07/12/2024
Omaishoidon leikkaaminen ei ole järkevää. Sillä saadaan halvalla hoito ja saadaan tarpeellinen palvelu, jonka järjestämiseen on hankala löytää työvoimaa. Hoito on sitten vielä haluttua ja voi jäädä kotiin. Ulkoa ostettu ja laitoshoito on sitten monin verroin kalliimpaa.
Hyte-alueella onneksi pyritään leikkaamaan raskasta hallintoa vähän.
Olen kuunnellut niin paljon alueella työskentelevien juttuja, etten kehtaa julkisesti kertoa kaikkea.
-Töitä voi tehostaa sillä, että töitä johdetaan kunnolla
- ja tehdään nopeat ja tehokkaat IT-systeemit. IT-systeemit jäi tekemättä sote-uudistuksessa. Kerroin jo etukäteen. Onpa juttuja, että ehditään hoitaa puolet potilaista, mitä ennen uusia IT-systeemeitä. Aika menee naputteluun. Eri paikoissa pitää olla samat systeemit, myös rutiinien ja varmuuden ja koulutuksen takia.
-Johdosta on paljon kiinni ja mitä päätetään. Säästö tarpeellisessa pikkuasiassa voi sitten tulla kalliiksi muualla.
-Minimistä on vaikea tinkiä, ellei fuskaa. Tavoitteet ja tavat pitää olla myös järkeviä eikä tolkuttomia tai muodikkaita.
-Asioita pitää katsoa asiakaslähtöisesti, jotta tervehtyneistä asiakkaista päästään eroon, mikä on halvempaa.
-Tästä tulisi pitkä juttu.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei hyväksy omaishoidontukeen tehtävää leikkausta ensi vuodesta 1.1.2025 alkaen.