Sisällöntuottaja - Katri Huhtala

Sisällöntuottaja - Katri Huhtala Copywriter, some sisällöt, blogit artikkelit,
nettisivujen sisällöt, uutiskirjeet sekä projektinhallinta. Graafinen suunnittelu, julisteet sekä mainokset.

Haluan auttaa sinua luomaan omaa menetystarinaasi!

Olen ollut viimeiset puoli vuotta Mainossatamassa RekryKoulutuksessa ja nyt työssä oppiminen on tullut päätökseen.💛Kaikk...
27/09/2022

Olen ollut viimeiset puoli vuotta Mainossatamassa RekryKoulutuksessa ja nyt työssä oppiminen on tullut päätökseen.💛

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja jotenkin tulee tosi tunteelliseksi, kun harjoitteluaika täällä Forssassa päättyy huomenna.
Olen 35 vuoteen ikään mennessä kohdannut useita erilaisia työpaikkoja ja esimiehiä, m***a viimeisen kolmen vuoden aikana olen saanut työskennellä todella tasapainoisten ja itsevarmojen ihmisten kanssa. Olen ollut tasavertainen työntekijä, saanut paljon vastuuta ja minuun on luotettu, vaikka työtehtäväni on ollut oppia uutta ja opiskella digitaalisen markkinoinnin ammattilaiseksi.

Kun minua lähdettiin uudelleen kouluttamaan kolme vuotta sitten, en edes villeimmissä unelmissa kuvitellut, että minut hyväksyttäisiin työmaailmassa sellaisena kuin olen. Koulu on tuottanut nuorena vaikeuksia ja monissa aiemmissa työpaikoissa nähtiin vain kaikki huonot puoleni.

On oman hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää, minkälaisessa ympäristössä töitä teet. Minulla on ollut esimiehiä, jotka on vähätellyt, arvostellut, jättänyt tukematta työntekijöitä ja äärimmäisen hyviä manipuloimaan ja saamaan näyttämään asiat omaksi edukseen. Milloin olet ollut vääränlainen, kysynyt vääriä kysymyksiä tai olosi on tehty täysin arvottomaksi.

Hyvää ja kannustavaa työympäristöä arvostaa aivan eri tavalla, koska on nähnyt hyvän vastakohdan ja elänyt siellä vuosikaudet.👊

Nyt itsevarmuus omaan tekemiseen on kasvanut valtavasti ja tiedän että ansaitsen työntekijänä parempaa.
Olen niin mielettömän ylpeä itsestäni, koska se matka, jonka olen kulkenut on ollut maailmaa järisyttävä. Teininä vaikeudet oppia loi huonommuuden tunteen, etten osaa enkä pysty, m***a nyt voin sano osaavani ja olen alalla joka saa minut haluamaan oppimaan lisää joka päivä. Yleensä se oppilas ei ole viallinen, vaan haastaa opettajan opettamaan uudella tavalla.

Ihanaa tiistaita.🌧🍁

Kerroin aiemmin kuinka minut on valittu Sami Minkkisen osaajapankkiin yhdeksi valmentajaksi.😍💯❤Nyt osaajapankin valmenta...
20/01/2022

Kerroin aiemmin kuinka minut on valittu Sami Minkkisen osaajapankkiin yhdeksi valmentajaksi.😍💯❤
Nyt osaajapankin valmentajat on julkaistu ja minut löytää osoitteesta

https://osaajapankki.samiminkkinen.fi/expert/11

Kivaa tulevaa viikonloppua!🤗❤

Elämä on täynnä pieniä ihmeitä!♡ "Sinun ilmoituksesi on hyväksytty!"Minut on valittu Sami Minkkisen osaajapankkiin yhdek...
11/01/2022

Elämä on täynnä pieniä ihmeitä!♡

"Sinun ilmoituksesi on hyväksytty!"

Minut on valittu Sami Minkkisen osaajapankkiin yhdeksi valmentajista!🙏❤😍
Olen niin kiitollinen tästä, ettei mitään järkeä.

Olen sisällöntuotannon lisäksi myös virallisesti NLP- valmentaja.

Mitä se siis tarkoittaa?

NLP (neuro linguistic programming) eli neurolingvistinen ohjelmointi on soveltavan psykologian suuntaus, jonka tavoitteena on:❤
• pyrkiä parantamaan ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia
• parantaa muun muassa ajattelu- ja tunnetaitoja
• parantaa vuorovaikutustaitoja
• tapoja kehittää itseään
• ymmärtää muita

NLP pyrkii hyvään ja antaa työkaluja muiden ihmisten tukemiseen ja auttamiseen sekä ennenkaikkea työkaluja itsellesi.

