14/06/2023
Aikomus oli eilen illalla paistaa muutama sämpylä.
Laitoin taikina astiaan luomu kaurahiutaleita ja seesamin siemeniä hetkeksi likoamaan. Alkoi niin nukuttamaan että päätin nukkumisen olevan tärkeämpää, nostin taikinan alun jääkaappiin, nukuin suht hyvin ja nyt ovat sämpylät uunissa.
Raastoin taikinaan aamulla kolme porkkanaa.
Porkkanankeltaisia on tulossa...
Pe sin eilen ikkunat, en kuitenkaan ihan kaikkia, kun makuuhuoneen ikkunan pesin maanantaia. meinasin tippua tikkailta pari kertaa, tuppas huipoomaan, m***a nyt on ripustamatta yksi valoverho.
Kun on joko laiska, tai voimat lopussa, on pakko tehdä silloin tällöin sisun voimin, kun johonkin kykenee, aina en jaksa mitään. Hyvä näinkin, en valita. Moni asia on paremminkin kuin hyvin, kiitos tuonne korkeimmalle. Monella on huonomminkin, pitää olle onnellinen siitä mitä on.
Olen kyllä yksin, ajoittain tuntuu jopa yksinäiseltä, toisin kuin ennen, kun olin koko ajan menossa ja jotain puuhaamassa, kavereiden kanssa, tai yksin, m***a aika ei tullut pitkäksi.
Viihdyn kyllä yksi, jopa tuonne tuntureiden tuuliin haluan mennä omat ajatukset ainoa seura, koska en ole sellaista kaveri löytänyt, joka nauttisi siitä, että vain tuuli puhuu.
Itse puhun liikaakin, m***a tunturit sykähdyttävät rauhalla ja hiljaisuuden kuuntelemiseen.
Vanhaan kotimökkiin poikkesin muutamia vuosia sitten.
Pysähdyin porraskiven eteen, näin silmissäni hetken jolloin mieheni kanssa astuimme ensimmäisen kerran sisälle, käsi kädessä, mielessä onnellinen tulevaisuus ja perhe.
Kyyneleet valuivat poskille, muistin, kuinka isä ja äiti olivat vierainamme, lämmitimme leivin uunia, puuhellan kansi hehkui kuumana ja me olimme kaikki tähän kaikkeen onnemme kukkuloilla.
Nyt, kun seisoin porraskivellä, en voinut astua sisään. Oli vain ihailtava kauniita laineita järven pinnassa.Eivät hauet polskutlleet rantavedessä kutupuuhissa, kuten silloin ennen, kun niitä sai käsin kalastamalla. kalaa sa katiskalla, mateille laitoimme syksyllä niemen nokkaan veteen kutuhavuja mateille ja sieltä hiitä nousi. Makukin taivaallinen, keitto kelpasi meille ja muille.
Silloin oli vene ja katiska, pienet tulot riittivät, kalaa oli kesällä ja talvella, lihaa harvemmin. Elämä vaatimatonta, pinet tilat, m***a nuori, kuuma rakkaus mahtui pirttiin ja perhe mukaan.
Tuon mökin nurkissa puhui tuuli silloin ja nyt kun pihalla kuljin ja kuuntelin kaikkea, kaikissa muistoissa tuntui elämä, joka on mennyttä. Tuulen mukana palasivat mieleen monet pihapuutarhani kukat ja kasvit tuoksuineen, lehtien taipuminen tuulessa, perunankukkin aaltoilevat rivit ja kaikki ne näkymät kymmenin vuosien takakaa, kun pihalla tuulia kuuntelin.
Ei ole rakkaita käsiä halaamassa ovella, ei vihellystä, ei laulua, ei niitä kiusoittelevia virnistyksiä joista nyt olisi ollut usein iloa. Vaivatkin lievittyvät kun on onnellinen ja voi jakaa kiusalliset kivutkin, edes sanoina.
Pumattomuus onkin yksi paha yksin eläjälle. Kaikki puhumiseen liittyvät lihakset poskilla, leukaperissä, kaulalla, niskassa ja silmissä laiskistuvat, veltostuvat, ja katseesta tulee ilmeettömämpi, suorastaan tylyksi sanoisin ilmettäni.
Pitää puhua yksi.
Pitää ja puhun. Kaupassa niitä ihmetteleviä katseita saankin, kun huomaan puhuvani ääneen sielläkin, kotona loruilen ja kiroilen, koska rumiaakin sanoissa on äänteitä jotka tuntuvat poskilihaksissa. Irvistä, hymyile ja puhu ääneen, vaikka joku kuulisikin. Kaupassa katsovat joskus kuulijat kuin olisin jostain vieraalta planeetalta, kun puhun yksin. "Ai, minuhan piti ostaa sitä leivinpaperia ja nyt muistan sen voinkin. Onkohan täällä sitä luomumaitoa arlalta, se on loppu..." Jos muita asiakkaita onnäkyvissä, mietin mielessäni, m***a tuleehan sitä puhuttua nuo mietteet ääneenkin.
On tervettä ja terveellistä puhua, puhua , nauraa ja itkeä, tarpeeseen ja tarpeettomasti.
Pliis. Ettehän katso yksinpuhujaa kuin hullua kukkoa, joka laulaa jokaiselle ohikulkijalle, kärpäsellekin.
