Viranomaisuutiset.fi - Kanta-Häme

Viranomaisuutiset.fi - Kanta-Häme Suomen luetuin tilanne- ja rikosmedia. Uutisoimme mm. poliisin ja pelastuksen tehtävistä Suomessa. Uutiset Kanta-Hämeen maakunnasta.

Poliisipartio mittasi Yhtiönkadulla henkilöautolle ylinopeutta 30 kilometriä tunnissa
17/05/2024

Poliisipartio mittasi Yhtiönkadulla henkilöautolle ylinopeutta 30 kilometriä tunnissa

Hämeen poliisin partio tapasi torstai-iltana 16. toukokuuta Forssassa ylinopeutta ajaneen epäillyn rattijuopon. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan

Päihtyneellä oli vauhtia 191 km/h ja toisella 188 km/h
15/05/2024

Päihtyneellä oli vauhtia 191 km/h ja toisella 188 km/h

Hämeen poliisin partiot tapasivat Kanta-Hämeen valtatieliikenteestä myöhään tiistaina 14. toukokuuta Riihimäellä kaksi raskaan kaasujalan omaavaa kuljettajaa.

Onnettomuus vaikutti useisiin juniin
15/05/2024

Onnettomuus vaikutti useisiin juniin

Janakkalan Turengissa sattui vakava onnettomuus keskiviikkoaamuna 15. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta

Mies kuljetettiin poliisipartion toimesta verikokeeseen ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon
14/05/2024

Mies kuljetettiin poliisipartion toimesta verikokeeseen ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon

Hämeen poliisin partio tapasi Forssan liikenteestä vahvasti päihtyneen kuljettajan maanantaina 13.5.2024 illalla. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan

Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen
14/05/2024

Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen

Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa jäi kiinni näpistelijä maanantaina 13.5.2024 illalla. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan

Nuorimies ohitti siviilipartion huomattavalla ylinopeudella
14/05/2024

Nuorimies ohitti siviilipartion huomattavalla ylinopeudella

Hämeen poliisin partio tapasi Kanta-Hämeen liikenteessä raskaan kaasujalan omaavan kuljettajan maanantaina 13.5.2024 illansuussa.

Huumepäissään, ajo-oikeudeton, ylinopeutta 37 km/h, auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu, eikä siinä oll...
14/05/2024

Huumepäissään, ajo-oikeudeton, ylinopeutta 37 km/h, auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu, eikä siinä ollut kilpiä, koska poliisi oli vienyt ne jo pari viikkoa aikaisemmin. Lisäksi kuljettaja on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta seitsemän kertaa

Hämeen poliisin partio tapasi myöhään maanantaina 13.5.2024 autoilijan, jolla oli lähes pielessä, kerrotaan Hämeen poliisin tilannekeskuksesta.

Kovin mitattu nopeus oli 193 km/h. Kyseinen kaahari oltiin jo edellisenä päivänä määrätty poliisin toimesta väliaikaisee...
13/05/2024

Kovin mitattu nopeus oli 193 km/h. Kyseinen kaahari oltiin jo edellisenä päivänä määrätty poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon

Hämeen poliisin partiot tapasivat Kanta-Hämeen liikenteestä lukuisia epäiltyjä rattijuoppoja kuluneen viikonlopun aikana. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan,

Moottoripyöräilijä ajoi poliisia vastaan 184:n kilometrin tuntinopeudella
11/05/2024

Moottoripyöräilijä ajoi poliisia vastaan 184:n kilometrin tuntinopeudella

Hämeen poliisin partio tapasi Kanta-Hämeen liikenteestä helatorstaina iltapäivällä kaaharin. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisipartion

Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman
09/05/2024

Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman

Hämeen poliisin partio tapasi Hämeenlinnassa helatorstain vastaisena yönä päihtyneenä kuljettajan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan Hätäkeskuksen

Auton omistaja oli kyydissä "pelkääjän paikalla"
09/05/2024

Auton omistaja oli kyydissä "pelkääjän paikalla"

Hämeen poliisin partio suoritti helatorstain vastaisena yönä liikennevalvontaa valtatie 3:lla Janakkalassa. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan

Ylinopeutta oli 37 kilometriä tunnissa
09/05/2024

Ylinopeutta oli 37 kilometriä tunnissa

Hämeen poliisin partiota ajoi tiistaina illalla kello 21.20 aikaan vastaan Katistentiellä Hämeenlinnassa henkilöautoilija reilua ylinopeutta käyttäen.

Takaa-ajo tapahtui Peltosaaren ja keskustan alueella
09/05/2024

Takaa-ajo tapahtui Peltosaaren ja keskustan alueella

Hämeen poliisilla oli tiistaina illalla takaa-ajotilanne Riihimäellä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisin partion kiinnittäneen kello 20.55

Palo pääsi leviämään noin kahden hehtaarin alueelle
09/05/2024

Palo pääsi leviämään noin kahden hehtaarin alueelle

Hikiäntiellä Hausjärvellä paloi maastoa keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 14.18.

Nainen oli törmäyksen seurauksena kaatunut ja lyönyt päänsä asvalttiin
08/05/2024

Nainen oli törmäyksen seurauksena kaatunut ja lyönyt päänsä asvalttiin

Hämeen poliisin partio hälytettiin maanantaina päivällä tehtävälle Riihimäelle Peltosaarenkadulla sijaitsevan K- market Ruokosaaren parkkipaikalle.

Kummatkin olivat lisäksi ajo-oikeudettomia
07/05/2024

Kummatkin olivat lisäksi ajo-oikeudettomia

Hämeen poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnan liikenteestä kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena moottoroidun

Pakettiautoa kuljettanut noin 70-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,24 promillea
05/05/2024

Pakettiautoa kuljettanut noin 70-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,24 promillea

Hämeen poliisin partio vastaanotti eilen lauantaina iltapäiväkolmen aikaan Hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan Lopella Rengontiellä oli ajoneuvo ajautunut

Autossa yksin ollut kuljettaja tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta
05/05/2024

Autossa yksin ollut kuljettaja tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta

Hattulassa sattui moottoritiellä yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään aikaisin aamulla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta

Osoite

Hämeenlinna
12170

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Viranomaisuutiset.fi - Kanta-Häme :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Viranomaisuutiset.fi - Kanta-Häme :lle:

Jaa