NLP auttaa saamaan suhteellisen nopeitakin tuloksia.

Maailmassa ei ole epäonnistumista, on vain erilaisia lopputuloksia.💯❤
Meillä jokaisella on valmiiksi sisällään voimavara jota muutokseen tarvitsee.👆❤

Mitä hyvää sinulle on tapahtunut tänään?😍
Toivon ihanaa päivää teille jokaiselle.💙❄☃️

Terkuin ♡
Katri

Sydämellinen kiitos jokaiselle kuluneesta vuodesta.🙏💙 Paljon on vuosi 2021 opettanut ja kaikkea oppimaani pystyn hyödynt...
31/12/2021

Sydämellinen kiitos jokaiselle kuluneesta vuodesta.🙏💙
Paljon on vuosi 2021 opettanut ja kaikkea oppimaani pystyn hyödyntämään tulevaisuudessa.

Ilolla ja kiitollisuudella otetaan vastaan vuosi 2022!❄🤍💯 Tuokoon tuleva vuosi mukanaan menestystä, terveyttä, iloa, onnea ja rakkautta.

24/12/2021

Hyvää ja rauhallista Joulua toivon teille jokaiselle!❄☃️🎄🎁💙
Jouluna itselle tärkeintä on syödä, rauhoittua, nukkua, olla läsnä ja liikkua. Kaikkea sopivassa määrin.

Toivottavasti jokainen teistä on saanut nauttinut joulusta rentoutuen.🎄🎁

❤: Katri

Sain tänään pikkuveljeltä linkin hänen Twitter tilille ja olin aivan ällikällä lyöty kuinka taitava ja lahjakas veli min...
22/11/2021

Sain tänään pikkuveljeltä linkin hänen Twitter tilille ja olin aivan ällikällä lyöty kuinka taitava ja lahjakas veli minulla on!💯👌🤩
Olen kyllä tiennyt, kuinka hyvä piirtäjä Niko on, m***a tämä oli kyllä aivan mullistavaa.😄

Tämä saa miettimään, että kuinkahan paljon meillä on Suomessa ihmisiä joilla on näin uskomattoman upeita luovantyön taitoja?🖤

Upeaa aurinkoista uutta viikkoa kaikille.☺

Kotona työskentely tuo monelle yrittäjälle haasteet ergonomian kanssa.Myös minä olen aiemmin työskennellyt läppäri sylis...
17/11/2021

Kotona työskentely tuo monelle yrittäjälle haasteet ergonomian kanssa.
Myös minä olen aiemmin työskennellyt läppäri sylissä sohvalla, joka ei ole ollut ihanteellista.
Nyt sain vihdoin kotiin kunnollisen työpisteen ja olen siitä suunnattoman iloinen ja kiitollinen.🙏🖤
Omaa luovutta ja inspiraatiota vauhdittaa myös kiva viihtyisä työympäristö.

Ihanaa keskiviikkoa teille jokaiselle.🖤

Sateista perjantaita ihmiset!🖤🌧Mietin kuinka moni murehtii näin syksyllä ja talvella omaa huonoa jaksamista ja kuinka en...
05/11/2021

Sateista perjantaita ihmiset!🖤🌧
Mietin kuinka moni murehtii näin syksyllä ja talvella omaa huonoa jaksamista ja kuinka energiat on kesän jälkeen ihan lopussa.
Harva kuitenkaan muistaa huolehtia riittävästä ravintolisien ja vitamiinien saannista.

Itselle yrittäjänä oma hyvinvointi ja hyvä energia on tärkein prioriteetti, koska ilman hyvinvointia ja energiaa häviää työstä tuottavuus.
Nyt syksyllä huomasin ettei kehoni palaudu treeneistä, mieli on matalalla, näkö on sumea, päässä heittää, syke on korkealla, hengästyttää, väsyttää ja yleinen vointi oli muutenkin todella huono. Oireita oli useita eikä niille ei syntynyt järkevää selitystä.☠

Onneksi kuitenkin tutkin asiaa ja osasin pyytää lääkäriltä ferritiini arvojen mittausta ja sain tietää kuinka omat arvot oli pielessä.

