvaltuustossa äänestyksen tilinpäätöksen hyväksymisestä. Valtuusto lopulta päätti hyväksyä tilinpäätöksen, jonka loppusumma päätyi miinukselle noin 1,25 miljoon...

Tänään kokoontuva Ikaalisten ympäristölautakunta saa käsiteltäväkseen Horhalanperän tuulivoima-alueen vireille tulemisen...
04/06/2024

Tänään kokoontuva Ikaalisten ympäristölautakunta saa käsiteltäväkseen Horhalanperän tuulivoima-alueen vireille tulemisen jo toiseen kertaan. 🗝

Huomenna tiistaina kokoontuva Ikaalisten ympäristölautakunta saa käsiteltäväkseen Horhalanperän tuulivoima-alueen vireille tulemisen jo toiseen kertaan Horhalanperän alueelle, Ikaalisten ja Parkanon rajan molemmin puolin tuulivoimahanketta suunnittelee Metsähallitus, ja hanke on valtaosalta ...

Kunnanhallitus käytti otto-oikeutta koulukuljetuspäätökseen. Päätös syntyi täpärän äänestyksen jälkeen. 🗝
04/06/2024

Kunnanhallitus käytti otto-oikeutta koulukuljetuspäätökseen. Päätös syntyi täpärän äänestyksen jälkeen. 🗝

Hämeenkyrön kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan 22. toukokuuta tekemään päätökseen koulukuljetuksista ja palveluliikenteestä.

Heiska on nyt virallisesti myynnissä. Tarjouksia voi tehdä kesän loppuun asti.
04/06/2024

Heiska on nyt virallisesti myynnissä. Tarjouksia voi tehdä kesän loppuun asti.

Hämeenkyrön Heiskaa myydään nyt nettihuutokaupalla Huutokaupat.com -sivustolla.

– Opettajan kanssa tavatessamme todettiin että keskittyminen tunneilla sujuu ihan hyvin, eikä erityisen tuen tarvetta tä...
03/06/2024

– Opettajan kanssa tavatessamme todettiin että keskittyminen tunneilla sujuu ihan hyvin, eikä erityisen tuen tarvetta tällä hetkellä ole. Erityisopetusta ei ole tarvittu. Lääkkeet on lopetettu, eikä tarvita tapaamisia lääkärin ja muiden kanssa, kirjoittaa Luhalahteen muuttaneen oppilaan äiti. 🗝

Lapseni on käynyt Luhalahden koulua nyt vuoden. Kerron tässä kirjeessä hänen tarinansa.

Lukijan kuva 📸: Kannattaa laittaa kello soittamaan neljältä, niin voi jo 4.20 ihailla tällaista auringonnousua, kirjoitt...
03/06/2024

Lukijan kuva 📸: Kannattaa laittaa kello soittamaan neljältä, niin voi jo 4.20 ihailla tällaista auringonnousua, kirjoittaa taianomaisen kuvan ottanut Kari Hakala.

Projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta kertoo, että muutoksia toteutetaan Ahrolantiellä, Joenmutkantiellä, Häijä...
03/06/2024

Projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta kertoo, että muutoksia toteutetaan Ahrolantiellä, Joenmutkantiellä, Häijääntiellä, Ristamäentiellä ja Valtakadulla. 🗝

Sakari Ilomäki Hämeenkyrönväylä avattiin liikenteelle loppusyksystä 2022. Mittavaan hankkeeseen liittyy järjestelyjä, joissa osa paikallista tieverkkoa siirtyy valtiolta Hämeenkyrön kunnan vastuulle ja hallintaan.

Ikaalinen haluaa ylimääräisen yhtiökokouksen. 🗝
03/06/2024

Ikaalinen haluaa ylimääräisen yhtiökokouksen. 🗝

Leppäkoski Group Oy:n pienosakkaat, mukana muun muassa Ikaalisten kaupunki ja Parkanon kaupunki ovat käyneet neuvotteluja ylimääräisen yhtiökokouksen koollekutsumisesta. Osakkaat ovat pääosin samoja kuin osakkaat, jotka ovat vaatineet aluehallintovirastolta erityisen tilintarkastuksen toimit...

F.E. Sillanpään lukiossa lakitettiin tänään 39 uutta ylioppilasta. Keväällä 1974 kirjoittaneita riemuylioppilaita oli ke...
01/06/2024

F.E. Sillanpään lukiossa lakitettiin tänään 39 uutta ylioppilasta. Keväällä 1974 kirjoittaneita riemuylioppilaita oli kevätjulassa paikalla 22. 🗝

Kevään 2024 uudet ylioppilaat F.E.

Taas yksi sukupolvi ylioppilaita valmistui Ikaalisten lukiosta.
01/06/2024

Taas yksi sukupolvi ylioppilaita valmistui Ikaalisten lukiosta.

Kun Ikaalisten lukion tämän kevään tuore ylioppilas Leo Aila oli alakoululainen, hän ihaili penkkaripäivänä kuorma-auton lavalta nuoremmilleen karkkeja heittäviä, vanhoilta ja älykkäiltä vaikuttaineita abiturientteja. – Ajattelin, että minäkin haluaisin vielä jonain päivänä olla...

Nyt eletään valmistumisjuhlien aikaa, myös Ikaalisten kauppaoppilaitoksella ja Ikatalla.
31/05/2024

Nyt eletään valmistumisjuhlien aikaa, myös Ikaalisten kauppaoppilaitoksella ja Ikatalla.

– Hyvältä tuntuu, m***a en oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, tuumaa ikaalilainen Katri Koivisto hetkeä ennen Ikaalisten kauppaoppilaitoksen ja Ikaalisten käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen kevätjuhlan alkua. Itse hän on aivan juuri valmistumassa merkonomiksi, ja kertoo tilaisu...

Osoite

Nuijamiestentie 1
Hämeenkyrö
39100

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 13:00
Keskiviikko 09:00 - 13:00
Perjantai 09:00 - 13:00

Puhelin

+358331433100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita UutisOiva :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti UutisOiva :lle:

Videot

Jaa

Kategoria


saatat pitää myös