Ferritiini eli varastorauta vaikuttaa moniin tärkeisiin asioihin meidän kehossa. Suurin osa raudasta kuluu punasolujen muodostamiseen ja hapen kuljettamiseen keuhkoista kudoksiin.
Ferritiini arvot kannattaa mittauttaa jos
▪️olet kasvissyöjä
▪️sinulla on runsaat kuukautiset
▪️sinulla on jokin suolistosairaus
▪️olet ollut onnettomuudessa ja olet menettänyt paljon verta
▪️urheilet paljon
▪️olet luovuttanut verta
▪️olet raskaana
▪️olet iäkkäämpi ihminen

Jos koet syksyisin valtavaa väsymystä, raajat tuntuu raskaalta, nukut poikkeuksellista enemmän ja olet aina väsynyt, kannattaa tutkia mistä olosi johtuu. Jatkuva väsymys ei ole normaali olotila.
Muista taistella omista oikeuksistasi ja vaatia asioiden tutkimista. Tunnet kyllä oman kehosi jos sinulla ei ole kaikki kunnossa. Sinun ei kuulu tyytyä mihinkään tai taistella olosi kanssa.☝☺

Toivon energistä viikonloppua teille jokaiselle!💯💥😍

Hämeen Yrittäjillä ollessani työharjoittelu jaksolla lähes vuoden, opin kirjoittamaan sisältöjä, sekä olemaan aidosti si...
27/10/2021

Hämeen Yrittäjillä ollessani työharjoittelu jaksolla lähes vuoden, opin kirjoittamaan sisältöjä, sekä olemaan aidosti sitä mitä olen.☺
Oikeanlainen työ ympäristö antaa työntekijöiden kasvaa, sekä on tukemassa henkistä kasvua.
Työpaikalla itsessään on meihin jo todella suuri vaikutus ja siksi hyvä ilmapiiri on tuottavuuden kannalta todella tärkeää.🍁

https://www.yrittajat.fi/hameen-yrittajat/a/blogit/jokaisen-kuuluisi-loytaa-oma-kutsumuksensa

Kolumni | Katri Ahonen Työskentelin useamman vuoden varastotyöntekijänä ja jouduin onnettomuuteen kesällä 2018, jossa molemmat käteni katkesivat jäädessäni laukkaavan hevosen ...

Minulle on tapahtunut niin paljon hyviä asioita jo pelkästään eilisen ja tämän päivän aikana, että voisin itkeä onnesta....
19/10/2021

Minulle on tapahtunut niin paljon hyviä asioita jo pelkästään eilisen ja tämän päivän aikana, että voisin itkeä onnesta.🙏😍
Vasta alkaneelle yrittäjälle positiiviset asiat on onnenpotkuja joista kannattaa kiitollisuudella osata nauttia.

Ilokseni olen saanut aloittaa työt ensimmäisten valmennettavien asiakkaideni kanssa.😍
Tällä yrittäjällä on m***a rautaa tulessa m***a kyllä valmennustyö saa koko sydämeni liekkeihin.🔥

Onneksi lähdin tekemään oman elämäntapamuutoksen koska siitä on ollut valtavasti apua koko elämäni laadun parantamisessa.

Ihanaa päivää teille jokaiselle.🍁🌞

Urasi aikana eteesi saattaa tulla monenlaisia epäilijöitä tai ihmisiä ketkä ei usko sinun tekemiseesi senttiäkään. Vaikk...
15/10/2021

Urasi aikana eteesi saattaa tulla monenlaisia epäilijöitä tai ihmisiä ketkä ei usko sinun tekemiseesi senttiäkään. Vaikka mikä tai kuka tahansa sinua epäileekin, ovat nuo tilanteet sinun mahdollisuutesi oppia uskomaan itseesi enemmän.💯❤

Uskosi omaan tekemiseen saattaa toisinaan horjua ja vaikka tulevaisuus näyttäisi kuinka epävarmalta, pelottavalta tai synkältä tahansa, sinä pystyt siihen kyllä. Älä anna muille valtaa määrätä omasta kohtalostasi.
Loppujenlopuksi ainoa kuka sinuun ja sinun juttuusi uskoo eniten olet sinä itse‼️❤

Ohita kaikki lauseet ettet muka pysty tai et ole tarpeeksi hyvä, koska sinä pystyt kyllä. Se mikä sinua täällä maailmassa johdattaa on oma visiosi ja tavoitteesi. Älä anna muiden mielipiteiden viedä sitä sinulta.
Olet ansainnut kaiken hyvän.❤

Rauhallista ihanaa viikonloppua!🌧☺

12/10/2021

Tiesitkö, että sisällöntuotannon lisäksi, minulla on myös vaatteiden maahantuontiyritys⁉️❤

Vaatebrändi De P**a Madre 69 on ainutlaatuinen street vaatemerkki, jollaista en ole nähnyt missään muualla aikaisemmin.
On todella siistiä päästä edustamaan tätä brändiä Suomessa.😊💪

Usko siis aina itseesi ja omaan tekemiseen, koska se on se voimavara joka vie sinut pitkälle, vaikka kukaan muu ei uskoisi!💯❤

Sateista tiistaita ihmiset.🌧

https://deputamadre69official.it/fi/

De P**a Madre 69 -vaatemerkin virallinen verkkokauppa

Pidin tänään aamulla Marikalle some koulutusta, jotta hän saa enemmän varmuutta omaan somen tekemiseen‼️🔥❤Jake toimitti ...
07/10/2021

Pidin tänään aamulla Marikalle some koulutusta, jotta hän saa enemmän varmuutta omaan somen tekemiseen‼️🔥❤
Jake toimitti tietenkin hyvin tärkeää assistentin tehtävää ja halusi osallistua koulutukseen omalla läsnäololla.

Eläimillä on rauhoittava vaikutus ja pelkästään eläimen silittäminen saa sydämen sykkeen laskemaan. Siksi meillä kotona voidaan pitää koulutuksia ainoastaan eläinrakkaille ihmisille, koska Jake on hyvin vahvasti läsnä kaikessa.😄

Kirjoitin eilen pitkän tekstin siitä kuinka outoa on joutua keskelle tilannetta, johon en enää bisneselämässä uskonut pä...
05/10/2021

Kirjoitin eilen pitkän tekstin siitä kuinka outoa on joutua keskelle tilannetta, johon en enää bisneselämässä uskonut päätyväni.
Päätin kuitenkin poistaa aikaisemman tekstin, koska koen että haluan antaa asian olla.❤

Vaikka joku haluaa mustamaalata minua yrittäjänä, niin ehkä se kertoo sen ihmisen pahasta olosta ja hänen tavastaan toimia tässä maailmassa.
Muiden ihmisten sanomisiin ja tekemisiin emme voi vaikuttaa, m***a omaan voimme. Niin ikävää kuin se onkin, on silti helpointa hyväksyä että tässä maailmassa on ilkeitä ja pahantahtoisia ihmisiä jotka ei halua muille ihmisille hyvää.

Jatkossa aion oppia luottamaan omaan intuitioon siitä kenen kanssa haluan tehdä yhteistyötä.
Vaikka tämän ihmisen tavoite olisi tuhota maineeni yrittäjänä niin pärjään kyllä.😊❤
Olen tilanteessa jossa vaaditaan uskoa omaan tekemiseen ja kasvaa tilanteen yläpuolelle, koska maailmassa on paljon asioita joihin ei itse voi vaikuttaa.
Mitä ikinä tämä tilanne minulle opettaakin, aion ottaa opit talteen ja keskittyä koko sydämestä työhöni.

Kivaa sateista tiistaita ihmiset!🍁🌧

Yrittäjyydessä on hienoa se, että sun on rohkeasti hypättävä uuteen, vaikka kuinka pelottaisi.Siinä on hienoa myös se, e...
14/09/2021

Yrittäjyydessä on hienoa se, että sun on rohkeasti hypättävä uuteen, vaikka kuinka pelottaisi.
Siinä on hienoa myös se, että sulla on vapaus valita kenen kanssa teet ja kuinka paljon haluat tehdä töitä.💯❤

Olen urani alku metreillä kohdannut monia erilaisia tilanteita, jossa on opeteltava sanomaan ei kiitos!
On todella tärkeää, että yhteistyö on sujuvaa ja helppoa molempiin suuntiin, niin että se palkitsee eikä vie energiaa kaikesta muusta elämässä.

Tee työtä ihmisten kanssa ketkä arvostavat työtäsi.
Rakentavaa palautetta on aina hyvä saada, jotta voi kehittyä paremmaksi, m***a haukkumista, vähättelyä tai mollaamista ei kenenkään tarvitse sietää!☝❤

Toivon teille jokaiselle mahtavaa viikkoa!🍁🙏

Minun työn ehdottomasti mahtavin puoli on se, että saan kirjoittaa ihmisten näköisiä tarinoita.💟Tässä uusin artikkeli Ja...
03/09/2021

Minun työn ehdottomasti mahtavin puoli on se, että saan kirjoittaa ihmisten näköisiä tarinoita.💟
Tässä uusin artikkeli Jaana Visulaakasta, joka opetteli uudelleen kävelemään ja silti nousi vuosia myöhemmin fitness- kisojen lavoille useita kertoja.

Jaana on mielettömän vahva ja positiivinen yrittäjä, joka näyttää esimerkkiä muille omalla asenteellaan. Tälle naiselle mikään ei ole mahdotonta.

Kiitos Jaana, että jaoit tarinasi ja sain kirjoittaa tämän artikkelin!🙏💟

Minulle on tärkeintä tuoda asiat esille sen ihmisen näkökulmasta kenestä kirjoitan, koska tämä on aina heidän tarinansa eikä minun.☝☺
https://www.yrittajat.fi/hameen-yrittajat/a/uutiset/655721-yrittajan-pitka-tie-kuntoutus-alkoi-kavelyn-uudelleen-opettelusta-ja-paatyi-body

Moni olisi voinut luovuttaa, m***a Jaana Visulaakalle se ei ollut vaihtoehto. Edessä oli kuntoutus, uran ja elämän suunnan vaihto sekä muutto Hämeenlinnaan.

Lähtiessäni yrittäjäksi-  oma hyvinvointi korostui tärkeimmäksi prioriteetikseni. Kuinka voisin huolehtia itsestäni pare...
31/08/2021

Lähtiessäni yrittäjäksi- oma hyvinvointi korostui tärkeimmäksi prioriteetikseni.
Kuinka voisin huolehtia itsestäni paremmin?
Teen itse oman työni ja haluan aina tehdä työni parhaalla mahdollisella tavalla.😊

Jokaisen olisi tärkeää muistaa, että terveys on kaikki mitä sinulla on ja sen eteen kannattaa tehdä töitä!

Luovan työn tekijänä huomaan liikunnan lisäävän enemmän tehokasta työaikaa ja vaikuttavan koko päivän vireystilaan.
Kävely ja metsä yhdessä saa ajatukseni virtaamaan kunnolla.
Jokaisen kuuluisi tehdä työtään omalla tavallaan, koska jokaisella on itselle paras tapa toimia.
Luovan työn etu on työskennellä missä ja koska tahansa, ajasta ja paikasta riippumatta.

Uskon vahvasti elämässä tasapainon löytymiseen esimerkiksi tasapaino työn ja arjen välillä, koska jokainen elämän osa-alue kaipaa aikaa ja keskittymistä.🍀💚
Ravitsemalla kehoa ja liikkumalla enemmän, saa hyvää energiaa tehdä omaa työtään.

Kivaa aurinkoista elokuun viimeistä päivää!🍁

11 kuukauden harjoittelujaksolla Hämeen Yrittäjillä löysin oman kutsumukseni kirjoittaa sisältöjä. 🤩 Kirjoittaminen on y...
24/08/2021

11 kuukauden harjoittelujaksolla Hämeen Yrittäjillä löysin oman kutsumukseni kirjoittaa sisältöjä. 🤩
Kirjoittaminen on yksi tapa tuoda esille luovaa puoltani.

Tässä kirjoittamassani kolumnissa kerron, kuinka tärkeää jokaiselle olisi löytää oma kutsumuksena ja tehdä työtä josta nauttii! 😊

Jos et vielä tiedä mitä se voisi olla, niin kokeile uusia asioita ja mieti asioita mitä tykkäät tehdä.
Unelmien työ voi myös koostua useista eri ammateista.

https://www.yrittajat.fi/hameen-yrittajat/a/blogit/jokaisen-kuuluisi-loytaa-oma-kutsumuksensa

Kolumni | Katri Ahonen Työskentelin useamman vuoden varastotyöntekijänä ja jouduin onnettomuuteen kesällä 2018, jossa molemmat käteni katkesivat jäädessäni laukkaavan hevosen ...

Aloitin HLPK  kanssa yhteistyön ja olen todella kiitollinen, kun pääsen tekemään Lentiskerhon some tiimissä hommia. 🙏☺
23/08/2021

Aloitin HLPK kanssa yhteistyön ja olen todella kiitollinen, kun pääsen tekemään Lentiskerhon some tiimissä hommia. 🙏☺

Sain tänä kesänä suunnitella Wet'n Wildin tapahtumiin julisteet. Tuli aika hienot! 😊👌🖤
19/08/2021

Sain tänä kesänä suunnitella Wet'n Wildin tapahtumiin julisteet.

Tuli aika hienot! 😊👌🖤

Osoite

Hämeenlinna
13300

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sisällöntuottaja - Katri Huhtala :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Videot

Jaa


Muut Digitaalisen sisällön sisällöntuottaja Hämeenlinna :ssa

Näytä Kaikki

saatat pitää myös